-
-
Alussa oli sana
ja hiljaisuus.
Tuuli kulki kallionkoloissa,
ravisteli pajua,
soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
salamat tanssivat pilvissä
ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.
Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
jota ihmiseksi kutsutaan.
Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
soluihinsa meren aaltojen valssin,
sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.
Ihminen oli kauneinta musiikkia
ja täydellisin soitin.
Hänen sielunsa loi oman laulun.
Joskus se oli tumma,
joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
Joskus ihmisen sävel särkyi,
eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.
Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
ei häntä enää ollut.
Vihdoinkin se on täällä, vai onko? Kesä siis. Luonto kertoo, että kesä on, mutta kovasti se on kolea. Olen ollut nyt lomalla päivätyöstä runsaan kuukauden ja nyt vasta alkaa tuntua siltä, että jonain päivänä pääkin on lomalla. Tosin olen joutunut tekemään työnantajan töitä siitäkin huolimatta, että olen selvästi ilmoittanut, että lomaani tulisi kunnioittaa. Siksipä olen kirjannut ylös ylimääräiset työtuntini. Se ei tietysti korvaa sitä tunnetta, että yhtäjaksoinen kunnon loma olisi virkistänyt enemmän. Mutta ruikuttaminen sikseen. Huomaan omalta kohdaltani, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Tiedän aivan tarkasti, kuinka luonnossa liikkuminen tai vain nuotiolla istuminen on parasta lääkettä työn ja muiden huolien uuvuttamalle mielelle. Olisi siis pitänyt hanakammin mennä sinne vihreyden keskelle tai meren rantaan, missä silmä voi katsoa kaukaisuuteen ja sielu lähtee liitoon. Viime viikolla olin sitten kaksi kertaa Luonnonperintökohteessa Björköbyn Svedjehamnissa. Ensimmäisellä kerralla keskiviikkona olimme työporukan kanssa luontopedagogi Vesa Heinosen upeasti opastamalla Bodvattnetrunt -kierroksella ja Hannelen Mökeillä saunomassa, kalastamassa ja...
Lisää+
Tulin ystäväni kanssa Vaasan saaristoon muutamaksi päiväksi pohtimaan elämää, istumaan hiljaisuudessa ja tarkkailemaan loppukevään luontoa. Hurjatahtinen työkevät on vaatinut veronsa: vaikka minulla on meneillään jo neljäs viikko poissa työpöydän äärestä,ajatukseni ja uneni kiertävät yhä samaa kehää töiden ympärillä ja väsymys on melkoinen. Jos ei olisi edessä harvinaisen pitkä lomajakso, olisin huolestunut. Täällä luonnon helmassa saan kuitenkin parasta hoitoa sielulleni ja mielelleni. Joutsenten lennon seuraaminen vapauttaa ja kivien sielunelämän pohtiminen hykerryttää. Tunnen itseni arvoisan Havukka-ahon ajattelijan sielunsisareksi, kun istun kuistilla auringossa ihmettelemässä sitä, miten kaikki luonnon äänet sopivat maisemaan. Äänistä muodostuu sellainen sinfonia, jota taitavinkaan säveltäjä ei kykene kuunaan päivänään luomaan. (Juuri äsken lokki ajoi lentoon noin kolmekymmentä sorsaa.) Seuralaiseni on hyvä kuuntelija ja keskustelija. Saamme innostettua toisemme vaikka minkälaisiin sfääreihin ja maratonpohdintoihin ja toisaalta voimme olla tuntikausia hiljaa. Unen tarpeetkin ovat melkoiset molemmilla. Puhdas ilma ja runsas ulkoilu antavat levollisemmat unet. Nämä päivät kaukana kaikesta hulinasta antavat varmasti sopivan startin kunnolliselle rentoutumiselle. Päivät ovat olleet lämpimiä. Eilen...
Lisää+
Siinä maassa, jossa synnyin oli vain kaksi jumalaa. Oli Taivaan Isä ja Valtion Isä. Ensimmäisestä käytettiin nimeä Jumala ja toisesta Kekkonen. Vasta aikuisena tajusin, että Jumala oli pitkäikäisempi kuin Kekkonen. Ajoin suurehkon mahani kanssa valtatie 8:aa pitkin noin viikkoa ennen ensisynnytystäni, kun autoradioni kertoi, että Kekkonen oli heittänyt sauvat käsistään ja siirtynyt paremmille hallintomaille. Ensimmäisillä treffeilläni istuin jo pahasti lahoavan hyppyrimäen päällä kansalaiskoulua käyvän Jukan kanssa ja keskustelin Kekkosesta. Olin päässyt 13-vuoden kypsään ikään ja olin niin valmis kuin inhimillisesti katsoen oli mahdollista puhumaan Valtion Isästä. Jukka oli vaalea, sinisilmäinen ja -kuten mainittu- kansalaiskoulussa. Hänellä oli Jupiter-merkkinen kevytmoottoripyörä, jonka pakoputkeen poltin vasemman nilkkani. "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen", lauloi sydämeni, kun suutelimme toisiamme matkustajakodin seinustalla. Mikä kapina! Tuhat pientä orgasmia sain jo siitä, että näyttäydyin avoimesti Jukan seurassa, vaikka minä olin papin ja opettajan lapsi ja Jukan suvussa oli tiettävästi kolmen sukupolven ajan harrastettu miestappoja, eläinten täyttämistä ja porovarkauksia. Pari viikkoa ensitreffien jälkeen...
Lisää+
Hei, rakas lukijani! Harmillisen kauan kesti, että ehdin ja jaksan kirjoittaa uuden kirjoituksen näille sivuille. Elämä on joskus niin täyteläistä, että kaikki voimat menevät työstä selviämiseen. Lopetin viime viikon perjantaina työt kasvatus- ja opetusvirastossa työpöydän ääressä ja ryhdyin viettämään lomia päivätyöstä. Syyslukukauden alussa palaan takaisin erityisluokanopettajaksi maahanmuuttajien pariin. Muutamia työpäiviä minulla toki vielä on ennen kuin ollaan elokuussa. Niin kiireisiä olivat viimeiset viikot, että menneen viikonlopun nukuin lähes päästä päähän. Nuotiolla kävimme sunnuntaina. Luonnossa tulen ääressä suhteellisuudentaju ja rauha laskeutuvat sieluun. No, tässäpä siis selityksiä sille, miksi tämä kirjoitus on viivästynyt. Olimme pääsiäisen jälkeisen viikon Lapissa, jossa kirjoitin edellisen juttuni Lyylistä. Siellä ollessa minua haastateltiin myös Ruotsin radion aamulähetykseen kyseisestä asiasta. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni turistin ominaisuudessa siellä kotikonnuilla. Toki olen matkustellut ristiin rastiin Pohjolaa, mutta nyt me olimme joitakin öitä Levillä lomaosakkeessa. Pää osin harrastimme taiteita ja kulttuuria tuolla matkalla. Vihdoinkin oli mahdollisuus viivähtää Galleria Raekalliossa Pöntsön kylässä http://www.galleriaraekallio.com/ ja...
Lisää+
Ukkini sisar Lyyli Silvén lähti tasan sata vuotta sitten Titanicilla matkaan kohti Uutta Maailmaa. Hänen isänsä serkku Anna Lahtinen miehensä William Lahtisen kanssa oli hakenut hänet Torniosta mukaansa. He nousivat ensin 3.4. Hangossa höyrylaiva Polarikseen, joka vei heidät Englantiin. Titanic lähti siis Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 kello 12.00. Ennen Atlantin ylittämistä Titanic kävi Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa (nyk. Cobh), minkä jälkeen se lähti ensimmäiselle ja viimeiselle matkalleen. Lyyli matkusti toisessa luokassa. Turmayönä hän meni pelastusliiveihinsä pukeutuneena laivan kannelle, jossa hän tapasi Annan (29 v) ja Williamin (35 v). Anna oli jo päässyt pelastusveneeseen numero 16 (viimeinen veneistä), kun hän hyppäsi takaisin laivan kannelle ja luovutti paikkansa Lyylille ja sanoi mieluummin kuolevansa yhdessä miehensä kanssa. Pastori William saarnasi rauhallisesti sikaaria poltellen, mutta Anna oli Lyylin sanojen mukaan hyvin hermostunut. Kun laiva upposi, Anna hyppäsi miehensä kaulaan. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty. Pelastusvene numero 16 laskettiin mereen...
Lisää+
Olimme viettämässä mieheni kanssa viikonloppua Tampereella. Meillä on oikein mukava harrastus: välttelemme pääteillä ajoa ja tutustumme erilaisiin reitteihin. Siksipä löysimmekin oikein mielenkiintoisia maisemia matkan varrelta. Lavialta Suodenniemelle mennessä näimme oikein ihastuttavan putouksen, jota jäät reunustivat. Taaskin ihailimme "kotomaan koko kuvaa", kuinka monipuolinen se onkaan. Olen itse jollain tavoin ihastunut Sata-Hämeen maisemiin. Palailimme Seitsemisen kansallispuiston läpi ja Kyröjokivartta. Keväinen harrastukseni on seurata jäiden poistumista Kyröjoesta. Edellisessä blogikirjoituksessa ennustin, että vasta viikon päästä olisivat jäät ohittaneet Isokyrön vanhan kirkon. Olin väärässä. Jäitä löytyi vasta paikoin Tervajoen Hiirikosken alapuolelta. Tampereella tapasimme lapsiani, söimme parina päivänä oikein hyvin, kävimme karaokessa ja lauantaina menimme Vapriikkiin. Nyt, kun siellä sai oikein luvan kanssa valokuvata, otin yli 200 kuvaa. Niistä on vielä monella tavalla iloa siirtyessäni taas syksyllä opettajaksi. Linkin takaa löytyvät tämänhetkiset näyttelyt: http://www.tampere.fi/vapriikki/nayttely.html Minulle kiinnostavimpia olivat Linnut, lelut ja koskettava Tampere 1918. En malttanut pitää näppejäni erossa myymälän tarjonnasta, vaan palasin kotiin neljä kansatieteellistä...
Lisää+
Nyt se sitten tapahtui: kotipihassani ensimmäiset krookukset ovat puhjenneet kukkaan. Kiertelin vajaan viikon verran aamuin illoin katsomassa niiden kehittymistä. Erittäin kiireisten työviikkojen jaksamista on helpottanut kevään edistymisen seuraaminen. Vaikka työpäivät ovat pahimmillaan venyneet yli 11 tunnin mittaisiksi, valoa on silti riittänyt sekä töihin mennessä että sieltä tullessa. Viimeyönä kellot siirrettiin taas kesäaikaan ja tänään junassa Ouluun tullessani havaitsin varman kevään merkin. Isokyrön asemanseudulla ojat tulvivat. Se antaa odottaa sitä, että parin viikon sisällä jäät ohittavat Isokyrön vanhan kirkon. Viime vuonna se tapahtui 15.4. minun kirjanpitoni mukaan. Viikko sitten olimme pienellä porukalla istumassa rakkaalla nuotiopaikallamme Sommarön linnakkeella Raippaluodossa. Se on minulle tärkeä luonnon merkkien seuraamispaikka. Siellä tulilla turvallisessa seurassa saan putsattua päätäni työkiireistä ja muista elämän haasteista. Linnakkeella oli vielä täysi talvi. Valon lisääntyminen ja lumien sulamisnopeus yllättävät jokainen kevät. Kuitenkin hyvin lähekkäisistä paikoista voi löytää maaliskuulla aivan erilaisia vuodenaikoja Oulussa on huomenna seminaari perusopetuksen päättövaiheessa Suomeen tulleiden nuorten opetuksesta, jossa...
Lisää+
Olen valmistellut tulevan viikon kouluttamista. http://www.chydenius.fi/opiskelu/taydennyskoulutus/monikulttuurisuus/oppilasarvioinnin-haasteet-monikulttuurisessa-koululuokassa-2-op Aiheesta minulla on ollut ennestään toisessa yhteydessä pidetty esitys. Kuvittelin, että sen perusteella pitäisin tämänkin koulutuksen. Huomasin kuitenkin, että aiheesta riittää yhä uusia pohdittavia näkökulmia itsellekin. Miten esimerkiksi otamme huomioon huoltajat arviointia suunniteltaessa? Miten tärkeää on, että opettajat arvioivat oppilaan työskentelyä yhdessä? Miten oppilas osallistetaan aktiivisemmin omaan arviointiprosessiinsa? Minulla on ollut kaksi käsikirjaa aiheeseen jo aiemmin. Ilona Kuukan ja Katriina Rapatin 2009 toimittama Yhteistä kieltä luomassa ja Jorma Pollarin ja Marja-Leena Koppisen Ketä kannattaa opettaa 2010. Halusin löytää vielä uutta pureskeltavaa ja löysinkin Pollarin ja Koppisen uuden kirjan Maahanmuuttajien kohtaaminen ja opettaminen 2011. Varmaan olin hiukan väsynyt, kun kirjaa lukiessani jopa tirautin parit kyyneleet. Niin kauniisti sanat oli aseteltu kirjassa; niin syvälle tunteisiini se vetosi. Samanlainen tunne minulle tuli, kun Kanadan matkallamme kuuntelin erään upean pedagogin puhetta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Viikolla oli kansainvälinen naistenpäivä. Nautin suuresti Palosaaren seurakuntatalolla järjestetystä monikulttuurisesta juhlasta. Erityisesti mieleen painuivat sudanilaisnaisten...
Lisää+
Maaliskuu on salakavalasti harpannut jo neljännen päivän iltaan. Valo luonnossa lisääntyy ja lumihangilla on kevättä ennakoiva kiiltävä pinta. Eilen lähdimme rakkaan mieheni kanssa käymään ystävien luona Kauhajoella. Tietysti oli mukavaa tavata ystäviä, joita ei oltu nähty pitkiin aikoihin. Mutta hyppäsimme autoon sitäkin varten että saadaan silmiin uusia näkymiä. Aurinko paistoi ja tuli tunne, että synkin talvi on ohi. Kuuntelimme Kanadasta ostamaani levyä, jossa on yhdistetty luontoääniä ja musiikkia. Ystävien kanssa keskusteltiin puiden halaamisesta ja metsien hoidosta, päivitettiin talven tapahtumia ja maisteltiin unelmatorttua. Ystävillämme on virallisesti Suupohjan kaunein vessa. Oli voittanut äänestyksen. Sielläkin, ulkohyyskässä, istuessa tulee tunne, että on metsän suojassa, kun suuret puut suhisevat ympärillä. Jos emme olisi päässeet tuonne metsän keskellä olevaan taloon vierailulle, olisimme menneet ehdottomasti istumaan nuotiolle. Siellä sielukin tuulettuu ja ajatukset lähtevät liitoon. Illalla seikkailin Youtuben syövereissä. Yhtäkkiä oli kulunut kolme nostalgista tuntia. Olo oli jokseenkin onnellinen ja työhuolet kaukana. Haluan jakaa kanssasi seuraavan löytöni. Siitä tulee niin kokonainen...
Lisää+
Vaasassa on juuri parhaillaan mahdottoman upea auringonlasku. Kalevalanpäivä keikahtaa kohti yötä. Tätä minulle tärkeää päivää olen juhlistanut toipumalla peiton alla flunssasta ja sen rajuista sivuoireista. Olen viime päivinä saanut aikaa lukea ja nukkua. Luin viimeiseksi Hannu Väisäsen Kuperat ja koverat. Siinä oli hämmästyksekseni kehitetty Silvénin taidegalleria. Meitä Silvéneitä on niin vähän, että varmasti olisin kuullut sellaisen olemassaolosta. Lienee siis keksitty paikka. Kalevalanpäivänä olen myös muistellut Pyynikin kesäteatterin Rauta-aikaa, joka oli Kari Heiskasen ohjaama. Se jäi ehdottomasti yhdeksi elämäni tärkeimmistä teatterielämyksistä. Kari Heiskasen haastattelun aiheesta voi katsoa seuraavasta linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=22ULmpmrEqA Kalevalainen kieli ei ole museoitua. Sillä voi edelleen kirjoittaa. Tässä omaa kalevalaista tekstiäni: Elämänohjeita nykykalevalaksi Itte ittestäs välitä. Rakastele sydäntäsi. Niin voit toisia tukea antaa aikaasi muillekki. Oma tiesi aina astu. Kulje kankaat kaukaisetki. Millon raitit risteääpi, ole valmis väistämäänki. Niin on rauha rakkahilla, vierailla omat olonsa. Rauha rajaa itsellesi toisillekki oma olo. Mutta millon kansa kaipaa huolillensa jakajata, kurjillensa...
Lisää+
