Aurinko armas
Tammikuu on kallistunut loppuaan kohti. Joka päivä yhä enemmän valoa! Vuoden kylmimmät kuukaudet ovat kuitenkin meneillään. Kylmyys ja lisääntyvä valo yhdessä luovat aivan upeita näkymiä luontoon. Eilisen päivän aikana ajelin ystäväni kanssa pitkin Pohjanmaata ja Etelä-Pohjanmaata pyydystämässä valon leikkiä. Oheinen artikkelikuva on otettu auringon noustessa aamupäivällä. Pakkasta oli vielä tuossa vaiheessa toista kymmentä astetta. Päivän kuluessa saimme silmiimme upeita näkyjä. Kyrönmaalla valkoisuus oli huikeaa. Puut ja pensaat olivat huurteen ja osin jopa tykkylumen kuorruttamia, latojen katot uiskentelivat paikoin hienossa pakkasusvassa, joka kimalteli joskus kultaisena. Auringon painuessa alemmaksi lumiset riippakoivut alkoivat hehkua. Auringonlaskun pilvet olivat harvinaisen upeita: punaisia, keltaisia, oransseja, sinisiä ja violetteja. Viimeiset valokuvat otin Vaasan Mansikkasaaressa, kun taivaanranta puiden takana meren yllä paloi ja lumi oli aivan sinistä. Ulkoilu ja vajaan parin sadan kilometrin ajolenkki saivat minut urvahtamaan useamman tunnin illansuu-unet ja silti nukuin aivan mukavasti perään yönkin.
En voi lakata ihmettelemästä sitä, kuinka Suomen luonto antaa niin paljon ja vaihtelevia kauneuden kokemuksia. Uupunut ja ahdistunutkin mieli saa uutta voimaa ja levollisuutta luonnon ihmeitä seuratessa. Harvoin saa tallennettua valokuvaan koko sitä upeutta, tunnelmaa ja valon leikkiä, mitä luonnossa kohtaa. Ei ainakaan tällainen kuvaaja, jolla on enemmän intoa kuin taitoa. Parhainkaan taiteilija ei kykene vangitsemaan kankaalle tai paperille koko hehkua. Taideteoksessa esimerkiksi sinänsä oikeat ruskan tai auringonlaskun värit saattavat vaikuttaa räikeiltä ja korneilta, mutta luonnossa eivät koskaan.
Tässä kohti elämääni olen taas joutunut pysähtymään ihmisen voimien rajallisuuden äärelle. Vaikka olen saanut monenlaista apua uupumiseen elämän varrella ja kouluttanut itseäni muutenkin lukemalla ja kursseja käymällä, olen taas poissa töistä vetämässä henkeä. Tällaisessa tilanteessa luonnon parantavat voimat ovat erityisen tarpeellisia. On vain joskus vaikeaa saada itseään liikkeelle. On vaikeaa olla itselleen armollinen. Sitä täytyy opetella yhä uudelleen. Kirjoittaminen on minulle luonteva tapa hahmottaa omaa tilannettani. Olen tehnyt sitä nyt niin paljon, että teksteistä voisi kohta koota kirjan verran Työhullun päiväkirjaa tai paremminkin jäähykirjaa. Olen pohjattoman kiitollisen ystävilleni, jotka ovat jaksaneet kuunnella loputtomia vuodatuksiani ja itsetilityksiäni näinä aikoina.
Työstä irti olemisen aikana olen yrittänyt jaksaa kuunnella musiikkia. Minulle aivan uuden ihastuksen on aiheuttanut Tuure Kilpeläisen (ja Kaihon Karavaanin) musiikki. Sain joululahjaksi uusimman Afrikan tähti -levyn ja se on kuin tehty näiden aikojeni mietteisiin. Levyllä on pari maahanmuuttajuuteen liittyvää laulua esimerkiksi Veljet http://www.youtube.com/watch?v=ivoHUNuURKU Levyllä on myös pari laulua, jotka puhuttelevat minua siksi, että ne jakavat kanssani ystäväni sairaudesta johtuvaa luopumisen tunnelmaa. Laitan tähän linkin youtubeen myös vanhemmalta levyltä: http://www.youtube.com/watch?v=6fSe5eizyAw Minun oli aivan pakko käydä ostamassa kaikki Tuure Kilpeläisen levyt, jotka käsiini sain kotikaupungistani. On pitkä aika siitä, kun viimeksi olen löytänyt kevyestä musiikista uuden ihastelun kohteen. Samassa flowssa hankin myös Erinin soololevyn ja ihastelin kovasti nuoren naisen luomisvoimaa esimerkiksi seuraavilla kappaleilla http://www.youtube.com/watch?v=4SqXaxM_Cwk ja http://www.youtube.com/watch?v=nIdqHRM8Iek Rentoutumiseen ja unen saantiin on auttanut puolestaan valtameren aaltojen ääni http://www.youtube.com/watch?v=zmPzbZVUp3g
Kohti valoa siis on pyrkimys ja aurinko armas siinä auttaa päivittäin yhä enemmän. Viikon runoksi valitsen kuitenkin pakkaseen ja tuleen liittyvän muiston:
Oodi tulelle rakkaani silmissä!
Olen hiiltyvä puu
vanhassa valkoisessa takassa.
Olen kuuma ja hauras.
napsahtelen, helisen.
Istut aamuhämärästä
illan tähtiseen keinuntaan
tulen ääressä
mitään ajattelemattomin käsin.
Tuli tanssii silmissäsi
vielä kauan, kauan.
Tulen äänet sinussa
kuin tilhiparven helinä pyhässä pihlajassa.
Tuhkaksi muuttuvat kaikki tuskat,
kaikki epäilyt, kaikki kaipaukset, kaikki eiliset.
On vain tämä kohoaminen
kohti tähtiä pakkasyössä.
Avaruudet helisevät tilhien lailla,
hiiltyvän puun tavoin.
Kauniita keskitalven päiviä sinulle, ystäväni!
p.s. http://www.youtube.com/watch?v=hua3zrF4Kwo
