Onnen pisaroita

Hei, rakas lukijani!

On todella pitkä aika siitä, kun päivitin viimeksi blogiani. Sille löytyy hyvin proosallinen selitys. Olen potenut niska-olkapää -oireyhtymää muutaman viikon ja koneellakin kirjoittaminen on ollut tuskallista. Nyt kokeilen, miltä se tuntuu.

Olin viikonlopun hiljaisuuden retriitissä Vaasan seurakunnan leirikeskuksessa Österhankmossa, noin 30 km Vaasasta. Retriitissä halusin keskittyä ilon olemukseen. Löysinkin sinne tuotujen kirjojen joukosta Tony Dunderfeltin Ilon psykologia -nimisen teoksen.  Selatessani sitä löysin vinkin, että voisi kirjoittaa ylös asioita, joista tulee iloinen mieli. Samalla muistin, että tyttäreni antoi minulle pari joulua sitten lahjaksi muistikirjan, johon minun tulisi kirjoittaa iloisia asioita. Sain myös humoristisen ja kauniin kynän sitä varten. Tunnustan, että en ole muistanut täyttää tuota tyttäreni viisasta toivetta. Siksipä aloin kirjoittaa ylös asioita. Huomasin, että alkuun päästyäni keriytyi yhä uusia ja uusia onnen aiheita.

Pimenevässä syksyssä tällainen harjoitus on eheyttävä ja lämmittävä. Luin retriitin papille listani ja hän kommentoi, että lista kertoo sekä ilonaiheista että kenties joissain kohdin huolista niiden takana. Samalla se kertoo, miltä maailma tuntuu, kun uskaltaa yhdistella asioita luovasti. Haastan sinut, lukijani, miettimään omalta kohdaltasi onnea tuottavia asioita.

Tässäpä tulee onnellisuuslista:

Olen onnellinen, kun

  • olen tulilla
  • kuvaan
  • kerron tarinoita ihan vaan muutamalle tai esiintymisen myötä
  • Sinä, rakas, olet vierelläni autossa tai vuoteessa
  • olen luonnossa ja näen Luojani suuruuden
  • on hyvä keskustelu Ernstillä, keittiön pöydän ääressä, tulilla, koulutuksessa
  • kun löydän oikeat sanat
  • laulan
  • soitan
  • katson kuvaa
  • tanssin
  • opin jotain uutta
  • lapset tulevat kotiin !!!
  • oppilas halaa
  • ystävä on lähellä
  • laineet lyövät rantaan
  • tulva nousee ja olen turvassa
  • salamoi ja jyrisee
  • sataa veden pintaan tai peltikattoon
  • ehtoollispöydässä
  • näen kauas tai aivan lähelle
  • saan uuden laukun, kengät
  • löydän kauniin vaatteen
  • syön hyvää ruokaa
  • viini on hyvää
  • nauru raikuu
  • kuulen hyvän vitsin
  • syön suklaata
  • kellun aalloilla
  • aurinko paistaa ja lämmittää olkapäitä, sääriä
  • näen (lapsen) kirkkaat silmät
  • onnistun
  • on hiljaista
  • lumi narskuu kenkien alla
  • kävelen paljain jaloin hiekalla tai sammalikossa
  • tuulee
  • on täysikuu
  • auringon säteet tulevat pilvenraosta kuin maalauksessa
  • loma alkaa
  • voin sulkea puhelimeni yöksi
  • pääsen hammaslääkärin tuolista
  • ei särje missään

Tuon viimeisen lisäsin juuri. Käteni kiusaa niin, että pian lopetan kirjoittamisen, mutta viikon biisi ja runo vielä...

Biisi: http://www.youtube.com/watch?v=ugo_K_PSTkY&feature=related  En ole kyllä Tapani Kansan suuri ihailija, mutta tätä laulua olen etsinyt pitkään. Hienot sanat!

 

Ja runo, tietenkin retriitissä kirjoitettu:

 

Hiljaisuuden sylissä

 

Hiljaisuuden syli on hellä

pisara pilvestä

tulenliekki

valo.

Meri pimeyden alla

musta

tyyntynyt.

 

Minä laskeudun

juurien tasolle

ja kurkotan

ajatuksillani taivaaseen.

 

Ehdottomuus liukenee

varmuus loittonee,

silti turvallista.

 

Nuoralla kävely on päättynyt.

Nyt jalkani

etenevät

muurin harjalla.

Vaikka kiviä irtoilee,

jalkani

löytävät varmuuden.

 

Bonusbiisin voi laittaa soimaan ja miettiä parinkymmenen minuutin ajan vaikka niitä onnen aiheita tai vaan sulkea silmät kuuntelemisen ajaksi, hengittää syvään ja rentoutua:

http://www.youtube.com/watch?v=2_kKFjwpwqc&feature=watch-vrec

 

Ihanaista synkeää marraskuuta kynttilöitä poltellen!

 

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.