• Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Rohkeudesta

Toivakan kirkossa

Kesä on kypsymässä. Monenlaista mielenkiintoista on varmaan kaikilla jo koettuna. Me olemme matkailleet Turun saaristossa ja Savossa. Matkoillamme olemme harrastaneet yhtä mielenkiintomme kohdetta eli kirkkoihin tutustumista. Kirkkotaide ja arkkitehtuuri viehättävät. Oikein vanhoissa kirkoissa tulee pohdittua paljon sukupolvien ketjua ja rakentajia. Keskiaikaisten kivikirkkojen lisäksi mielenkiintoisia käyntikohteita olivat Toivakan kirkko (maalaustensa vuoksi), Ylivieskan kirkko (valonsa ja sukuhistoriani vuoksi) sekä Karunan kirkko, koska se on kansallisromanttinen ja erikoisella paikalla. Karunan kirkkoon emme päässeet sisälle, mutta jo sen näkeminen ulkoa päin sai hengästymään. Artikkelikuva on Toivakan kirkosta. Siinäpä vasta mielenkiintoinen tarina. Tässä on yksi kertomus siitä: Kirkkoherra suivaantui, kun taiteilija maalasi kirkon kattoon piukkapöksyisen Jeesuksen ja romanienkelin: syntyi kohu – "Enkelien pitää olla valkoisia" | Yle ( Julkaistu 2019) Sekin on tarina rohkeudesta. Rohkeudesta Vanhemmat sukulaiset ovat kertoneet minulle, että olin pienenä kovin rohkea. Kiipeilin, hyppelin, uimaankin opin todella pienenä. Vanhempamme rohkaisivat esiintymään ja opin aukaisemaan suuni rohkeasti erilaisissa paikoissa. En tiedä, minkä verran...

Lisää+

Veden voima

Alkukohtu

Kesä käynnistyi ryminällä. Yksi tämän toukokuun erikoisuus luonnossa oli se, kuinka lehtipuihin tuli näillä leveyksillä lehdet lähes samaan aikaan. Useimmin koivun ja haavan ja lepän lehdistymisen väliä on pari-kolme viikkoa. Toissaviikonloppuna sain tehdä sitä, mitä haluaisin oikein vanhanakin pystyä tekemään, tanssimme nimittäin meren läheisyydessä taivasalla. Kyseessä oli meditatiivisen ja pyhän tanssin kurssi Alskatissa. Kävimme sieltä myös minulle rakkaassa Pyhiinvaeltajan kirkossa, jota sain esitellä tanssikurssilaisille. Parkkipaikallakin tanssimme. Alskatissa tuli talviturkkikin heitettyä. Meri oli vielä tosi viileä, mutta maanantaina oli kaikki jo toisin. Alkukohtu -veden voima Tämä on se aika vuodesta, jolloin käyn useita kertoja päivässä uimassa luonnonvesissä aina, kun siihen on mahdollisuus ja niin kauan kun sinilevää ei vielä ole riesana. Minulla on suuri tarve päästä myös kellumaan veden pinnalla. Tunnen olevani turvassa veden syleilyssä yhdessä vesilintujen ja veneiden kanssa. Vesi on alkukohtu, johon haluan palata yhä uudelleen. Aina kun säädyllisyyttä loukkaamatta voin sen tehdä, pukeudun samoin kuin äitini kohtuun. Valitettavaa...

Lisää+

Sedulitas otiosa

Ranta-aitan patinaa

Kevään riennot ovat vyöryttäneet jo viikkoja siitä, kun viimeksi tänne kirjoitin. Väliin jääneenä aikana olemme käyneet Skotlannissa, josta matkasta voisi kertoa paljonkin. Olen ollut vetämässä retriittiä ja juossut kameroiden ja kiikarin kanssa hyvässä seurassa lintuja havainnoimassa (noin 100 lajia). Monenlaista luovaa ja muutakin toimintaa on mahtunut kalsean kevään viikkoihin. Parhaillaan Vaasassa on menossa Kuorofestarit. Siellä on paljon mukavaa kuultu ja vielä kuulematta. Yhden vinkin kuitenkin annan vastaisen varalle. Vaasan Kalevalaisten naisten Maanvaivat -kuoro on tutustumisen arvoinen. Mustaa huumoria viljelevä porukka on kuultavissa myös Kaustisella. Tulossa on myös paljon mukavaa, kuten pyhiinvaellusseminaari Tampereella ja tanssiviikonloppu Alskatissa. Sitten on jo aika lähteä Turun saaristoon. En tiedä milloin taas ehdin kirjoittaa seuraavan kerran. Usein en tiedä edes kirjoitusta aloittaessani, onko minulla mitään varsinaista aihetta. Nyt keksin sen tarkastellessani latinan kielen lentäviä lauseita. Siis... Sedulitas otiosa ”-Siinä se on – tienviitta. On suuntia, joista valita. Hälyn keskellä otan oman suuntani. Ulos hengittäessäni puhallan pois...

Lisää+

Pelosta ja rakkaudesta

Äiti Maa

Artikkelikuvan nimi on Kärsivä Äiti Maa. Kuten huomaat, hänen kasvoillaan on kuitenkin vieno toivon hymy. En jaksa heittäytyä epätoivoon, vaikka luonto itkee. Haluan luottaa siihen, että vielä ihmiskunta oppii ratkaisemaan Äiti Maan kärsimykset. Kevään koittaessa toivo paremmasta on vahvana mielessäni. Se, että linnut palaavat ja niiden laulu aamuvarhaisella ilahduttaa, saa uskomaan kesän tuloon. Meillä on jo yli 40 lintulajia tämän vuoden havainnoissa. Myös kiuru ja peippo ovat saapuneet. Töyhtöhyyppiä ja laulujoutsenia sekä merihanhia on jo runsain mitoin pelloilla, onpa kurkiakin nähty. Kyrön- ja Tuovilanjokien varsissa on käyty katselemassa tulvan merkkejä. Ei ole nyt tulossa lumimäärästä huolimatta supertulvaa. Ensi kuun jälkeen on jo kesäkuu. Pihassamme krookukset ovat nupuillaan, muutama jo täydessä kukassa. Jo pari viikkoa sitten ystäväni lähetti kuvan kevään ensimmäisestä leskenlehdestä. Syreenipensaassa on jo kauan ollut paisuneita silmuja. Konserttielämys Viime viikon keskiviikkona sain kokea yhden elämäni hienoimmista ja kokonaisvaltaisimmista musiikkielämyksistä Rovaniemellä. Konsertti oli loppuunmyyty. Onneksi sisareni huolehti jo tammikuussa meille...

Lisää+

Naisen ikä

Kun aloitan tämän kirjoittamista, on kansainvälinen naistenpäivä. En vielä tiedä, milloin saan tämän julkaisukuntoon. Vaatii vahvuutta olla heikko. Nämä sanat pyörivät päässäni, kun heräsin tänä aamuna. Ehkä ajatus merkitsee enemmän sitä, että vahvuutta vaatii tunnustaa itselleen ja toisille omaa heikkouttaan ja keskeneräisyyttään. Me niin pelkäämme häpeää ja hylätyksi tulemista, että pyrimme kaikin tavoin peittämään oman epävarmuutemme. Naisen ikä Kun täytin 34 v, huomasin hämmästyksekseni, että sisäinen minäni oli juuri oikean ikäinen. Sitä ennen (ja pääosin sen jälkeenkään) en ollut kotonani kalenterivuosissani. Tunsin monesti itseni todella vanhaksi, koska olin joutunut ottamaan vastuuta enemmän, kuin ikäiselleni kuuluisi. Monesti taas tunsin itseni nuoremmaksi, koska tuon vastuun ja elämänkokemusten keskellä olin jäänyt vaille monia kehityskulkuja, joita ikäiseni kävivät läpi. Jossain mielessä kypsyin myöhään, jossain mielessä liian aikaisin. Nyt, kun tänä vuonna täytän komeat 65 vuotta, pystyn jo katselemaan pitkiä kehityslinjoja niin omassa kuin ympäröivänkin maailman elämässä. Samalla karttuu historiatietoisuus. Ajatella, että toisen maailmansodan loppumisesta...

Lisää+

Lähelle on vaikeaa nähdä

Viikko sitten olimme ajelemassa aurinkoisena pakkaspäivänä Bergön saarella. Yllä oleva kuva on kalasatamasta. Pakkasusva nousi nopeasti, mutta aurinko valaisi tyrnipensaat ja rannan heinätuppaat. Hiljaista oli, kun ei lintujenkaan laulua kuulunut eikä ihmisiä ollut missään. Lähelle on vaikeaa nähdä Olen lukenut runsain mitoin kirjoja tämän talvenselän aikana. Kaksi näistä kirjoista on pistänyt minua miettimään, miten vaikeaa on nähdä lähelle. Nämä teokset ovat Lumotun metsän sisaret ja Vappu ja Ilkka Taipaleella. Tarkemmat tiedot löytyvät kirjavinkeistä alempaa. Nuo opukset luettuani huomasin taas, kuinka onnellisia me täällä kotimaassamme saamme olla. Lumotun metsän sisaret -kirja antaa kuvan Suomessa asuneiden ulkomaalaisten näkemyksestä suomalaisesta yhteiskunnasta. Taipaleiden kirjassa puolestaan kierretään kirjoittajien matkassa ympäri maailmaa. Sitä vasten on hyvä tarkastella meidän elämäämme. Suuri kiitollisuus valtasi mielen kaikesta, millaisia sosiaalisia innovaatioita lyhyen itsenäisyytemme aikana Suomessa on tehty. Minua ovat kovasti ärsyttäneet puheet sääntö-Suomesta. Siksihän meillä asiat toimivat, kun on noita yhdessä sovittuja toimintatapoja. Ei tarvitse kovin kauas matkustaa, kun huomaa...

Lisää+

Kiitos ei!

Vuoden alun kipakan pakkasjakson päätteeksi oli oikein kaunis ja aurinkoinen päivä viime torstaina. Lähdimme oitis Merikaartoon Annalankoskelle katsomaan, näkyisikö siellä koskikaraa. Se on mielenkiintoinen pingviinin sukuinen pieni lintu, joka lystikkäästi sukeltelee jään reunalta veteen etsimään ravintoa joen pohjalta ja singahtaa takaisin jäälle hauskan näköisesti reissun tehtyään. Toiveemme linnun näkemisestä ei toteutunut, mutta oli muuten mukavaa katsella ympärille. Tuo artikkelikuva on kyseiseltä retkeltä. Talvellakin voi saada monenlaisia luontokokemuksia jopa näin keskellä kaupunkia. Toissailtana näin suurehkon pöllön lennähtävän takapuistomme puuhun ja jatkavan nopeasti matkaa liitäen naapuritalon kulman taakse. Ihmeissäni ehdin laittaa viestiä havainnostani suurehkolle ryhmälle ja tehdä väärän päätelmän pöllölajista. Onneksi naapurikadun ihmiset saivat kyseisestä komistuksesta kuvia, joiden perusteella se määritettiin lehtopöllöksi. Toivottavasti se pyörii tässä lähistöllä pidempäänkin pyydystämässä ei-toivottuja kaupunkijyrsijöitä. Kiitos ei Vuodenvaihteen molemmin puolin olen nauttinut useiden mielenkiintoisten tai viihdyttävien kirjojen lukemisesta, mutta nyt alkaa kalenterissa olla taas paljon merkintöjä, jotka vaativat keskittymään erilaisiin tehtäviin. Monet niistä ovat tosi mielekkäitä....

Lisää+

Kun maas’ on hanki

Valoa kohti

Kun maas on hanki Joulu lähestyy valkoisena. Olisi todella omituista, jos melkein 30 cm lunta täällä Vaasassa sulaisi ensi viikon lauhempina päivinä. Lumi on antanut iloa ja valoa, mutta myös töitä ihmisille, jotka huolehtivat kaduista ja talojen pihoista. Sunnuntaina veimme taas joulurauhaa metsän eläimille Pyhiinvaeltajankirkossa. Oli tosi hienoa, että siellä oli paljon koiria. Kultaisia noutajia oli ainakin viisi ja kaksi muita rotuja edustavia nelijalkaisia ystäviä. Me kaksijalkaisetkin saimme nauttia lumisesta metsästä. Maailmassa tapahtuu paljon synkkiä asioita. Mieli ei oikein pääse rauhoittumaan jouluun. Tuollaiset hetket luonnon rauhassa ovat kullan arvoisia. Edellisenä viikonloppuna vietimme hiljaisuuden retriittiä Alskatin leirikeskuksessa. Sielläkin mieli rauhoittui. Valo alkoi loistaa hiljaisuuden keskellä. Hiljaisesta saunasta oli mukavaa mennä välillä temmeltämään pehmoiseen lumeen. Harvoin ainakaan täällä Vaasan seudulla on viime vuosikymmeninä ollut näin paljon lunta jo joulukuun alkupäivinä. Ilolla otan tämän lumen valon vastaan, kun lähestymme vuodenkierrossa pimeintä aikaa. Talvipäivänseisausta vietetään 22.12. klo 5.27. Samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus....

Lisää+

Tarinoiden voima

Ensimmäisen pakkasyön jälkeen

Tarinoista Osallistuin Vaasan Almassa kurssille, jonka nimi oli Tarinoiden taika - Eheyttävät tarinat ja luova tarinankerronta. Oli virkistävää kokoontua tarinoimaan tarinoista ja oppimaan paljon uutta hyvässä porukassa Annika Martikaisen asiantuntevassa ohjauksessa. Saimme kuulla ja kertoa tarinoita. Teimme niissä olevista itseämme koskettaneista tapahtumista kuvia. Saimme valmistaa ja kertoa tarinan toisille kurssilaisille, mutta myös erilaisten virikkeiden kautta synnyttää uusia tarinoita ex tempore. Kurssin toisen päivän jälkeen olin aivan uupunut, mutta neljännen kerran jälkeen täynnä energiaa. Kurssi tuli mukaani vilkkaina unina. Vanhaa tuttua tietoa tuli kerrattua, mutta uuttakin tuli opittua. Pidin kirjaa vaihtelevasti ja siksi kaikkien tutkimusten tekijät ei tullut kirjoitettua muistiin. Miettimään jäin sitä, miten tärkeää lapsen kasvulle on kuulla suullisia tarinoita. Pelkkä iltasatujen kirjasta lukeminen ei välttämättä ole niin hyvä kuin kerrottu tarina, koska kertoja tarinoi sydämensä kautta. Ennen luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä eri kulttuureissa on suullisella kerronnalla ollut valtava merkitys suvun ja kansan historian ja kulttuuriperinnön siirtämisessä yhä uusille sukupolville....

Lisää+

Kirjastoista

Ikimetsän polulla

Tänään 10.10 on Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. En sitä oikein muistanutkaan ensin, kun aloin kirjoittaa tämänkertaisesta aiheestani. Molemmat päivän juhlinnan aiheet ovat ansainneet liputuksensa. Artikkelikuvassa on näkymä Söderskatanista Vöyrin Västeröstä. Ikimetsä on upea kirjasto ja loppumaton tutkimusaitta. Polku sen keskellä on metafora matkasta kirjallisuuden maailmaan. Kirjastot Aivan pienenä asuin lapsuudenperheeni kanssa Kokemäen pikkupappilassa. Isä oli nuorisopappina ja äitini äidinkielen ja historian opettajana Kokemäen yhteiskoulussa. Meitä lapsia oli tuossa vaiheessa neljä tyttöä ja viides lapsi, vihdoinkin poika, syntyi Kokemäellä asuessamme. Siitä kodista on varhaisimmat muistoni. Eräänä päivänä, kun äitini työpäivä oli ohi, hän tuli pyörän kanssa kotipihaan ja otti minut kyytiin. Hän kertoi että oli avattu lainasto, josta saisimme hakea kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Muistan, että lainaston pihassa oli vaahteroita ja että sinne johtivat – ainakin lapsen silmin – korkeat portaat. Tuo oli ensimmäinen kirjastokokemukseni. Lienen silloin ollut noin 3-vuotias. Se, että tämä kokemus on piirtynyt muistiini, kertoo...

Lisää+