• Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Ikaria, sydämeni saari

Ikarialla Pallen kanssa 2012 Mirkun kuvat 304

Edellisessä kirjoituksessani kerroin meneväni vihdoin tutustumaan Ikariaan, saareen, josta firmani on saanut nimensä. Minulla oli kone mukana ja ajatuksena oli kirjoitella jo sieltä kuulumisia. Kuitenkin kävi niin, että majapaikassani en saanut nettitikkuani toimimaan. Ehkä niin oli parempi. Käytin senkin ajan nauttimalla uusista näkymistä ja ajatuksiata, aktiviteeteista ja levosta. Ikarialta palattuani olin vielä metsäkurssilla Kuusamossa viikon verran. Kurssin herättämistä ajatuksista kerron tuonnempana, mutta nyt Ikarian kuulumisiin. Matkustimme ystäväni Paulan kanssa reppureissulaisen tyylillä. Sillä tavoin saimme monenlaisia seikkailuja. Ikarialla tapasin naisen, joka on myynyt turisteille koruja ja huiveja jo kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta me olimme ensimmäiset suomalaiset, joihin hän törmäsi. Tuttavapiiristäni tiedän ainoastaan kaksi ihmistä, jotka ovat käyneet Ikarialla ennen meitä. Odotukset olivat korkealla, eivätkä ne pettäneet. Saari oli hyvin vihreä ja kasvistoltaan runsas. Ihmetystä herätti se, että näimme vajaan kahden viikon aikana vain kolme lintua. Meri oli yllättävän viileä ja vain harvoja kalastajia sattui silmiin. Moottoriveneilijöitä ei näkynyt. Asuimme matkamme aikana...

Lisää+

Ikaria kutsuu, kun kesä on kypsä

Keskikesää 2012 125

Kesälomani alkaa olla kallistumassa kohti loppuaan, vaikka kesä ei tunnu vielä säiden puolesta oikein alkaneenkaan. Olen saanut kokea paljon tämän blogipaussin aikana ja vihdoin irroittautunut työasioista. Öisin tosin uniini hiipii vielä silloin tällöin työhön liittyviä tapahtumia, mutta en ahdistu niistä vaan mieleni pyyhkäisee ne kevyesti sivuun. Olemme matkailleet ahkerasti kotimaassa ja nauttineet maantieteestä, kulttuurista, yhdessäolosta ja luonnosta. Välillä on ystäviäkin tavattu. Mieleenpainuneimpia asioita ovat olleet vapaa Imatrankoski, Runebergin kotimuseon eräs maalaus, Sappeen kirkkovene Ulla (josta voisi kirjpoittaa kokonaiset tarinan), monet hetket nuotioilla, grilli- ja peli-ilta Tampereella ja Jalasjärven kesätulvat. Artikkelikuva on poikkeuksellisesti mieheni ottama. Siinä istun päijänteen rantatörmällä nuotiolla varustautuneena hurjan sääskilauman hyökkäystä vastaan. Hetkessä on (sääskistä huolimatta) levollisuutta. Kesää on kuitenkin vielä jäljellä ja minua suunnattomasti ilahduttaa mahdollisuus päästä lähtemään puoleksitoista viikoksi Ikarialle. Ikaria on saari, johon Ikaros haudattiin, hänen lennettyään liian lähelle aurinkoa. Olen pohtinut tapahtumia tähän tapaan: Vaikka Daidalos, Ikaroksen isä (vanhempi viisas) kehotti lentämään meren ja taivaan puolessa...

Lisää+

Ylös, ulos ja luontoon tai kulttuurista nauttimaan

Vihdoinkin se on täällä, vai onko? Kesä siis. Luonto kertoo, että kesä on, mutta kovasti se on kolea. Olen ollut nyt lomalla päivätyöstä runsaan kuukauden ja nyt vasta alkaa tuntua siltä, että jonain päivänä pääkin on lomalla. Tosin olen joutunut tekemään työnantajan töitä siitäkin huolimatta, että olen selvästi ilmoittanut, että lomaani tulisi kunnioittaa. Siksipä olen kirjannut ylös ylimääräiset työtuntini. Se ei tietysti korvaa sitä tunnetta, että yhtäjaksoinen kunnon loma olisi virkistänyt enemmän. Mutta ruikuttaminen sikseen. Huomaan omalta kohdaltani, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Tiedän aivan tarkasti, kuinka luonnossa liikkuminen tai vain nuotiolla istuminen on parasta lääkettä työn ja muiden huolien uuvuttamalle mielelle. Olisi siis pitänyt hanakammin mennä sinne vihreyden keskelle tai meren rantaan, missä silmä voi katsoa kaukaisuuteen ja sielu lähtee liitoon. Viime viikolla olin sitten kaksi kertaa Luonnonperintökohteessa Björköbyn Svedjehamnissa. Ensimmäisellä kerralla keskiviikkona olimme työporukan kanssa luontopedagogi Vesa Heinosen upeasti opastamalla Bodvattnetrunt -kierroksella ja Hannelen Mökeillä saunomassa, kalastamassa ja...

Lisää+

Luonnon hiljaisuudessa

Paniken kivet pieni

Tulin ystäväni kanssa Vaasan saaristoon muutamaksi päiväksi pohtimaan elämää, istumaan hiljaisuudessa ja tarkkailemaan loppukevään luontoa. Hurjatahtinen työkevät on vaatinut veronsa: vaikka minulla on meneillään jo neljäs viikko poissa työpöydän äärestä,ajatukseni ja uneni kiertävät yhä samaa kehää töiden ympärillä ja väsymys on melkoinen. Jos ei olisi edessä harvinaisen pitkä lomajakso, olisin huolestunut. Täällä luonnon helmassa saan kuitenkin parasta hoitoa sielulleni ja mielelleni. Joutsenten lennon seuraaminen vapauttaa ja kivien sielunelämän pohtiminen hykerryttää. Tunnen itseni arvoisan Havukka-ahon ajattelijan sielunsisareksi, kun istun kuistilla auringossa ihmettelemässä sitä, miten kaikki luonnon äänet sopivat maisemaan. Äänistä muodostuu sellainen sinfonia, jota taitavinkaan säveltäjä ei kykene kuunaan päivänään luomaan. (Juuri äsken lokki ajoi lentoon noin kolmekymmentä sorsaa.) Seuralaiseni on hyvä kuuntelija ja keskustelija. Saamme innostettua toisemme vaikka minkälaisiin sfääreihin ja maratonpohdintoihin ja toisaalta voimme olla tuntikausia hiljaa. Unen tarpeetkin ovat melkoiset molemmilla. Puhdas ilma ja runsas ulkoilu antavat levollisemmat unet. Nämä päivät kaukana kaikesta hulinasta antavat varmasti sopivan startin kunnolliselle rentoutumiselle. Päivät ovat olleet lämpimiä. Eilen...

Lisää+

Nuoruusmuistoja: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

Kevät on jo pitkällä

Siinä maassa, jossa synnyin oli vain kaksi jumalaa. Oli Taivaan Isä ja Valtion Isä. Ensimmäisestä käytettiin nimeä Jumala ja toisesta Kekkonen. Vasta aikuisena tajusin, että Jumala oli pitkäikäisempi kuin Kekkonen. Ajoin suurehkon mahani kanssa valtatie 8:aa pitkin noin viikkoa ennen ensisynnytystäni, kun autoradioni kertoi, että Kekkonen oli heittänyt sauvat käsistään ja siirtynyt paremmille hallintomaille. Ensimmäisillä treffeilläni istuin jo pahasti lahoavan hyppyrimäen päällä kansalaiskoulua käyvän Jukan kanssa ja keskustelin Kekkosesta. Olin päässyt 13-vuoden kypsään ikään ja olin niin valmis kuin inhimillisesti katsoen oli mahdollista puhumaan Valtion Isästä. Jukka oli vaalea, sinisilmäinen ja -kuten mainittu- kansalaiskoulussa. Hänellä oli Jupiter-merkkinen kevytmoottoripyörä, jonka pakoputkeen poltin vasemman nilkkani. "Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen", lauloi sydämeni, kun suutelimme toisiamme matkustajakodin seinustalla. Mikä kapina! Tuhat pientä orgasmia sain jo siitä, että näyttäydyin avoimesti Jukan seurassa, vaikka minä olin papin ja opettajan lapsi ja Jukan suvussa oli tiettävästi kolmen sukupolven ajan harrastettu miestappoja, eläinten täyttämistä ja porovarkauksia. Pari viikkoa ensitreffien jälkeen...

Lisää+

Kylmänkukkia ja kulleroita

Kohti kesää 2012 100

Hei, rakas lukijani! Harmillisen kauan kesti, että ehdin ja jaksan kirjoittaa uuden kirjoituksen näille sivuille. Elämä on joskus niin täyteläistä, että kaikki voimat menevät työstä selviämiseen. Lopetin viime viikon perjantaina työt kasvatus- ja opetusvirastossa työpöydän ääressä ja ryhdyin viettämään lomia päivätyöstä. Syyslukukauden alussa palaan takaisin erityisluokanopettajaksi maahanmuuttajien pariin. Muutamia työpäiviä minulla toki vielä on ennen kuin ollaan elokuussa. Niin kiireisiä olivat viimeiset viikot, että menneen viikonlopun nukuin lähes päästä päähän. Nuotiolla kävimme sunnuntaina. Luonnossa tulen ääressä suhteellisuudentaju ja rauha laskeutuvat sieluun. No, tässäpä siis selityksiä sille, miksi tämä kirjoitus on viivästynyt. Olimme pääsiäisen jälkeisen viikon Lapissa, jossa kirjoitin edellisen juttuni Lyylistä. Siellä ollessa minua haastateltiin myös Ruotsin radion aamulähetykseen kyseisestä asiasta. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni turistin ominaisuudessa siellä kotikonnuilla. Toki olen matkustellut ristiin rastiin Pohjolaa, mutta nyt me olimme joitakin öitä Levillä lomaosakkeessa. Pää osin harrastimme taiteita ja kulttuuria tuolla matkalla. Vihdoinkin oli mahdollisuus viivähtää Galleria Raekalliossa Pöntsön kylässä http://www.galleriaraekallio.com/  ja...

Lisää+

Lyyli Silvén 17 v, Titanicilta pelastunut

Pohjposessa pääsiäisen tienoissa 2012 021

      Ukkini sisar Lyyli Silvén lähti tasan sata vuotta sitten Titanicilla matkaan kohti Uutta Maailmaa. Hänen isänsä serkku Anna Lahtinen miehensä William Lahtisen kanssa oli hakenut hänet Torniosta mukaansa. He nousivat ensin 3.4. Hangossa höyrylaiva Polarikseen, joka vei heidät Englantiin. Titanic lähti siis Southamptonista New Yorkiin 10. huhtikuuta 1912 kello 12.00. Ennen Atlantin ylittämistä Titanic kävi Ranskan Cherbourgissa ja Irlannin Queenstownissa (nyk. Cobh), minkä jälkeen se lähti ensimmäiselle ja viimeiselle matkalleen. Lyyli matkusti toisessa luokassa. Turmayönä hän meni pelastusliiveihinsä pukeutuneena laivan kannelle, jossa hän tapasi Annan (29 v) ja Williamin (35 v). Anna oli jo päässyt pelastusveneeseen numero 16 (viimeinen veneistä), kun hän hyppäsi takaisin laivan kannelle ja luovutti paikkansa Lyylille ja sanoi mieluummin kuolevansa yhdessä miehensä kanssa. Pastori William saarnasi rauhallisesti sikaaria poltellen, mutta Anna oli Lyylin sanojen mukaan hyvin hermostunut. Kun laiva upposi, Anna hyppäsi miehensä kaulaan. Heidän ruumiitaan ei koskaan löydetty. Pelastusvene numero 16 laskettiin mereen...

Lisää+

Kulttuuri- ja huvimatkalla Dambesterissä

  Olimme viettämässä mieheni kanssa viikonloppua Tampereella. Meillä on oikein mukava harrastus: välttelemme pääteillä ajoa ja tutustumme erilaisiin reitteihin. Siksipä löysimmekin oikein mielenkiintoisia maisemia matkan varrelta. Lavialta Suodenniemelle mennessä näimme oikein ihastuttavan putouksen, jota jäät reunustivat. Taaskin ihailimme "kotomaan koko kuvaa", kuinka monipuolinen se onkaan. Olen itse jollain tavoin ihastunut Sata-Hämeen maisemiin. Palailimme Seitsemisen kansallispuiston läpi ja Kyröjokivartta. Keväinen harrastukseni on seurata jäiden poistumista Kyröjoesta. Edellisessä blogikirjoituksessa ennustin, että vasta viikon päästä olisivat jäät ohittaneet Isokyrön vanhan kirkon. Olin väärässä. Jäitä löytyi vasta paikoin Tervajoen Hiirikosken alapuolelta. Tampereella tapasimme lapsiani, söimme parina päivänä oikein hyvin, kävimme karaokessa ja lauantaina menimme Vapriikkiin. Nyt, kun siellä sai oikein luvan kanssa valokuvata, otin yli 200 kuvaa. Niistä on vielä monella tavalla iloa siirtyessäni taas syksyllä opettajaksi. Linkin takaa löytyvät tämänhetkiset näyttelyt: http://www.tampere.fi/vapriikki/nayttely.html Minulle kiinnostavimpia olivat Linnut, lelut ja koskettava Tampere 1918. En malttanut pitää näppejäni erossa myymälän tarjonnasta, vaan palasin kotiin  neljä kansatieteellistä...

Lisää+

Neiti Kevät on täällä taas

Talvea ja kevättä 2012 059

  Nyt se sitten tapahtui: kotipihassani ensimmäiset krookukset ovat puhjenneet kukkaan. Kiertelin vajaan viikon verran aamuin illoin katsomassa niiden kehittymistä. Erittäin kiireisten työviikkojen jaksamista on helpottanut kevään edistymisen seuraaminen. Vaikka työpäivät ovat pahimmillaan venyneet yli 11 tunnin mittaisiksi, valoa on silti riittänyt sekä töihin mennessä että sieltä tullessa. Viimeyönä kellot siirrettiin taas kesäaikaan ja tänään junassa Ouluun tullessani havaitsin varman kevään merkin. Isokyrön asemanseudulla ojat tulvivat. Se antaa odottaa sitä, että parin viikon sisällä jäät ohittavat Isokyrön vanhan kirkon. Viime vuonna se tapahtui 15.4. minun kirjanpitoni mukaan. Viikko sitten olimme pienellä porukalla istumassa rakkaalla nuotiopaikallamme Sommarön linnakkeella Raippaluodossa. Se on minulle tärkeä luonnon merkkien seuraamispaikka. Siellä tulilla turvallisessa seurassa saan putsattua päätäni työkiireistä ja muista elämän haasteista. Linnakkeella oli vielä täysi talvi. Valon lisääntyminen ja lumien sulamisnopeus yllättävät jokainen kevät. Kuitenkin hyvin lähekkäisistä paikoista voi löytää maaliskuulla aivan erilaisia vuodenaikoja Oulussa on huomenna seminaari perusopetuksen päättövaiheessa Suomeen tulleiden nuorten opetuksesta, jossa...

Lisää+

Kouluttajan arkea ja pyhää

IMG_3247

Olen valmistellut tulevan viikon kouluttamista. http://www.chydenius.fi/opiskelu/taydennyskoulutus/monikulttuurisuus/oppilasarvioinnin-haasteet-monikulttuurisessa-koululuokassa-2-op Aiheesta minulla on ollut ennestään toisessa yhteydessä pidetty esitys. Kuvittelin, että sen perusteella pitäisin tämänkin koulutuksen. Huomasin kuitenkin, että aiheesta riittää yhä uusia pohdittavia näkökulmia itsellekin. Miten esimerkiksi otamme huomioon huoltajat arviointia suunniteltaessa? Miten tärkeää on, että opettajat arvioivat oppilaan työskentelyä yhdessä? Miten oppilas osallistetaan aktiivisemmin omaan arviointiprosessiinsa? Minulla on ollut kaksi käsikirjaa aiheeseen jo aiemmin. Ilona Kuukan ja Katriina Rapatin 2009 toimittama Yhteistä kieltä luomassa ja Jorma Pollarin ja Marja-Leena Koppisen Ketä kannattaa opettaa 2010. Halusin löytää vielä uutta pureskeltavaa ja löysinkin Pollarin ja Koppisen uuden kirjan Maahanmuuttajien kohtaaminen ja opettaminen 2011. Varmaan olin hiukan väsynyt, kun kirjaa lukiessani jopa tirautin parit kyyneleet. Niin kauniisti sanat oli aseteltu kirjassa; niin syvälle tunteisiini se vetosi. Samanlainen tunne minulle tuli, kun Kanadan matkallamme kuuntelin erään upean pedagogin puhetta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Viikolla oli kansainvälinen naistenpäivä. Nautin suuresti Palosaaren seurakuntatalolla järjestetystä monikulttuurisesta juhlasta. Erityisesti mieleen painuivat sudanilaisnaisten...

Lisää+