Ajan tihentymää

By admin
|
23.6.2019
|
Yleinen

Tähän juttuun oli erityisen vaikeaa valita artikkelikuvaa. Sydän on niin täynnä silmien editse kulkeneita ja bitteihin tallentuneita kuvia. Alkukesä on ollut tapahtumarikas ja myös maisemarikas.

Estetiikan pyörteissä

Edellisen kirjoitukseni aikaan viihdyimme "saaristokodissamme" Södra Vallgrundissa. Nyt kirjoitan tätä upeassa vanhassa talossa maalla Vaasan lähistöllä. Seuranamme on kaksi sympaattista keeshondia, hollanninpystykorvaa ja musta kissa. Tontilla sijaitsee myös talomuseo mielenkiintoisine kokoelmineen. Puutarha kukkaloistossaan on kauneimmillaan. Talon emäntä ja edesmennyt isäntä ovat rakkaudella huolehtineet rakennuksista ja ympäristöstä. Heidän taitavuutensa ja visuaalinen lahjakkuutensa ovat saaneet aikaan oikean satumaan. Kukkapenkeistä kurkistelee pieniä enkeleitä, peikkoja, menninkäisiä, keijuja. Saunan ikkunan välissäkin on oma maailmansa. Estetiikkaa on kaikkialla, mutta niin pieteetillä aseteltuna, että ei tule tukahtumisen tunnetta.

Koen, että olemme etuoikeutettuja, kun ystävämme luottavat meihin siinä määrin, että saamme hoitaa erilaisia taloja, eläimiä ja puutarhoja. Tämä on kolmas "varakotimme" runsaan kahden vuoden aikana. Loppukesästä pääsemme näillä näkymillä taas saariston rauhaan noin viikoksi.

Matkalla pohjoiseen

Kesäkuun alussa saimme elää runokirjani tahtiin. Pidettiin kolme kirjanjulkistustilaisuutta. Ensimmäinen oli Fjärdskärissä 4.6. toinen Muoniossa Särkijärven majoilla 8.6. ja kolmas Rovaniemen kirjaston Lappi-osastolla 10.6. Oli hienoa matkustaa kirjani runoja innoittaneisiin maisemiin pohjoiseen.

Lähestyimme Lapinmaata rauhallisesti. Matkalla viivähdimme Hailuodon Marjaniemessä. Imimme itseemme merellisiä kokemuksia. Artikkelikuvassa on Hailuodon, Luovon lautan peräaalto. Siitä voi yrittää hahmottaa pääskysen. Hailuodossa kirkonkylän ja Marjaniemen välissä on jotain hyvin lappimaista. Sieltäkin voi löytää jäkälänpeittämiä hiekkatievoja. Ainoastaan vahva männikkö kertoo, että ei olla outametsässä.

Yövyimme Marjaniemen kalastajakylässä pienessä ranta-aitassa, jonka terassilta oli näkymä avomerelle. Yöllä kuvasin auringonlaskua tarkoin. Sitä ennen oli käyty ajelemassa Luovon pikkuteillä ja kävelemässä aallonmurtajalla. Majakkahulluna otin useita kymmeniä kuvia majakasta ja kylästä. Aallonmurtajalla kuvasin karikukkoa ja muita lintuja. Lokit ja tiirat asuivat kolonnioina vierekkäin aallonmurtajan ja särkkien välisessä kivikossa.

"Oulusa" kävimme tätini luona syömässä blinejä ja keskustelemassa elämästä. Sitten matka jatkui kohti pohjoista. Haaparannan helteessä piti käydä täydentämässä teevarastoja. Tornio- ja Muoniojokien vartta matkatessamme näimme alkukesän kauneuden Meänmaalla. Rantaniityt olivat keltaisenaan kulleroita, sinisenään kurjenpolvia... Kihlangin pohjoispuolella Käkinivanvaarassa näimme maakotkan uljaan lennon.

Majoituimme kolmeksi yöksi Särkijärven majoille tilavaan paritalon puoliskoon.

Ajantihentymää iloylioppilaiden kanssa

Pohjoisen matkamme päätapahtuma oli 40 vuotta sitten 1979 Muonion lukiosta kirjoittaneiden ylioppilaiden tapaaminen. Jo ennen tapaamista mielessäni pyöri ajatus, että olemme iloylioppilaita, koska emme vielä ole riemuylioppilaita.

Päivä oli hyvin tunteikas ja tapahtumarikas. Kävimme tutustumassa sekä lukion, että silloisen keskikoulun ja yläasteen tiloihin. Muistot lähtivät lentoon. Neljä kulunutta vuosikymmentä pyyhkiytyivät hetkessä ajan viemäriin. Minä en ollut nähnyt vanhoja luokkatovereitani näiden vuosikymmenten aikana paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Voi, kuinka upeita ihmisiä tapasinkaan: viisaita, huumorintajuisia, elämää nähneitä. Jälkeenpäin huomasin, että sairauksista ei puhuttu. Elettiin tässä hetkessä ja niissä neljän vuosikymmenen takaisissa ja vanhemmissa muisteluksissa. Me olimme pääosin villiä porukkaa, mutta koskaan ei ilkeitä. Koulukiusaamista ei tullut esille keskusteluissa.

Päivän aikana tutustuimme taiteilija Veli Koljosen ateljee- ja galleriakotiin. Veli piti meille myös pienimuotoisen konsertin. Nuorena miehenä taiteilija oli yhden vuoden myös musiikin opettajamme. Sen jälkeen lähdimme kohti Särkitunturia. Osa kiipesi tunturin huipulle, osa rinteen puolivälissä olevalle laavulle ja osa meistä jäi viettämään aikaa tunturin juurelle. Minä jäin kulttuuriryhmäksi nimetyn väen kanssa tunturin juurelle. Lauloimme ja lausuimme Katri Valaa, Muoniossa syntynyttä runoilijaa. Yksi meistä on runoilijan sukulainenkin.

Kulttuuriryhmän kanssa jatkoimme keskusteluja meidän terassillamme. Muistot hyökyivät yhä vahvempina mieleen. Yksi minulle yllätyksenä tullut tieto oli, että kesällä 1976, kun olin rippileirillä isosena, yksi "pikkuveljistäni" oli eräs tuleva pääministerimme. Rippikoululaisista osa oli lukion loppuvaiheessa luokkatovereitani. Tämä johtui siitä, että peruskoulun tullessa ensin pohjoiseen, jotkut hyppäsivät suoraan kansakoulun kolmannelta luokalta pääsykokeiden kautta keskikouluun ja muutama meistä villikoista kertasi lukion toisen eli silloisen 7. luokan, minä muiden mukana.

Tunturiin lähteneet ehtivät autoihin juuri ennen infernaalista ukonilmaa, jota me ihailimme terassilla. Sadetta tuli todellakin kuin saavista kaataen ja lämpötila laski hellelukemista nopeasti kymmenkunta astetta.

Illallinen Särkijärven majoilla pitkässä pöydässä oli riemullinen. Katseltiin vanhoja päiväkirjoja ja kuvia. Illallisen yhteydessä pidettiin lyhytmuotoinen Sydämeni Joiku -kirjan julkistus. Lauloin yhden 17-vuotiaana sanoittamani ja säveltämäni laulun, joka teksti aloittaa kirjani. Luin myös ensimmäisenä ja viimeisenä kirjoittamani runot.

Päivä kului kuin siivillä. Sen lopuksi osa meistä lähti vielä Harrinivan leirintäalueen ravintolaan iltaa istumaan.

Mirja-Liisa ja Merja olivat nähneet suuren vaivan päivän onnistumiseksi ja suunnittelemiseksi. Heille tässäkin kohtaa haluan antaa suuren kiitoksen. Päätimme, että tämä luokkakokous ei jää ainoaksemme.

Karkuteillä oleva hevonen ja muut Lapin riemut

Luokkakokouksen jälkeisenä päivänä päätimme lähteä ajamaan lentävän suopungin muotoisen lenkin vielä pohjoisemmaksi: Särkijärvi-Peltovuoma-Nunnanen-Tepasto-Raattama-Särkijärvi. Sitä ennen kuitenkin koimme jotain erityislaatuista. Kylän koirien haukku levisi kauempaa kohti majapaikkaamme. Yhtäkkiä tiellä juoksi ohi häntä pitkällä komea iso musta orihevonen, joka tuli takapihallemme. Sillä oli päitset. Emme kuitenkaan uskaltaneet yrittää ottaa sitä kiinni, että se ei olisi karannut uudelleen. Muistin, että taiteilijan pihassa oli saman näköinen komistus edellisenä päivänä. Pekka soitti majapaikkamme isännälle, että täällä on luultavasti Koljosen hevonen. Taiteilija tulikin pian autolla porkkanapussin kanssa paikalle. Hän lähti viemään hevostaan kotiin. Pekka vei taiteilijan auton ja minä ajoin meidän autolla perässä. Kiitokseksi avusta saimme Veli Koljosen cd-levyn. Sitten lähdimme ajelulle.

Matkalla näimme paljon kaikenlaista hienoa vaikka oli sumuinen ilma. Nunnaseen tultuamme päätimme käydä ajamassa Kalmankaltion tien. Se on 15 kilometrin mittainen pistotie pohjoiseen kylästä. Muistin, että saamenpojat olivat kehuneet minulle sen tien erityistä kauneutta -70 luvulla. Koskaan siellä ei ollut tultu kuitenkaan käytyä. Nyt koimmekin aivan erityistä. Tien loppupäässä on upea hiekkadyynialueeksi GT-kartassa merkitty luonnonnähtävyys. Hiekalla kasvoi pieniä katajapuskia ja katajapuskien ympyröimiä tunturikoivuja. Vaivaiskoivuja oli tien päässä. Otin muutaman varvun mukaan.

Jälkeenpäin Särkijärvellä katsoin kansalaisen karttapaikasta, että Kalmankaltion läheisyydessä olevan Avisuoratunturin pohjoisrinteeltä lähtee kaksi puroa. Toisen vedet kulkeutuvat lopulta Varanginvuonoon ja Barentsinmerelle. Toinen puro lähettää vetensä Ounas- ja Kemijokien kautta Pohjanlahteen. Olimme noissa maisemissa Helluntaipäivänä. Siellä siis kohtasivat uskonnot ja vedet.

Laajennettu "Suopunkiretkemme" oli maisemallisesti ja kokemuksellisesti antoisa. Retkemme toinen maakotka ilmestyi meille Puljun erämaa-alueen yllä. Raattaman kylän kaakkoispuolella Purnuvuoman paikkeilla juoksi kaksi hirveä tien yli ja antoi kuvata itseään tienvierimetsässä.

Päivän päätteeksi menimme Harrinivaan syömään ja Muonion hautausmaalle äitini ja veljeni haudalle. Veimme sinne Kalmankaltiosta tuomani vaivaiskoivunvarvut, kulleroita ja yhden kiven Puljun erämaan kulmalta.

Peräpohjolassa

Seuraavana päivänä lähdimme Peräpohjolaan, Rovaniemelle, jossa pidettiin viimeinen julkistustilaisuus. Taas kohtasimme maakotkan. Se liiteli Ounasjoen itäpuolella Patokosken kohdalla Mustavaaran maisemissa.

Rovaniemen kokemuksista hienoimpia oli tutustuminen Somosenkirkkoon, joka on kirkoksi vihitty paikka metsässä. Siellä on alttaritauluna valtavan siirtolohkareen seinämään laitettu risti. Kirkon penkit on kivien väleissä. Alttarin lähistöllä on nuotiopaikka ja aivan oikea kellotapulikin kuuluu kokonaisuuteen. Alttarivaatteena on räsymatto, joka saa säiden armoilla rispaantua rauhassa. Kukkina alttarilla oli hieno jäkäläteos. Kirkko sijaitsee Permantokosken tien varressa Kemijoen pohjoispuolella. Lähetin kahdelle pappisystävälleni tekstiviestit kuvineen paikan päältä ja kerroin, että nyt on löytynyt unelmieni kirkko.

Somosenkirkon lähistöllä, Kuusamontien varressa Vanhakoskella saimme ihailla valtavan törmäpääskyparven lentoja kosken yllä. Kävimme myös Korkalovaaran luontopolulla tutustumassa Keisarinlähteeseen. Se on hieno kaltioalue, jossa vesi nousee useista pienistä rei'istä maanpovesta. Onneksi meillä oli oma paikallisopas. Ilman häntä emme olisi näitä paikkoja löytäneet.

Kotiin Vaasaan matkasimme useita luontokokemuksia rikkaampina ja hyvin kiitollisina mutta väsyneinä.

Lopuksi

Mieli on kiitollinen kaikesta luonnossa koetusta. Ajatukset askartelevat kaikenlaista. Tuntuu kuin 1970-luku olisi ollut aivan äsken. Ihmisen mieli voi vaeltaa menneille päivännousuille hetkessä. Myös eletyn elämän täyteläisyys konkretisoituu näissä ajantihentymissä, joissa on läsnä mennyt, tuleva ja nykyhetki.

Luokkakokouksen jälkeen olemme käyneet kiihkeää ajatusten vaihtoa nuoruuden ystävien kanssa WhatsAppissa. Olen oppinut paljon asioita luokkatovereistamme, Muonion murteesta ja Meänmaasta. Etukäteen käytyihin viestittelyihin ja jälkiviesteihin on osallistunut myös toinen luokanvalvojistamme, joka on vain joitakin vuosia meitä vanhempi. Koulutoverimme ovat hajaantuneet eri puolille maata pääkaupunkiseudulta Kilpisjärvelle asti. Yksi siis tuli 200 kilometriä etelään luokkakokoukseen. Ehkä olemme tavanneet toisemme tietämättä Retkeilymajalla näiden vuosien aikana.

Näiden muistelusten myötä toivotan hyvää kesänjatkoa kaikille!

Kirjavinkkejä

Antonio Skármeta: Runoilijan häät. Like 2002.

Susan Vreeland: Sininen neito. WSOY 2001.

Musiikkia

Tällä kertaa nämä biisit on omistettu erityisesti vanhoille koulukavereilleni

Pekka Jussila - Vaskaaja https://www.youtube.com/watch?v=3DEAt19qs3A

Tamara Lund - Lapin Tango https://www.youtube.com/watch?v=kfdkcE5gOm4

Henry Theel ja Ultra-orkesteri v.1953 - Lapin sävel https://www.youtube.com/watch?v=IsyJlfx8agA

Volpi Leuto ja Östman Stein-orkesteri v.1928 - Elomme päivät https://www.youtube.com/watch?v=O1hp2iZT6fY

Kauko Käyhkö - Muonion kairoilla https://www.youtube.com/watch?v=4FJmKZvIfZg

Jope Ruonansuu - Muonioon https://www.youtube.com/watch?v=H70C_f3eKPo