Löytöretkillä

Lahja ystävälle

Kevätkesää!

Elämä on kuin se kaikkien muistama Marimekon Kihlatasku-vaatekappale, jossa erivärisiä taskuja riittää. Se kantaa taskuissaan yllätyksiä kuin vanhan kansan lastentarhanopettaja. Elämän mekon taskuissa on samanaikaisesti hyviä ja ikäviä löytöjä. Viime aikoina noita löytöjä on ainakin minun elämässäni ollut monenlaisia: uutta, vanhaa, sinistä, lainattua, iloa, surua, huolta ja helpotusta.

Elämä on siis löytöretkeilyä. Henkisiä löytöjä teemme myös itsestämme, aina ne eivät ole miellyttäviä, toisinaan voimme olla iloisia niistä. Jaan muutaman löydön Sinun kanssasi. Artikkelikuvan löydöt ovat taannoisessa koulutuksessa (Espanjassa) metsän suomia löytöjä.

 

Löytö kaapin pohjalta: nuori minä

 

Minulla on huonekalu nimeltä Runokaappi. Sen moniin hyllyihin, laatikkoihin ja lokeroihin säilön dokumentteja elämästäni: päiväkirjoja, kirjanraakileita, runoja irtopapereilla jne. Yhtä tekstiä etsiessäni löysin tosivanhan päiväkirjani. Oikeasti se on vain musta vahakantinen vihko.

Olen ollut 16 vuoden kypsässä iässä, kun olen kirjoittanut 27.2.1976 seuraavan tekstin:

 

"Maailman huipulla

 

Tuulen tuivertama vuorenhuippu on kuin paljas lapsen peppu:

sileä ja kaunis.

 

Tuuli on tyyntynyt, vedet virranneet pois. Pieni alppiruusu kukkii kalliopaasien keskellä.

Pilvet ovat alhaalla laakson ja huipun puolivälissä.

Ylläsi taivas. Sininen ja kirkas Jumalan taivas...

 

Suljet silmäsi. Aurinko näkyy luomiesi läpi punaisena hohteena.

Kosketa kiveä!

Se sykkii hiljaa lämpimänä kädessäsi.

 

Tuntuu epätodelliselta. Hiuksissa kastepisaroita.

Käsissäsi vapaus: elämä sinussa!

 

Olet yksin maailman huipulla.

Alapuolellasi ihmiset tutuissa askareissaan.

Kauppiaat toreilla myymässä hedelmiä.

Kalastajat lahdenpoukamassa nostelemassa hopealta hohtavia verkkojaan veneen pohjalle.

 

Linnut lentävät yli peltojen.

 

Olet yksin.

Silmissäsi aurinko, jalkojesi alla paljas kallio,

käsissäsi vapaus: elämä sinussa.

 

Eivät edes linnut nouse näin ylös lämpimänä päivänä.

 

Hiljaisuus ympäröi sinut vedenpitävään vaippaansa.

 

Ja sitten ylhäällä yksinäisyydessäsi havahdut huomaamaan: et elä ikuisesti.

Olet kulkenut silmät ummessa koko tähänastisen elämäsi, 25 vuotta;

neljännesvuosisata on mennyt ohitsesi.

 

Kerran lapsena menit äitisi luokse. Kysyit häneltä elätkö ikuisesti,

vai kuoletko ehkä joskus. Äitisi sanoi sinulle, että olit vielä niin nuori,

ettet saanut ajatella sellaista ja että sinulla on vielä pitkä elämä edessäpäin.

Sinulla olisi yllin kyllin aikaa pohtia tuollaisia asioita.

Se oli kai viimeinen kerta, kun ajattelit sellaista.

 

Ja nyt ylhäällä sinisessä kirkkaudessa huomaat,

ettet eläkään ikuisesti.

Linnutkin alhaalla pilvipeitteen alla lentävät kuolemaan

toiset aikaisemmin, toiset myöhemmin.

Kukat kuihtuvat. Sukupolvet vaihtuvat.

Et ole kaiken ulkopuolella, olet pieni ratas suuressa koneistossa.

Et enempää etkä yhtään vähemmän.

 

Sinä kuolet myös, kun olet kulkenut oman tiesi

läpi vuosikymmenten, jotka sinulle on määrätty ylhäältä.

Sinä hajoat alkuaineiksi pikkuhiljaa mullan alla.

Sinä et tahdo uskoa sitä.

 

Täytyy olla jotain syvempää, jotain kestävämpää.

Jotain täytyy jäädä elämään ikuisesti

idässä, lännessä, pohjoisessa, etelässä,

ylhäällä taivaassa tai alhaalla maan alla.

 

Sinä et elä ikuisesti ja kuitenkin elät.

Niin täytyy olla.

 

Olet yksin maailman huipulla.

Käsissäsi vapaus: elämä sinussa.

Pilvet nousevat."

 

Olin melko hämmentynyt, kun tuo teksti löytyi. Ensimmäinen hämmennyksen aihe oli kohdata nuori kirjoittajaminäni. Hiukkasen huvitti tuo paatoksellisuus ja hellyttikin. Huvitti myös kirjoituksen minäkertojan tarve määritellä ikänsä: 25-vuotta. Ehkäpä se oli 16-vuotiaalle jo melkoinen ikä. Kirjoitus sijoittuu selvästi Välimerellisiin maisemiin. Ehkäpä tuolloin haaveilin joskus pääseväni sinne. Se toteutuikin ensi kertaa juuri 25-vuotiaana!

Löydön kaapin pohjalta tein viikkoa ennen kuin tuli kiireinen lähtö kummitätini kuolinvuoteelle Kaarinaan. Mieltäni liikutti tuon kirjoituksen ajankohta. Se on vajaa vuosi ennen äitini odottamatonta kuolemaa. Hän oli kuollessaan vain 41-vuotias. Meitä isompia ressuja ja pienempiä paitaressuja jäi melkoinen liuta. Me "isot tytöt" olimme tottuneet hoitamaan perheen pieniä. Siitä tuo kirjoituksen alussa oleva "paljas lapsen peppu" varmaan kumpuaa.

Sitten muiden löytöjen maailmaan:

 

Löytöjä kirjoista (+kirjavinkkejä)

Kun selailin läpi tällä hetkellä käytössä olevaa päiväkirjaani, huomasin, että siellä on vähemmän omia mietteitäni kuin kirjoista lainattuja. Valikoin tähän muutaman:

1. Sellaista jännitys on! Näemme vain vilahduksia, syöksähdyksen, siipien lepatuksen, silti elämä sykkii siellä varjon reunalla. Se on mahdollisen avautumista: meitä odottaa kaikki se, mitä saatamme vielä kokea, nähdä tai oppia. Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalla laidalla.

2. Ellei meillä olisi unelmia, voisimme yhtä hyvin maata haudassa. L.M.Montgomery: Anna omassa kodissaan.

3. Ego on kuin korppikotka. Villi lintu. Korppikotka sanoo, lennä minun kanssani, sinusta tulee vahva. Mutta se on valhe. Se on temppu. Jos ego on vahva, sinä olet heikko. Jos ego on heikko, sinä olet vahva. Elif Shafak: Kunnia.

4. On asioita, joihin voin vaikuttaa ja asioita, joihin en voi. En voi estää ihmisiä tuhoamasta. Voin ainoastaan jatkaa rakentamista. Elif Shafak. Valkoinen elefantti.

5. Älä mieti keskittymistä. Sen ajatteleminen johtaa harhaan. Et tehnyt niin aikaisemminkaan. Mieti silmiesi edessä sädehtivää aurinkoa. Mieti keltaista kehrää. Muuta sininen taivas valkoiseksi. Pelkistä auringon dynamiikka geometriseksi kuvioksi. Poista kolmiulotteisuus ja mieti kaksiulotteista keltaista ympyrää. Vahvista ajatuksiasi, kunnes mielesi valkoisella taustalla ei näy muita kuvioita kuin täydellisen puhdas keltainen ympyrä. Heikki Kännö: Somnö.

 

Löytöjä luonnosta

"Aina kokee, kun lähtee ulos!",  sanoo viisas mieheni. Se pitää paikkansa. Jokaisella retkellämme tai haahuiluajelullamme olemme kohdanneet yllätyksiä ja tehneet löytöjä. Näitä löytöjä voivat olla aivan uudet maisemat ja tiet. Löytöjä voivat olla uudet tai odottamattomat linnut tai muut eläimet, hienot puut, upeat kivet tai melkein mitä tahansa. Eilen meidät yllätti huuhkaja Öjbergetillä.

 

Löytöjä sukuhistoriasta

Yksi siskoistani on saanut tänä keväänä minut pariinkin otteeseen yllättymään lähettämillään tiedoilla sukuhistoriastamme. Suuri yllätys oli, että isäni äidin isä Topias Hytti oli ollut laivanrakentaja Kannaksella (mestarina). Hän veisti valtavan määrän (yli 20) erilaisia laivoja: kaljaaseja, parkkoja, lotjia, tervahöyryjä, matkustajalaivoja. Tämä antoi minulle uuden näkökulman siihen, miksi rakastan merta ja laivoja, vaikka olen vasta aikuisena päässyt asumaan meren äärelle. Isoisäni vaiheet sotien aikana on myös tullut aivan uutena asiana minulle.

 

Löytöjä kirjahyllyistä ja muualta kotinurkista

Vuosikymmenten myötä kirjastomme on paisunut hallitsemattomaksi. Tiedän, että pitäisi luokitella ja luetteloida kirjat. Siinä olisi luvassa jollekin kirjastoalan opiskelijalle mainio harjoittelujakso. Tuhansien niteiden joukosta teen joskus hämmästyttäviä löytöjä.

Tästä kirjojen määrästä johtuen kaikki taulumme eivät mahdu seinille. Niitä on kasattuina nurkkakoloihin kirjahyllyjen ja seinien väliin. Ajoittain hämmästyn niitäkin löytöjä. Hämmästellen löydän myös monenlaista äänitekokoelmista. Lohduttelen itseäni sillä, että sitten, kun olen eläkkeellä ryhdyn inventoimaan ja karsimaan. Ei pitäisi tietenkään "sitkutella", mutta realiteetti on, että aika ja voimat eivät riitä kaikkeen.

Löytöjä teen ajoittain myös nuottihyllystäni, lanka- ja kangaskokoelmistani, valokuvatiedostoistani jne.

 

Onnellisia löytöretkiä meille kaikille!

 

***

Musiikkia

Indila - Dernière Danse https://www.youtube.com/watch?v=K5KAc5CoCuk Kiitos Kumpelin Markulle tästä musiikkivinkistä

Bach Double Violin Concerto - Yehudi Menuhin And David Oistrakh https://www.youtube.com/watch?v=DJh6i-t_I1Q

Ismo Alanko - Voi ei! https://www.youtube.com/watch?v=0DQX_lfC3GM

Maarit - Kaarina https://www.youtube.com/watch?v=BqFW_8TvPJI

Maarit - Hiekka ja meri https://www.youtube.com/watch?v=ZYrAW_r7baA

Kaunissaari - Juha Vainio https://www.youtube.com/watch?v=G0U3ZXIBuqg

Aulikki Oksanen, Vuokko Hovatta ja Zarkus Poussa - Sain sulta kuutamon https://www.youtube.com/watch?v=nVAmil_osrc

Pentti Hietanen - Yö väistyy https://www.youtube.com/watch?v=Pl9xPl7qkU4

 

Nämä kaksi viimeistä laulua on omistettu juuri edesmenneelle tädilleni.

Georg Ots - Karjalan Kunnailla https://www.youtube.com/watch?v=yeFsj0BNZIA

Anna Mutanen - Laps olen Karjalan https://www.youtube.com/watch?v=GRKDCN2Tc3E

 

***

 

Runoa

Tällä kertaa ajattelin jakaa kanssasi kokonaisen runosarjan, joka syntyi eräässä konsertissa .

 

Äiti Maalle

 

Hieron kädelläni kiven pintaa.

karhea kivi,

pehmeä sammal.

 

Minä kuljen kohti itseäni

silmät suljettuina

omat

ja maailman.

 

***

 

Kivi elää

hitaasti

muuttuu.

 

Ei se minulle

kerro sisintään.

Aavistan vain,

miten monen kulkijan

kädet ovat painuneet

karheaan pintaan,

 

miten moni lintu

istunut sammaleilla,

kylpenyt kiven maljoissa.

 

***

 

Ajatuksissani pienenen,

pienenen

 

sukellan sammaleeseen.

 

Tähtisammalmetsän syvyyksistä

löydän vesipisaroiden katedraalin

jossa soi maan laulu.

 

***

 

Tuoksut ympäröivät minut

kauneudellaan

rauta, multa,

sammal,

maatuvat lehdet.

 

Kiitän Äiti Maata

tästä lahjasta

matkustaa

aamutähden aikaan,

veden aikaan

tuulen kainalossa.

 

***

 

Maa laulaa.

Planeetat tanssivat

piirileikkiään.

 

Maa kiittää

jokaisesta

vesipisarasta,

jokaisesta

puhtaasta tuulesta,

jokaisesta

revontuliverhon heilahduksesta

tähtitaivaalla

 

ja siitä heijastuksesta,

joka maan lapsien

silmistä loistaa.

 

***

 

Metsälampi rakastaa

rantojen pajuja,

lintuja

kivenkolopesissään

ja

hiljaista kulkijaa

nokipannunuotiolla.

 

***

Meri on vain häive

maan kainalossa.

 

Meren pohjassakin

hengittää, sykkii

Äiti Maan sydän.

 

***

Kun mannerlaatat

liikkuvat,

maa järisee,

äitimme nisistä virtaa

sulaa laavaa.

 

On maa.

On aina uusi maa.

 

Se nousee,

laskee.

Se elää!

 

P.S. Tutustu myös seuraavaan teokseen:https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/8172/978-952-476-861-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

 

 

 

 

 

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.