Kylä kuin kansanlaulu

Kypsän kesän hetket Hanhipellossa

Kylä kuin kansanlaulu

 

Kesä on kypsimmillään. Muutaman sateisen päivän jälkeen tässä kylässä paistaa aurinko. Mesiangervot röyhyävät pelloilla ja ojien varsilla. Violetit hiirenvirnat ja huopaohdakkeet jakavat väriään anteliaasti. Kamomillat huojuvat tuulessa.

Tämän kirjoitettuani Pekka huusi minut pihaan katsomaan kolmen merikotkan kaartelua. Loppunäytöksenä kaksi niistä liukui tontin yli rinnakkain siivenkärjet melkein toisiaan koskien. Pitkästä aikaa cumuluspilvet taivaalla näyttävät upeilta. Kotkien kaartelu pilvissä ilahduttaa silmää ja mieltä.

On heinäkuinen päivä Södra Vallgrundissa Raippaluodon saaristossa. Ystävämme on lähtenyt purjehtimaan majakkasaarille kaverinsa kanssa ja me saamme taas viikon verran olla talon ja koirien hoitajina. Täällä voimme elää verkkaista elämää, jota niin kovasti kaipaamme kaupungissa ollessamme. Kukko huutelee naapurikylän puolelta. Syön saaristolaisleipää lohirörin kanssa ja nautin. Aamulla kävin jo uimassa Sommarösundin uimarannalla. Heitin vain häämekkoni uimapuvun päälle ja ajelin avojaloin autolla rantaan. Kelluin meressä ja katselin pilviä ja punaisia ranta-aittoja. Tunsin olevani yhtä maailman ja eri aikakausien kanssa.

Kohta on kaksitoista vuotta siitä, kun meidät vihittiin Sommarön linnakkeen hiekkarannalla muutaman kilometrin päässä tästä paikasta. Meillä oli "peikkohäät" ja vihreä pellavainen häämekkoni on ollut kesäisin mukavassa käytössä niin kuin tänäänkin.

Tässä kylässä on mukavaa olla ainakin näin kesäaikaan. Voi mennä kyläläisten ylläpitämään Sommaröhalleniin ostamaan paikallisten mestarileipureiden leipiä ja muita tuotteita. Kyläkaupasta saa maailman parasta käsivoidetta. Kaupan tavaravalikoima on muutenkin aivan uskomaton. Voi myös ajella istumaan linnakkeen rantakallioille ja tuijottamaan horisonttiin. Toissa kesän eräs kallioistuskelu on erityisesti jäänyt mieleeni. Pakkasimme koriin mukaan tee- ja kahvitermarit ja nappasimme mukaan dominokeksejä, kuksat ja tyhjän rasian. Siihen poimimme metsämansikoita kasarmin raunioilta. Aurinko paistoi, tuijottelimme hiljaisuudessa merelle ja nautimme kesän parhaasta päiväkahvihetkestä. Merellä näkyi muutama purjevene. Moottoriveneitäkin meni, mutta harvakseltaan.

Kun luin juuri, mitä olen kirjoittanut, tajusin, että kuvasin paratiisia ja kauneinta kesäidylliä. Tässä kylässä olemme käyneet kaikkina vuodenaikoina. Yhden pariviikkoisen vietimme tässä talossa myös toissajoulun aikaan. Silloin olosuhteet olivat ankarat. Kaikki tuulet pääsivät puhaltamaan kylän yli. Mielessä kävi usein, miten lujassa leipä ja lämpö olivat entisaikaan täällä saaristossa. Miehet viipyivät ulkosaarilla kalastus- ja hyljenpyyntireissuillaan joskus viikkoja. Naiset kehräsivät omien lampaiden villaa ja neuloivat lämmikettä suuren perheen tarpeisiin. Viljelysmaat olivat pieniä ja leipä tiukassa.

Me satunnaisasukkaat ja retkeilijät voimme kuoria kermat päältä ja elää kansanlaulumaisissa tunnelmissa. Silti saamme ottaa tämän nautinnon ja ilon irti hetkistämme.

Kylästä lähtee tie luotsiasemalle, jonka aallonmurtajalta avautuu henkeäsalpaava näkymä avomerelle. Sieltä näkyy mm. Vaasan majakka, joka ohjaa kohti Vaasan sisäväylää. Myrskyisinä päivinä aallot ja tyrskyt ovat upeita. Niitä on hyvä ihailla turvallisesti maalta. Kesäkuun alussa osuimme luotsiasemalle, kun nousi merisumu, joka kietoi kaiken nopeasti sisäänsä. Sekin kokemus oli unohtumaton ja hieno, kun oli turvallisesti rannassa eikä veneessä karikkoisilla vesillä.

Södra Vallgrundiin tullessa vasemmalle jää peltoaukio, joka on oikealta nimeltään Skärosäng, mutta jonka olen ristinyt Hanhipelloksi. Siellä on vielä paljon latoja. Keväällä pelto on täynnä joutsenia, kurkia ja hanhia, kuoveja ja lehtokurppia. Kesällä heinänteon jälkeen kukat valtaavat koko alueen. Nyt se on valloillaan maakuntakukkaamme mesiangervoa ja noita huopaohdakkeita. Kostealla säällä tuoksu on huumaava. Aiemmin kesällä niittyleinikit, siankärsämöt ja kissankellot nyökyttelevät ojien varsissa. Kyllä niitä vieläkin näkyy, mutta uudet lajit valtaavat tilaa. Toivottavasti lupiinit pysyvät vielä poissa täältä. Raippaluodon saaristossakin jo niitä näkyy kiusallisen paljon.

Mieleen tulee väkisinkin Katri Valan runo

KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Tämän runon luimme myös Särkitunturin rinteessä luokkakavereideni kanssa kesäkuussa.

P. Mustapään Kansanlaulu pyörii myös mielessä.

Vain pieni kansanlaulu
ja sanoja ei ole ollenkaan.
Vain pieni kansanlaulu,
ei sanoja ollenkaan.

Vain tuoksua mintun ja ruusun,
jota tuuli kantaa tullessaan,
vain tuoksua mintun ja ruusun
tuo tuuli tullessaan

Vain yksinäinen lintu,
joka synkeällä kedolla valittaa,
vain yksinäinen lintu,
joka kedolla valittaa.

Vain autius lehtipuissa
ja sininen rakkauden kryytimaa,
vain autius lehtipuissa,
sininen, autio maa.

 

Luopumista

 

Kaiken tämän keskellä suru pusertaa sydäntäni ystäväni tapaturmaisen kuoleman johdosta. Meri antaa lohdutusta entisen merimiehen muistoon. Hän on yhtynyt ikuiseen mereen. Arkun äärellä maanantaina kymmenen ystävää teki piirin käsi kädessä. Lauloimme Ristolle vanhaa intiaanilaulua, jonka sanat menevät näin:

Joki virtaa,

joki virtaa,

joki virtaa

merelle päin.

 

Maa Äiti kanna mua,

sylissäs kanna.

Maa Äiti kanna mua

merelle päin.

 

Englanninkieliset sanat ovat tällaiset:

The River is flowing
flowing and growing
the River is flowing
down to the Sea

Mother Earth carry me
you child I will always be
Mother Earth carry me
down the Sea

 

Risto oli erityisen hyvä kuuntelija ja halaaja. Olen kiitollinen, että sain tuntea hänet.

 

Musiikkia

Ensin ajattelin, että tällä kertaa jätän musiikin pois, mutta en sitten kuitenkaan malta.

Kristian Meurman - Lapin kesä https://www.youtube.com/watch?v=0N0-9VwSEjA

Veera Voima - Raudan synty https://www.youtube.com/watch?v=pm3wS_2avbs

Juha "Watt" Vainio - Albatrossi https://www.youtube.com/watch?v=5uyjGGYONmM (Tornaattorilla seilasi mm. isoisäni)

Veikko Lavi - Ota löysin rantein https://www.youtube.com/watch?v=l5Me9bhVc2Q

Petri Kaivanto -  Lauluni aiheet https://www.youtube.com/watch?v=KDMieEE0juY

Amaya y Joan Manuel Serrat - Palabras de amor https://www.youtube.com/watch?v=uA08-wbhCVA

Les Choristes - La Nuit https://www.youtube.com/watch?v=Vel-9_wA_WQ

Eija Merilä - Yö Saaristossa https://www.youtube.com/watch?v=Uo4SRq-9bco

Marlene Dietrich -  Die Antwort weiss ganz allein der Wind https://www.youtube.com/watch?v=CcynRnI7uAo

Anki - Päivän Vain https://www.youtube.com/watch?v=IMF9NkCzABE

Casablanca - As Time Goes By - Original Song by Sam (Dooley Wilson) https://www.youtube.com/watch?v=d22CiKMPpaY

Louis Armstrong - What a Wonderful World https://www.youtube.com/watch?v=D67lR7Qy_wk

 

Kirjavinkkejä

Nyt kyllä en jakele kirjavinkkejä yksittäisistä kirjoista. On jo se aika vuodesta, jota kutsun kirjallisessa vuodenkierrossani dekkarikesäksi. Se on aika, jolloin myös pää saa levätä kaikesta hienosta korkeakirjallisuudesta. Parin dekkaristin nimen tähän kuitenkin laitan. Sattumoisin molemmat sattuvat olemaan naisia. Dolores Redondo on espanjatar ja Yrsa Sigurdardóttir islantilainen. Heidän kirjoillaan elän dekkarikesääni.

Olen lueskellut Leena Kellosalon toista runokokoelmaa nimeltä Hevosenpääsumussa. Ntamo 2018. Se on saanut mietiskelemään elämänkulkua ja muistoja ylipäätään. Leenan tapa nähdä ja muistaa on kaunista ja rujoa yhtä aikaa.

 

Loppuruno

 

Käteeni otan multaa,

kiviä, hiekkaa

 

hieron hiuksiini

 

Olen yhtä kanssasi

Äiti Maa

 

Kuuntelen ihollani,

miten sydämesi lyö

Jalkapohjillani tunnustelen

veresi virtauksia

 

Selkäni painuu

sylisi poimuihin

Kohotan katseeni taivaan

syvyyksiin

 

Ikuiset tähdet hyväilevät

kalpealla valollaan

sinun piirteitäsi,

Äiti Maa

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.