Absoluuttinen kauneus – visuaalinen viehätys

Kukkapellossa

 

Edesmenneen kuvataiteilijan ja kuvaamataidon opettajan Raili Halmeen kanssa otin kerran puheeksi seuraavan: Jos on olemassa absoluuttinen sävelkorva, onko olemassa myös absoluuttisen visuaalinen silmä? Tulimme siihen tulokseen, että visuaalista kauneutta ei voi mitata samoin kuin säveliä ja ääniä. Kauneus on katsojan silmässä. Kauneuden kokemiseen vaikuttavat kunkin ihmisen kohdalla monet seikat.

Olen pohtinut aihetta vuosien mittaan paljon. Olen tullut siihen tulokseen, että asioiden symboliikka ja siis piilomerkitykset vaikuttavat meille kauneuden kokemiseen. Aivan varmasti myös opittua ja muuten ympäristön tuottamaa on se, mitä näemme kauniina. Muuten ei voisi selittyä esimerkiksi 80-luvun muoti tai vaikkapa järkyttävien laatikkotalojen rakentaminen 70-luvulla samaan aikaan kun kauniita vanhoja ja taidokkaasti rakennettuja taloja purettiin. Tuohon aikaan kaikkea vanhaa haluttiin muutenkin hävittää tai työntää romukoppaan.

Artikkelikuvassa on näkymä ohrapellolle kylvetyistä kukista, jotka luonnonkukkien ja tuleentuvan viljan kanssa muodostavat minulle absoluuttisen kauneuden kokemuksen. Koin suorastaan Stendhalin syndrooman, kun näin tuon pellon ensi kertaa. Stendhalin syndroomalla tarkoitetaan äkillistä jopa fyysisiä oireita aiheuttavaa täydellistä hullaantumista taideteoksen edessä. Suu kuivuu, sydän hakkaa ja pyörryttää. https://fi.wikipedia.org/wiki/Stendhalin_syndrooma ja https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/13/oudot-tunteet-stendhalin-syndrooma

Kun tuon kukkapellon löysin mieheni opastuksella, olin aivan hurmiossa. Kävin sitä kuvaamassa kahtena päivänä. Vein myös ystäväpariskunnan näkymää katsomaan. Heidän kunniakseen on sanottava, että he olivat valmiita mukaan, vaikka olivat juuri lähdössä koemelomaan uutta kanoottiaan. Olimme yksimielisiä absoluuttisesta kauneudesta tässä tapauksessa. Kanoottikin sai heti nimeksi Fru Stendhal.

 

Visuaalinen viehätys

Aloin miettiä, mitkä visuaaliset elämykset tuottavat minulle erityisen viehätyksen. Asiaa on helppo lähestyä myös sitä kautta, millaisia kuvia haluan ottaa eli mitä tallentaa tuleviin hetkiin. Luettelen niitä tuohon alas. Voisin laitaa aiheen perään, millaisena näen kyseisen kohteen symbolisen merkityksen itselleni, mutta riittää, kun itse tiedän..

* Erilaiset aukot, raot, ikkunat, joista ulospäin katsoessa näkee jotain kauneutta.

* Purjeveneet

* Majakat

* Merimerkit

* Laivat

* Rannalla olevat veneet, erityisesti maatuvat puuveneet

* Brutaalit ympäristöt

* Pienet rakennetut yksityiskohdat

* Vanhat esineet ja soittimet

* Maisemat. Erityisesti tunturiylängöt ja ne, joissa näkyy yhtä aikaa vuoria ja merta.

* Säröt, rikkinäisyys

* Jäkäläkalliot

* Sammal kiven pinnalla

* Vanha pariskunta käsi kädessä

* Pieni lapsi isän sylissä

* Kirkkorakennukset

* Kiviaidat

* Kattokruunut alhaalta päin nähtyinä

* Kynttilä

* Sulka

* Tuli, nuotio

* Virtaava vesi

* Tyrskyt

* Sumussa häämöttävät näkymät. Erityisesti, kun aurinko näkyy kajastuksena sankan sumuseinämän takana.

* Ryppyiset kädet

Listasta tuli todella pitkä. Siitä voi huomata, että huomattava osa on luontoon liittyvää ja ihmisen ja luonnon yhteisvaikutusta. Noita kaikkia siis kuvaan. Isät ja pienet lapset sekä vanhat pariskunnat jätän kuvaamatta, koska ne ovat niin intiimejä tilanteita. Ryppyisiä käsiä kuvaisin mielelläni, mutta en uskalla pyytää.

 

Absoluuttinen kauneus

Erityisesti edellä mainituissa voin nähdä kauneutta, joka puhuttelee. Se on sitä otsikossa mainitsemaani visuaalista viehätystä. Absoluuttisen kauneuden kokemukset ovat tosi harvinaisia. Ne voivat olla visuaalisia, muiden aistien välittämiä tai moniaistisia. Kirjoitan tähän muutamia absoluuttisen kauneuden hetkiä elämäni varrelta. Kutsun niitä myös "puhtaan kokemisen hetkiksi". Olen varastanut termin Peter Handken erään kirjan nimestä. En kuvaile nyt rakastumisen tunnetta, lasten syntymää enkä häitäni. Ne ovat sitten jo aivan toisissa sfääreissä.

Tunturissa

Kerran olimme syksyllä tunturissa Pallaksen Montellinmajalla. Eräs samassa mökissä yöpynyt ihminen meni puolen yön aikaan käymään ulkona ja huusi muille, että tulkaa nopeasti ulos. Menimme. Taivaalla kerojen muodostaman ylänkökattilan yläpuolella pyöri monivärinen revontulikorona ja kattilan pohjalla kirnusi porolauma, jossa oli huomattava määrä valkoisia poroja. Yö oli muutenkin tähtikirjas ja taianomainen. Olimme juuri lukeneet Psalmin 23 ja nautiskelleet kuksistamme appelsiiniteetä rommin kera. Täydellinen hetki!

Tämän jutun yhteydessä oleva runoni on syntynyt pääosin tuon elämyksen innoittamana. Sen on säveltänyt lauluksi Mika Cibulka.

Tunturilla

Vesa-Matti Loirilta oli juuri julkaistu ensimmäinen levyllinen Perttu Hietasen säveltämiä Eino Leinon runoja. Istuin rakkaani kanssa yöllä Ylläksen yläparkkipaikalla. Lokakuinen täysikuu valaisi puhtaan lumisen maiseman. (Silloin ei oltu vielä rakennettu kaikkea sitä, mikä on nyt leimallista Äkäslompolon kylälle.) Alhaalla näkyi Akäslompolon kylästä muutamia valoja. Lähistöllä Kuer-, Kukas- Kesänki- Pyhä- ja Lainiotunturit sekä Ylläksen Kellostapuli hohtivat hopeisina kuutamossa. Kauempaa saattoi aavistaa Pallasten hahmot. Taivas oli tuolloinkin tähtikirkas. Ystäväni soitti auton kasettisoittimesta koko levyn. Jo avausraita Höyhensaaret sai minut sekaisin. Tuntui, kuin Leino olisi kirjoittanut sanat juuri minulle, nuorelle "taiteilijalle". "Ja vaikka mä laps olen syksyn vaan ja istuja pitkän illan, sain soittaa mä kielillä kukkivan maan..."

Riemuliiterissä

Sama ystävä järjesti ylioppilaaksi päästyäni meille kahdelle koko Riemuliiterin, laittoi soimaan Elviksen Can't help Fallin in Love ja antoi käteen tulipunaisen ruusun. Aurinko heijasti lattialle kultaisia suorakulmioita. Ilmassa lentävät pölyhiukkasetkin olivat kultaisia ja me tanssimme kahdestaan isossa tanssisalissa.

Kaitajärvellä

Olimme epilepsialiiton leirillä Ristiinassa Kyyrönkaidassa. Oli elo-syyskuun vaihde ja yö oli jo pimeä. Leirikeskuksen läheisyydessä oli pieni käsin vedettävä lautta, jolla pääsi kapean järven yli toiseen rantaan. Menimme mieheni kanssa lautalle ja vedimme itsemme järven  keskelle. Oli tyyntä. Rannoilla paloivat myrskylyhdyt, soihdut, nuotiot, tervapadat ja kynttilät. Tähdet ja rantojen tulet heijastuivat täydellisinä veteen, kun olimme hiljaa lautalla ja kareet olivat asettuneet. Kuiskasin miehelleni, että elämme kuin elokuvassa. Vain kaunis musiikki puuttuu. Kun olin tämän ehtinyt ilmaisemaan, läheiseltä tieltä alkoi kuulua trumpetin soittoa. Ristiinassa oli joku musiikkitapahtuma samaan aikaan. Joku oli palaamassa tapahtumasta kävellen ja soitti trumpetilla kauniisti ja sielukkaasti kolme kappaletta. Kaksi niistä muistan. Toinen oli Olen kuullut on kaupunki tuolla ja toinen oli teema elokuvasta La Strada. Täysin epätodellisen absoluuttisen kaunis hetki!

Club 25

Edesmennyt legendaalinen Club 25 oli paikka, jossa koin paljon elämyksiä. Sinne järjestin myös suosittuja Veri Nais Bileitä. Yksi kokemus tuossa paikassa on jäänyt muistiini ylittämättömänä. Koko korkea sali oli pimeä lukuunottamatta pöydillä palavia kynttilöitä. Poikkeuksellisesti pöydille oli asetettu liinat. Istuin ystävieni Dankun ja Lisin kanssa pyöreässä pöydässä. Intime Quintet soitti Astor Piazollaa. Kun esitysvuoroon tuli Soledad, kyyneleet alkoivat valua hallitsemattomasti suljettujen silmäluomieni välistä. Vilkaisin ympärilleni ja näin, että pöytäkumppanini ja useat muut kyynelehtivät vuolaasti. Silloin koin, kuinka musiikin kauneus voi olla absoluuttista ja kuinka se voi koskettaa yhtä aikaa monia. En tiennyt, että kappale kertoo yksinäisyydestä. Tuossa hetkessä kaikki olimme yhdessä yksin. Kokemuksen yhteisöllisyys teki siitä entistäkin kauniimman.

 

Musiikkia

Nino Rota - La strada https://www.youtube.com/watch?v=XtD1PVkY-pg

Sama laulettuna: Olavi Virta - Tie (La Strada)  https://www.youtube.com/watch?v=HuBxBXFc-v4

Jørgen Petersen - Olen Kuullut On Kaupunki Tuolla (Odnozvutjno gremit kolono)  https://www.youtube.com/watch?v=L52mpL91VAY

Sama venäjäksi: Tamaz Saginadze ja Choro Mdzlevari -  Odnozvuchno gremit kolokolchik  https://www.youtube.com/watch?v=icvgYGOueLY

Astor Piazzolla - Soledad https://www.youtube.com/watch?v=ie115Qa5REw

Elvis Presley - Can't Help Falling In Love https://www.youtube.com/watch?v=vGJTaP6anOU

Vesa-Matti Loiri - Höyhensaaret https://www.youtube.com/watch?v=4D0F3RXakm0

Nuo kappaleet liittyvät edellä kerrottuun. Laitan vielä pari muistoihini liittyvää biisiä tähän lopuksi.

Simon & Garfunkel - The Sound of Silence (Original Version from 1964) https://www.youtube.com/watch?v=f7McpVPlidc

Buena Vista Social Club - Veinte Anos https://www.youtube.com/watch?v=d2vBh6_h7WE

Kristiina Halkola - Ei puolikasta https://www.youtube.com/watch?v=tt_uXrhb9ss Tämän tyttäreni lauloi minun ja rakkaan Pekkani häissä, omissa häissään miehelleen ja viime viikonloppuna Pekan pojan häissä. Hän muutti lopussa sanoja "Meidän, ne suostumme jakamaan!"

 

Runo

 

Revontulet tunturin yllä,

alla kuurainen maa.

Rakovalkeilla noitarummun

äänen kuulla saa.

Valkoiset porot laumoina tanssii,

rinteillä kirmailee.

Alhaalta laaksosta kuruja pitkin

maahiset hiippailee.

Lappi on hanki ja Lappi on loimu

ja Lappi on luinen yö.

Lemmen koti on hiljainen laavu,

kun tuuli lämmön syö.

Tervaskuksan lämmöstä maistaa

rommiteetä saan.

Satujen, tarujen äänet haistaa,

kun hetkeksi pysähtyy vaan.

Lappi on lempeä, kultainen ruska.

Lappi on maaginen yö.

Vaivaiskoivuissa elämän tuska,

kun tuuli lämmön syö.

Kellona kilkuttaa sydämen joiku.

Alla kuurainen maa.

Revontulista noitarummun

äänen kuulla saa.

 

 

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.