Posts Tagged ‘kesä’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Kivien sielunelämää tutkimassa

Kesäkuun kokemuksia Kesäkuu hurahti ohi todella nopeasti. Säät olivat mitä mainioimmat. Mieli oli hyvä, kun uskaltautui taas tapaamaan ihmisiä ja käymään jopa parilla livekeikalla.  Joka päivä on tullut Lapinmatkan jälkeen uitua, useimpina päivinä jopa useamman kerran. Hienoin uintihetki oli erään kuuman päivän lopuksi, kun aurinko oli jo laskemassa. Katselin silmät veden pinnan tasolla auringonlaskun taivasta ja vettä ruovikon läpi. Aurinko värjäsi veden kullalla, violetilla ja sinisen sävyillä. Kyhmyjoutsenpari opetti kuutta poikastaan uimaan lähistöllä. Minulla on yksi lempiuimapaikka ja pari muuta. Useimmin käyttämäni paikka sijaitsee Vaasan Vaskiluodossa. Tuovilan uimapaikka on monttu, jonka pohjalta pulppuaa lähde. Sommarösundin uimaranta Södra Vallgrundissa on kuitenkin kaikista ihanin paikka. Kun ui "suntin" keskelle, voi ihailla ranta-aittoja molemmilla rannoilla. Voi heittäytyä kellumaan ja katsella pilviä tai merikotkan uljasta lentoa. Vaskiluodossa on sisäsaariston tunnelma, mutta Sommarösundissa on jo viitteitä ulkosaariston olemuksesta. Katajat ja kivet rannoilla ovat punaisten ranta-aittojen lisäksi todella kauniita. Kesäkuuhun on mahtunut monta mieleen jäänyttä kokemusta....

More+

Kylä kuin kansanlaulu

Kylä kuin kansanlaulu   Kesä on kypsimmillään. Muutaman sateisen päivän jälkeen tässä kylässä paistaa aurinko. Mesiangervot röyhyävät pelloilla ja ojien varsilla. Violetit hiirenvirnat ja huopaohdakkeet jakavat väriään anteliaasti. Kamomillat huojuvat tuulessa. Tämän kirjoitettuani Pekka huusi minut pihaan katsomaan kolmen merikotkan kaartelua. Loppunäytöksenä kaksi niistä liukui tontin yli rinnakkain siivenkärjet melkein toisiaan koskien. Pitkästä aikaa cumuluspilvet taivaalla näyttävät upeilta. Kotkien kaartelu pilvissä ilahduttaa silmää ja mieltä. On heinäkuinen päivä Södra Vallgrundissa Raippaluodon saaristossa. Ystävämme on lähtenyt purjehtimaan majakkasaarille kaverinsa kanssa ja me saamme taas viikon verran olla talon ja koirien hoitajina. Täällä voimme elää verkkaista elämää, jota niin kovasti kaipaamme kaupungissa ollessamme. Kukko huutelee naapurikylän puolelta. Syön saaristolaisleipää lohirörin kanssa ja nautin. Aamulla kävin jo uimassa Sommarösundin uimarannalla. Heitin vain häämekkoni uimapuvun päälle ja ajelin avojaloin autolla rantaan. Kelluin meressä ja katselin pilviä ja punaisia ranta-aittoja. Tunsin olevani yhtä maailman ja eri aikakausien kanssa. Kohta on kaksitoista vuotta siitä, kun meidät...

More+

Multaa hiuksissa, taidetta sielussa

Keskikesä on täällä! Lämpö hoitaa "vanhoja" luita. Pikkulinnut perustavat toista pesuetta. Multaa hiuksissa Viime kesänä saimme viettää yhdeksän viikkoa saaristossa hoitamassa taloa ja kahdeksaa koiraa. Tänä kesänä meillä on meneillään kuuden viikon jakso talonmiehinä eräässä Vaasan lähiössä. Isäntäpari on pitkällä matkalla Euroopan eri maissa, nyt jo Briteissä. Meillä on huolehdittavana puutarha ja talo. Olemme heitelleet huumorilla ilmaan toivetta siitä, että ensi kesänä pääsisimme hoitamaan merenrantataloa Turunmaan saaristoon. Pienenä tyttönä sain tarpeekseni kasvimaan hoitamisesta, mutta nyt minua ei haittaa ollenkaan hoidella pientä kasvihuonetta ja kasvimaita. Alan ymmärtää, kuinka kontemplatiivista, meditatiivista ja filosofista voi olla seurata puutarhakasvien kasvamista sekä marjojen ja omenien kypsymistä. On hienoa kävellä kasvimaalle ensimmäisenä aamulla napsimaan minttua teehen ja rucolaa leivän päälle. Raparperipiirakat, -hillot ja -mehut valmistuvat suit sait sukkelaan sulostuttamaan kesäpäiviä. Omatekoinen pesto ja retiisipikkelssikin runsastaa aterioita. *** Rucolapesto   rucolaa runsain mitoin 30g (1 dl) parmesaania 1/2dl auringonkukan siemeniä 1/2dl oliiviöljyä 1 valkosipulinkynsi ripaus suolaa ripaus mustapippuria (1...

More+

Puut

Heinäkuu kääntyy loppuaan kohti. On kesä, joka on säiltään ollut erikoinen. Minulle ja miehelleni tämä kesä on ollut myös hyvin erilainen. Olemme saaneet asua saaristossa rauhallisessa maalaisympäristössä. Tämä on ollut suuri ja odottamaton lahja ystävältämme Andersilta. Meidän kaikkien tarpeet ovat kohdanneet. Pekka on saanut puuhastella koirien ja omakotitalon töiden parissa. Minä olen saanut rauhaa kirjoittamiselle ja levolle. Samalla olen hoitanut kukkia ja pientä kasvimaatani. Olen viimeisinä viikkoina käynyt lähes päivittäin uimassa läheisellä Sommarösundin uimarannalla. Siellä on tuntunut kuin olisi lomalla Turun saaristossa. Olemme asuneet täällä nyt yhdeksän viikkoa. Anders kutsui meidät tänne siksi aikaa, kun hän on melomassa Virolahdelta Tornioon syöpämelonta - nimisessä tempauksessa. Syöpämelonnasta Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tänään syöpämelojat pääsevät perille Tornioon ja palaavat kotiin luultavasti huomenna. Keskiviikkona tässä kylässä heille järjestetään juhla klo 18.00 illalla. Juhlan tuotto ohjataan myös syöpämelonnan keräilytilille, josta tuetaan syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheensä asiaa ja pyritään saamaan Vaasan keskussairaalaan PET-laite, jolla syöpä...

More+

Kesän luontoelämyksiä

Kesä keikkuu! Säät ovat olleet hyvin vaihtelevia. Monta auringonpalvojien lempipäivää ei ole vielä nähty. Minuahan tuo ei haittaa. En ole koskaan viihtynyt hiekkarannoilla aurinkoa ottaen. Minulle kesä on pukeutumiskysymys. On mukavaa kulkea metsissä ja merenrannoilla, vaikka olisi vähän vilpoisempaakin. Jatkuva sade tietysti harmittaisi. Kesään ladataan niin paljon odotuksia, että kouristuksen omainen stressi hiipii monilla mielen päälle, jos lämpöä ei ole 22-25 astetta ja aurinko paista täydeltä terältä. Täällä saaristossa olemme saaneet nauttia kesän puhkeamisen ja kypsymisen seuraamisesta todella paljon ja läheltä. En ollutkaan arvannut, miten kaipasin lapsuuteni ja nuoruuteni kukkaniittyjä. Niitä täällä riittää. Ymmärrän hyvin, miksi läheinen merenlahti on nimeltään Sommarösund. Nämä seudut ovat varmasti parhaimmillaan juuri juhannuksen molemmin puolin. On suuri sääli, että niittyjen määrä vähenee koko ajan Suomessa. Onneksi jotkut ihmiset ovat alkaneet taas niityttää. Vallgrundeissa on ikimuistoisista ajoista lähtien kasvatettu lampaita. Ne, ja uudempi ylämaan karja luovat hienoja hakaniittyjen ympäristöjä. Kävimme pohjoisessa juhannusta viettämässä ja ehdimme nähdä vielä...

More+

Jo joutui armas aika

Kesä! Toukokuu on vaihtunut kesäkuuksi. Armas aurinkoinen on hellinyt runsain mitoin toukokuun puolen välin sateiden jälkeen ainakin täällä Vaasan seudulla. Pian koululaiset ja opiskelijat kirmaavat hyvin ansaitulle kesälomalle. Osa opiskelijoista on jo tosin päässyt kahleistaan tämän kesän osalta. Opettajat lopettelevat kevätlukukauden töitään. Muiden alojen ihmiset luulevat erheellisesti, että kun suvivirsi on kaikunut, opettaja viettää huoletonta aikaa runsaat kaksi kuukautta. Näin ei kuitenkaan ole. Koulun päätyttyä useat tekevät vielä erilaisia järjestely- ja suunnittelutehtäviä. Saattaapa olla vielä joitain palaverejakin tiedossa. Eräänä kesänä minun viimeinen oppilaspalaverini sijoittui  juhannuksen alusviikolle. Se toki oli poikkeuksellista ja johtui myös muista toimijoista kuin minusta ja oppilaan perheestä. Muutama vuosi sitten saimme lukea tutkimuksesta, jossa vertailtiin eri aloilla työskentelevien henkilöiden stressihormonitasoja työvuoden eri kausilla ja loman aikana. Murheellinen, mutta itse konkreettisesti koettu tosiseikka oli, että perusopetuksen opettajien kortisolitaso alkaa kesäloman jälkeen olla jo lokakuussa huomattavan korkea. Joululoman jälkeen se on hiukan laskenut, mutta on edelleen korkealla tasolla nousten välittömästi...

More+

Kuusi kuvaa

  Antoisia elokuun päiviä!   Kesä 2015 on kallistumassa kohti loppuaan ja syksyn kuulaita hetkiä. Se on raskaana kokemuksista ja mieleni pohjalle tallennetuista kuvista. Olen kerännyt elämyksiä ja voimia kevään koettelemusten jälkeen. Mieli on levollisempi ja fyysinen kuntoni on huomattavasti paremmalla tolalla kuin kesän alkaessa. Näissä toimissani olen samalla kokenut olevani vahvasti uuden kynnyksellä ja pohtinut mennyttä elämääni. Miten minusta tuli juuri tällainen ihminen? Mitkä lapsuuden ja nuoruuden kokemukset sekä työelämän koukerot ovat kuljettaneet minua tähän elämäni hetkeen? Miten toiminta ja hiljaisuuden tarve tulevat vuorottelemaan tulevaisuudessani? Olen siis tehnyt eräänlaista elämän välitilinpäätöstä. Alkukesästä olin niin uupunut, etten jaksanut keskittyä kirjojen lukemiseen. Heinä-elokuun vaihteessa vasta pääsin kirjallisuuden nautintoihin. Kirjat, joita olen lukenut, ovat olleet juuri nyt tarpeen: matkakertomuksia ja elämäkertoja. Niitä lukiessani olen jatkanut edellä mainittuja pohdintojani. Mihinkään kovin mielikuvitukselliseen en ole nyt jaksanut paneutua. Ilahduttavimmat kirjat on kirjoitettu jo 1800-luvulla. Ajan hammas ei ole niitä jauhanut kelvottomiksi. Saman aikaisesti olen pohtinut...

More+

Kesä!

  Kesä on mielentila, kesä on onni, kesä on loma! Ja se on nyt kypsimmillään. Tänään huomasin viljan jo alkavan tuleentua. On ollut mitä erikoisin kesäaika. Kotipihamme juhannusruusut ja syreenit olivat kolmisen viikkoa myöhässä. Toisaalta keväällä moni puutarhamme kukista aukaisi nuppunsa kovin varhain. Toissailtana ajelimme Kyrönjoen vartta pitkin Tervajoelta Kuniin ja ihailimme luonnon rehevyyttä. Yleensä tähän aikaan puissa alkaa olla väsähtäneet värit, vaan nytpä kaikki oli vielä todella ihanan vihreää. Hauskaa on, että sellaiset kasvit kukkivat yhtä aikaa, joita harvoin näkee samanaikaisessa loistossaan. Vaasassa on ollut tuulinen ja tavallista viileämpi alkukesä. Koko kesäkuun rankin yhden vuorokauden sadekertymäkin sattui Vaasaan, tähän Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Eikä siinä mitään muuten, mutta sattuipa sade juuri siksi päiväksi, kun Suviseuroihin kiiruhti porukkaa asuntoautoineen ja asuntovaunuineen. Pelloilla on vielä nytkin nähtävissä, millaista jälkeä syntyi, kun painavia kulkuneuvoja piti traktoreilla vetää paikoilleen. Minäkin kävin seuroissa tapaamassa serkkujani ja muistelemassa lapsuusajan seurakokemuksia. Onneksi minulla oli pitkävartiset kumisaappaat jaloissani. Puoleen pohkeeseen asti olin savessa tuon...

More+

Rakkauden kesä 2014

Yllä oleva kuva ei poikkeuksellisesti ole minun ottamani. Se on Johan Hagströmin kuva Sudenmorsiamien ja Weljien esityksestä taiteidenyönä 7.-8-8.2014. Saan hänen luvallaan julkaista tämän upean ja tunnelmallisen otoksen tässä. Kuvan oikeudet ovat valokuvaajalla, joten ethän jaa sitä missään, kiitos! Ja sitten asiaan! Kesä 2014 on ollut todella monipuolinen. Alun kylmien säiden jälkeen saimme nauttia (/kärsiä näkökulmasta riippuen) pitkistä helteistä ja sen tuomista huikeista ukkosista. Jotenkin tuli mieleen nuoruuden kesä 1973, jolloin aikaa tuntui olevan loputtomasti ja mieli oli odotuksia tulvillaan. Jälkikäteen ajatellen olin juuri sen ikäinen, että minulla oli tuolloin meneillään selvä siirtymäriitti varhaisteini-iästä nuoruuteen. Mikään ei ollut enää samoin kuin ennen. Pojat ja nuorisomusiikki alkoivat aivan eri tavalla kiinnostaa. Tuosta kesästä on nyt 40 vuotta. Huomasin lehdestä, että muistikuvani kesän säistä olivat aivan oikeita. Silloin oli viimeksi tällainen yhtä pitkä hellejakso. Edellisessä kirjoituksessani vedin yhteen senastisia kokemuksiani kesältä. Tässä palaan vielä muutamaan ja suuntaan katsettani alkaneeseen syyskauteen. Kesän lämmössä syyskaudesta...

More+

Kolme retkeä yhteistyön maailmaan

  Pääsiäisen jälkeinen kevät on ollut minulle tapahtumarikasta aikaa ja siksi kirjoittaminen on jäänyt väliin. Silmäleikkaus ja sen jälkitilanteet ovat vieneet osan terästä. Silti olen ehtinyt tehdä kolme erilaista mietteitä herättänyttä retkeä tai matkaa, joista kirjoitan tämän kertaiseen tervehdykseeni. Ensimmäinen noista matkoistani suuntautui hyvin kulturellissa seurassa Uumajaan, joka on tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kävimme tutustumassa veistospuistoon, Kulttuurimeijeriin ja Taidemuseoon sekä saimme Uumajan kaupungin edustajalta mielenkiintoisen luennon syksyllä avattavan Vävenin rakennus- ja suunnitteluprojektista http://kulturvaven.se/ . Väven tulee olemaan mielenkiintoinen kulttuuritalo aivan Uumajan keskustassa.  Rakennuskompleksissa on suuri hotelli ja Väven tulee toimimaan koko kaupungin yhteisenä olohuoneena. Rakennus on arkkitehtonisesti kiinnostava. Minulle tuli kovasti mieleen Ottawassa sijaitsevan Canadian Museum of Historyn rakennukset http://www.historymuseum.ca/cmc/exhibitions/cmc/architecture/indexe.shtml joissa kuitenkin on vielä enemmän muodon rohkeutta. Vävenissä arkkitehtonisena lähtökohtana on koivu. Uumajan uuden kulttuuritalon suunnitteluprosessi on ollut todella mielenkiintoinen. Se on osoitus yhteisöllisyydestä ja vahvasta tahtotilasta. Tulevat toimijat ja rakennussuunnittelu ovat tehneet vuosikausia hyvin tiivistä yhteistyötä: ns. ruohonjuuritaso on päässyt...

More+