Posts Tagged ‘luonto’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Luonnosta luovuuteen – e natura creativitas

Lokakuu kääntyy loppua kohden. Lokakuun tähtihetkiä ovat olleet Norrskärin reissun lisäksi mm. Mariam Sandhun musiikkiviedeon kuvaukset Jurvassa kalliolouhoksella tähtitaivaan alla https://mariamsandhu.com/ ja toissapäiväinen retki Västerön Söderskatan ikimetsään.Nuotioilta ystävien pihassa oli myös hieno kokemus. G lauloi venäläisiä romansseja alkukielellä ja säesti itseään akustisella  kitaralla. Lokakuun alkupuolella päättyi Kiven laulu -näyttelymme Black Wall Galleryssä. Kokemus oli hieno. Viemme näyttelyn marraskuuksi Kalajoelle Tapion Tuvan näyttelytiloihin. https://tapiontupa.fi/ Uusia töitäkin on lokakuussa Sirpa Seppelinin kanssa tehty, koska osa myytiin Vaasan näyttelyssä. Vaasan näyttelyn myyntituotosta lahjoitimme osan Suomen luonnonsuojeluliitolle. Näin tuimme yhdessä teosten ostajien kanssa metsien, vesien ja soiden suojelua. Runsas viikko sitten mielessäni alkoi pyöriä uusi tunnuslause itselleni. Se on "Luonnosta luovuuteen". Koska aiempi tunnuslauseeni on ollut latinankielinen, halusin saada tuosta tunnuslauseesta myös latinankielisen version. Yritin etsiä latinan lentävistä lauseista saman sisältöistä, mutta en löytänyt. Monien vaiheiden jälkeen Helsingin yliopiston latinan ja kreikan opiskelijoiden ainejärjestö Symposion ry:n käännöspalvelusta sain asiantuntevaa apua pientä korvausta vastaan. https://symposionry.wordpress.com/ Ja kas:...

More+

Luonto – lahjoja kaikille aisteille

Helmiheit! Artikkelikuvassa on näkymä lauantai-iltapäivän auringonlaskusta Alskatin ja Raippaluodon väliseltä Storfjärdeniltä. Halusin hiukan leikkiä FastStone Image Wieverillä ja tehdä siitä maalauksen kaltaisen. Tälle kirjoitukselle minulla oli tosi monta otsikkoa, joiden välillä arvoin. Tässä joitakin niistä: Raskasta ja keveää, Hiljaisuuden siedettävä keveys, Luonnossa oppimassa, Jäiden laulu.   Luonnossa aisteilemassa Olimme mieheni kanssa ajelemassa Björkössä viime torstaina. Jäimme jo matkalla pitkäksi aikaa ihailemaan yksinäistä merikotkaa, joka selvästikin nautti auringonpaisteesta Skalörfjärdenin jäällä. Björkössä menimme ensin Svedjehamniin uloimmaiselle laiturille. Sieltä avautuvat aina monimuotoiset näkymät kohti merta ja Norra Gloppetia. Maisema ei petä koskaan. Ei nytkään. Kauempana merellä ei ollut jäitä ja meri oli harvinaisen tyyni. Taivaan helmenharmaus kertautui vedessä niin saumattomasti, että kaukaisempien karien kivikot näyttivät leijailevan ilmassa. Hiljaisuus oli uskomaton. Mistään ei kuulunut ääniä ja kivet sen kuin leijuivat taivaanrannassa kuin näkymättömän käden sinne nostamina. Jatkoimme Vikarskatiin ja saimme toisen harvinaisen kokemuksen. Ylellinen rauha vallitsi sielläkin, mutta hiljaisuuden keskeltä alkoi kuulua ihmeellinen sinfonia....

More+

Luonnon parantava voima

Kesä kääntyy syksyä kohti. Ja millainen kesä? Sellainen, joka jää aikakirjoihin. "Muistatko kesän 2018?", tullaan kysymään vielä kauan, kun säistä tulee puhe. Olen iloinen, että olen saanut liikkua luonnossa ja harrastaa monenlaisia taiteita niin tekijänä kuin kokijanakin. Sudenmorsiamien ja Weljien juhlavuosi huipentui esitykseen Vaasan Taiteiden yössä 9.8., mutta vielä on jotain takataskussamme. Vaasa-Opiston kahviossa tulee olemaan vielä näyttely 10.9.-13.10. Itse odottelen Lapin ja Pohjois-Norjan matkaa mieheni kanssa. Sinne suuntaamme tulevalla viikolla. Odotettavissa on monenlaista luonto-, maisema- ja kulttuurikokemusta. Teenpä jokusen työpäivänkin tutustumalla saamelaisalueen kouluasioihin. En yhtään ihmettelisi, jos seuraava kirjoitukseni kumpuaisi tulevan reissumme kokemuksista. Maaruskasta ehdimme jos reissullamme nauttimaan. Paras puuruska ajoittuu vasta viikoille 37-38. Viikko sitten Klobbskatasta otetusta artikkelikuvasta kuitenkin näemme, että ruska hiippailee jo ulkosaaristossakin. Toivottelen näiden mietteiden myötä hyvää alkavaa syyskautta. *** Pöytälaatikossani on kauan odotellut tekstiä, jonka haluan jakaa kanssasi. Kodin Kuvalehden Anna Pihlajaniemi lähestyi minua taannoin muutamilla kysymyksillä. Lehden nettisivuilla on julkaistu osa vastauksistani. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/luonto-hoitaa-terveytta-ja-mielta-riittaa-etta-hengitat Innostuin...

More+

Multaa hiuksissa, taidetta sielussa

Keskikesä on täällä! Lämpö hoitaa "vanhoja" luita. Pikkulinnut perustavat toista pesuetta. Multaa hiuksissa Viime kesänä saimme viettää yhdeksän viikkoa saaristossa hoitamassa taloa ja kahdeksaa koiraa. Tänä kesänä meillä on meneillään kuuden viikon jakso talonmiehinä eräässä Vaasan lähiössä. Isäntäpari on pitkällä matkalla Euroopan eri maissa, nyt jo Briteissä. Meillä on huolehdittavana puutarha ja talo. Olemme heitelleet huumorilla ilmaan toivetta siitä, että ensi kesänä pääsisimme hoitamaan merenrantataloa Turunmaan saaristoon. Pienenä tyttönä sain tarpeekseni kasvimaan hoitamisesta, mutta nyt minua ei haittaa ollenkaan hoidella pientä kasvihuonetta ja kasvimaita. Alan ymmärtää, kuinka kontemplatiivista, meditatiivista ja filosofista voi olla seurata puutarhakasvien kasvamista sekä marjojen ja omenien kypsymistä. On hienoa kävellä kasvimaalle ensimmäisenä aamulla napsimaan minttua teehen ja rucolaa leivän päälle. Raparperipiirakat, -hillot ja -mehut valmistuvat suit sait sukkelaan sulostuttamaan kesäpäiviä. Omatekoinen pesto ja retiisipikkelssikin runsastaa aterioita. *** Rucolapesto   rucolaa runsain mitoin 30g (1 dl) parmesaania 1/2dl auringonkukan siemeniä 1/2dl oliiviöljyä 1 valkosipulinkynsi ripaus suolaa ripaus mustapippuria (1...

More+

Takaisin luontoon!

Hei! On noin sata päivää siihen, että Suomesta tulee sata vuotias. On myös Suomen luonnon päivä. Molemmat asiat ovat juhlimisen arvoisia. Itsenäisyyttä pidämme itsestäänselvyytenä. On kuitenkin tarvittu määrätietoista työtä itsenäisyyden saamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Siihen työhön on tarvittu sekä miesten että naisten työpanosta. Olen kiitollinen menneille polville, että saan elää maassa, jossa on pohjoismainen demokratia. Meillä ainakin pyritään siihen, että olisimme kaikki tasa-arvoisia. Meillä on mm.  oikeus ilmaista mielipiteemme. Nuo oikeudet sisältävät myös velvollisuuksia. Mielipiteen ilmaisussa on noudatettava tiettyjä rajoja. Emme saa herjata, solvata ja levittää väärää tietoa eli vaihtoehtoisia totuuksia. On huolestuttavaa, että sananvapauden rajoja koetellaan rajusti silloin tällöin myös joidenkin vastuullisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien taholta. Luonnossa meillä on ainutlaatuiset pohjoismaiset jokamiehen oikeudet. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Jokamiehenoikeudet(16989) Niihin perustuu mahdollisuus liikkua ja yöpyä melko vapaasti luonnossa ja nauttia luonnon antimien keräämisestä. Oikeuksiin kuuluvat vastapainona tietysti velvollisuudet. Emme roskaa, tuhoa ja häiritse luonnon rauhaa. Emme liiku liian lähellä yksityisasutusta. Luonnosta nauttiminen on jakamaton oikeutemme....

More+

Kesän luontoelämyksiä

Kesä keikkuu! Säät ovat olleet hyvin vaihtelevia. Monta auringonpalvojien lempipäivää ei ole vielä nähty. Minuahan tuo ei haittaa. En ole koskaan viihtynyt hiekkarannoilla aurinkoa ottaen. Minulle kesä on pukeutumiskysymys. On mukavaa kulkea metsissä ja merenrannoilla, vaikka olisi vähän vilpoisempaakin. Jatkuva sade tietysti harmittaisi. Kesään ladataan niin paljon odotuksia, että kouristuksen omainen stressi hiipii monilla mielen päälle, jos lämpöä ei ole 22-25 astetta ja aurinko paista täydeltä terältä. Täällä saaristossa olemme saaneet nauttia kesän puhkeamisen ja kypsymisen seuraamisesta todella paljon ja läheltä. En ollutkaan arvannut, miten kaipasin lapsuuteni ja nuoruuteni kukkaniittyjä. Niitä täällä riittää. Ymmärrän hyvin, miksi läheinen merenlahti on nimeltään Sommarösund. Nämä seudut ovat varmasti parhaimmillaan juuri juhannuksen molemmin puolin. On suuri sääli, että niittyjen määrä vähenee koko ajan Suomessa. Onneksi jotkut ihmiset ovat alkaneet taas niityttää. Vallgrundeissa on ikimuistoisista ajoista lähtien kasvatettu lampaita. Ne, ja uudempi ylämaan karja luovat hienoja hakaniittyjen ympäristöjä. Kävimme pohjoisessa juhannusta viettämässä ja ehdimme nähdä vielä...

More+

Hiljaisuudessa on voimaa

  Marraskuinen tervehdys! Olen juuri palannut kuvaamassa marraskuun tulvaa. Pullataikina on kohoamassa ja illalla odottaa mielenkiintoinen luento kriitikkona olemisesta. Vaasan joka syksyinen riemu LittFest http://littfest.vaasa.fi/  rävähtää kohdallani käyntiin sen myötä. Kaupunkiin tulvehtii kirjailijoita, bibliofiilejä ja kirjallisuudesta muuten eläviä tai nauttivia hengenheimolaisiani. Marraskuu on jo muutaman päivän ikäinen. Joidenkin mielestä se on kuukausista synkin, koska valoa on vähän ja usein loskaa paljon ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa. Parhaimmillaan marraskuu voi olla kuitenkin aikaa, jolloin nuotiotulet ja taivaantulet loimuavat, voi hyvällä syyllä kietoutua vällyihin lukemaan. Eilen illalla sain aivan vastustamattoman tarpeen mennä kirjakauppaan ostamaan Pajtim Statovcin esikoiskirjan Kissani Jugoslavia. Ennakko-odotukset eivät pettäneet, vaan ahmin sen sitä vauhtia, että pienten unien jälkeen kirja oli aamulla luettu. Kaiken lisäksi vuonna 1990 syntynyt kirjailija on tavattavissa Vaasassa LittFesteillä. Kirja pisti miettimään monia maahanmuuttajuuteen liittyviä asioita... Kiitos Sinikalle vinkistä! Tavallisesti marraskuu alkaa minulle Pyhäinpäivän retriitillä. Tänä vuonna kuitenkin menin jo aiemmin syksyllä Alskathemmetissä järjestettyyn ääni- ja kehoretriittiin. Pari...

More+