Posts Tagged ‘Tapio Rautavaara’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Kokemista kokemassa

Niin se vaihtui toukokuu kesäkuuhun! Artikkelikuvassa on useita viimepäivien näkymiä. Olimme siis käymässä pohjoisessa. Yövyimme vanhoissa kotikunnissani Rovaniemellä ja Muoniossa. Reissu oli luontoelämysten suhteen hyvin monipuolinen. Saimme olla kokemassa kokemista. Oli myös riemukasta päästä ja uskaltautua koronakevään jälkeen reissaamaan. Rovaniemen seudulla kiertelimme kahtena päivänä ihmettelemässä tulvatilanteita. Veden voima on valtava. Rovaniemellä yhdistyy vapaana juokseva Ounasjoki ja kahlittu Kemijoki. Kiertelimme lähinnä Kemijokivartta. Nousi tietysti suuri huoli niiden ihmisten puolesta, joiden kodit ja mökit olivat tulvan uhkaamina. Paikkakuntalaiset olivat tehneet valtavasti työtä tulvasuojelun eteen. Kuulemma talkoolaisistakaan ei ollut pulaa. Rovaniemellä asuvista siskoistani toinen asuu talossa, jonka alakerrassa sijaitsi ensimmäinen lastentarhanopettajan virkapaikkani vuodesta 1981. Yövyimme näin työurani päätteeksi siellä. Alkumatkan mieleenpainuvimpia kokemuksia ja näkyjä kerron seuraavaksi. Kemin kaupungin pohjoispuolella on Kemijoen viimeinen voimalaitospato, Isohaara. Ajoimme menomatkalla padon kautta. Jo siellä valkeni, miten suuret vesimassat juuri tuolloin joessa liikkuivat. Padon alta pärskeet ylsivät aina padolla kulkevalle tielle asti, vaikka kaikki luukut olivat avoimina. Putouskorkeus...

More+

Yhteydestä

Heipä hei! Nyt sitten on käynyt niin, että tuli tarve taas kirjoittaa, vaikka edellisestä on kulunut vasta vajaa kaksi viikkoa. Se johtuu siitä, että sydän on niin täysi. Jos ihminen kirjoittaa elämässään yhden runokirjan ja siitä tulee yksi kirja-arvostelu, saa olla onnellinen, jos se on juuri tällainen kuin Lappilainen lehdessä oli, kun kirjani esiteltiin kuukauden kirjana: https://lappilainen.fi/2019/09/24/niin-pienia-niin-kauniita/ Niitä kirjoja muuten saa vielä täältä minultakin.   Herttuatarjuhlintaa   Sunnuntaina täytin pyöreitä vuosia eli 60 ja tulin samalla herttuattaren arvonimeen oikeuttavaan ikään. Siis eipä virallisesti, vaan puolileikillään. Muistanette: 50 = valtiatar tai valtias 60 = herttuatar tai herttua 70 = ruhtinatar tai ruhtinas 80 = kuningatar tai kuningas 90 jne. keisarinna tai keisari Tällä tavalla ajatellen ihmisen arvo vaan lisääntyy, vaikka kroppa rapistuu. 50-vuotisjuhlani oli niin massiivinen, että halusin tehdä tästä herttuattareksi siirtymisen päivästä toisenlaisen. Menin aamulla kirkkoon opettajien kirkkopäivän messuun. En laulanut kuorossa enkä avustanut ehtoollisen jaossa. Istuin penkissä ja nautin joka...

More+

Syksyisiä retkiä

Onpa kulunut harvinaisen pitkä aika, että en ole tänne kirjoittanut. Olen taas sukellellut uupumuksen syvänteissä. Niihin vajoaminen vaan lisääntyy ikääntymisen myötä. Tässä on taas varoituksen sana kaikille vielä työelämän pyörteissä matkaaville. Pitäkää huoli riittävistä tauoista ja rauhoittumisesta. Burn outiin sairastuminen vaikuttaa koko loppu elämään. Oikein hyviä harjoituksia mielen rauhoittamiseen löytyy osoitteesta https://www.oivamieli.fi/dashboard.php   Syksyisiä retkiä, Lappi Viime viikon olimme Lapissa ja Norjan vuonoilla. Matka oli raskas, mutta antoisa. Visuaalista virikettä saivat silmät. Mielen tyyneyttä löytyi luonnosta. Korvat lepäsivät rauhallisessa äänimaisemassa. Kipeästä polvestani huolimatta kävelimme rauhallisesti Kilpisjärven lähelle Tsahkalin erämaajärvelle. Siellä istuskelu ja mietiskely oli matkan huippukohta. Laavulla istuskellessa edessä näkyi Saanan etelärinne ja Jehkaksen alarinteet sekä Tsahkaljärvi ja siitä laskevan Tsahkaljoen ensimmäiset kymmenet metrit. Aivan laavun alapuolella joki laskee portaittaisena putouksena alaspäin. Putouksen kohina kuului selvästi ja voimakkaasti peittäen alleen alhaalta Kilpisjärven laaksosta muuten kuuluneet äänet. Ruska hehkui hienoja värisävyjä maisemaan. Kävelymatkan varrella näkyivät upeasti Ruotsin Duoibal-tunturit. Vilahtelipa niiden takaa myös...

More+

Sydämeni joiku

Sydämeni joiku Vihdoinkin! Vuosikymmenten kirjoittamisen jälkeen minulta ilmestyy runokirja. Sen kustantaa rovaniemeläinen Väyläkirjat http://www.vaylakirjat.fi/ Voin kyllä myöntää, että en ole kovin aktiivisesti yrittänyt lähestyä kustantajia. Olen tuonut tuotoksiani esiin lähinnä muita kanavia pitkin: laulunsanoituksina, monitaiteellisina esityksinä, musikaalina ja librettona joitakin mainitakseni. Runonkulkijatkin niitä ovat lausuneet. Näiden kotisivujeni kautta ihmiset ovat myös voineet tutustua runomaailmaani. Vanhin kirjassani oleva runo on syntynyt vuonna 1974, kun olin 13-vuotias ja tuorein keväällä 2018. Viime kesänä esiinnyimme RunoSointu -ryhmän kanssa Kaustisella ja voitimme esityksellämme luontoaiheisen kilpailun juuri niillä ruonoilla ja laulunsanoituksilla, joita Sydämeni joiku -kirjastani on luettavissa. Ilman ryhmän muita jäseniä Huntuksen Tarjaa ja Rautamon Kirstiä viidellä vuosikymmenellä kirjoitetut lapinrunot eivät olisi saaneet tätä muotoa ja järjestystä. Ilman kilpailun voittoa en olisi ehkä edes saanut intoa lähettää runojani kustantajalle. Esityksessämme oli Tarjan upea äänimaisema, liikettä, teatteria, laulua, soittoa, lausuntaa ja tietysti Lappiin liittyviä tarpeistoja. Rakensimme jopa viitteellisen nuotion nokipannukahveineen. Saamelaiskäräjien kulttuurisihteeriltä tarkistin, että esityksen nimi ei...

More+

Voi, mikä riemu!

Kevätretkiä Kuukausi sitten olin pitämässä retriittiä Alskatissa. Oli talvista. Lunta riitti ja jääkävelylläni se lensi hurjassa tuulessa. Oli hyvin arktinen tunnelma. Toinen papeista puuskahti minulle: "Milloin se kevät oikein tulee?" Vastasin, että kaksi viikkoa siihen menee. Hän totesi pilke silmäkulmassa, että tulee omin käsin kuristamaan minut, jos kevät ei silloin ala. No, huhtikuun yhdeksäntenä päivänä se sitten rysähti päälle. Henkikultani säästyi. Orvokki Aution Pesärikossa anoppi toistelee jatkuvasti miniälle: "Hillitte ittes!" Kevät on täällä ja minä en hillitse itseäni millään tavoin. On lähes mahdotonta pitää välipäiviä luonnon tarkkailemisesta. Auton nokka työntyy yhä uudelleen ulos kotiportista. Matka erilaisille paikoille alkaa. Autoon on pakattu kameroita, kiikarit, lintuvihko, luontokirjoja, eväitä, kumisaappaita, vaatteita... Useimmiten lähdemme miehen kanssa kahden, mutta välillä mukana on ystäviä isoja ja pieniä. Artikkelikuvassa on pieni retkeläinen eiliseltä. Hän nautti kovasti lintujen katselemisesta ja kivien heittelemisestä tulvaojaan. Itse aina unohtaa, että kiikareita pitäisi välillä käyttää toisinkin päin. Kun etäännyttää asioita, saa uuden...

More+

Takaisin luontoon!

Hei! On noin sata päivää siihen, että Suomesta tulee sata vuotias. On myös Suomen luonnon päivä. Molemmat asiat ovat juhlimisen arvoisia. Itsenäisyyttä pidämme itsestäänselvyytenä. On kuitenkin tarvittu määrätietoista työtä itsenäisyyden saamiseksi ja sen säilyttämiseksi. Siihen työhön on tarvittu sekä miesten että naisten työpanosta. Olen kiitollinen menneille polville, että saan elää maassa, jossa on pohjoismainen demokratia. Meillä ainakin pyritään siihen, että olisimme kaikki tasa-arvoisia. Meillä on mm.  oikeus ilmaista mielipiteemme. Nuo oikeudet sisältävät myös velvollisuuksia. Mielipiteen ilmaisussa on noudatettava tiettyjä rajoja. Emme saa herjata, solvata ja levittää väärää tietoa eli vaihtoehtoisia totuuksia. On huolestuttavaa, että sananvapauden rajoja koetellaan rajusti silloin tällöin myös joidenkin vastuullisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevien taholta. Luonnossa meillä on ainutlaatuiset pohjoismaiset jokamiehen oikeudet. http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Jokamiehenoikeudet(16989) Niihin perustuu mahdollisuus liikkua ja yöpyä melko vapaasti luonnossa ja nauttia luonnon antimien keräämisestä. Oikeuksiin kuuluvat vastapainona tietysti velvollisuudet. Emme roskaa, tuhoa ja häiritse luonnon rauhaa. Emme liiku liian lähellä yksityisasutusta. Luonnosta nauttiminen on jakamaton oikeutemme....

More+

Puut

Heinäkuu kääntyy loppuaan kohti. On kesä, joka on säiltään ollut erikoinen. Minulle ja miehelleni tämä kesä on ollut myös hyvin erilainen. Olemme saaneet asua saaristossa rauhallisessa maalaisympäristössä. Tämä on ollut suuri ja odottamaton lahja ystävältämme Andersilta. Meidän kaikkien tarpeet ovat kohdanneet. Pekka on saanut puuhastella koirien ja omakotitalon töiden parissa. Minä olen saanut rauhaa kirjoittamiselle ja levolle. Samalla olen hoitanut kukkia ja pientä kasvimaatani. Olen viimeisinä viikkoina käynyt lähes päivittäin uimassa läheisellä Sommarösundin uimarannalla. Siellä on tuntunut kuin olisi lomalla Turun saaristossa. Olemme asuneet täällä nyt yhdeksän viikkoa. Anders kutsui meidät tänne siksi aikaa, kun hän on melomassa Virolahdelta Tornioon syöpämelonta - nimisessä tempauksessa. Syöpämelonnasta Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tänään syöpämelojat pääsevät perille Tornioon ja palaavat kotiin luultavasti huomenna. Keskiviikkona tässä kylässä heille järjestetään juhla klo 18.00 illalla. Juhlan tuotto ohjataan myös syöpämelonnan keräilytilille, josta tuetaan syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheensä asiaa ja pyritään saamaan Vaasan keskussairaalaan PET-laite, jolla syöpä...

More+

Pohjoinen ulottuvuus

On lankalauantai! Tämän lyhyen kirjoituksen syy on se, että minun pitää tässä ja nyt tunnustaa rakkauteni. Motiivi tunnustukseen lähtee siitä, että olemme taas viettämässä pääsiäisaikaa pohjoisessa. Eilen haahuiluajeltiin Kemijokivarressa ja Rovaniemi-Kuusamotien ja Rovaniemi-Kemijärvitien välisillä sydänmailla. Kuvasimme erityisesti kevätpuroja ja nautimme aurinkoisesta pitkäperjantain säästä. Muutama pisamakin tuli pyydystettyä nenän varteen. Hieno hetki oli se, kun bongasimme maakotkan. Se lensi hetken edellämme tien yläpuolelle ja karisti pyrstöhöyheniensä kimpusta kahta varista. Näky oli komea. Maakotkan lento on tosi uljasta, kun sen näkee valtavat siivet levitettyinä noin lähietäisyydeltä. Tietenkään käsillä ei ollut kameraa riittävän nopeasti ja lintu jäi ikuistamatta. Ja nyt siihen tunnustukseen... Rakastan pohjoista ulottuvuutta so. Peräpohjolaa ja Lappia, Ruijaa, Norrbottenia ja muita pohjoisen alueita! Kaipaus pohjoiseen iskee erityisen vaativana kevättalvella ja syksyn ruskan aikaan. Ikävä pohjoiseen johtuu tietysti sen luonnosta. Äitini oli kotoisin Torniosta, Peräpohjolasta ja itse sain viettää ikävuodet 9-20 oikeassa Tunturi-Lapissa, Muoniossa. Pohjoinen arki jäi taakse opiskelujen ja töiden myötä. Onneksi Vaasaan muutettuani...

More+