Posts Tagged ‘Vaasa Littfest’
-
-
Alussa oli sana
ja hiljaisuus.
Tuuli kulki kallionkoloissa,
ravisteli pajua,
soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
salamat tanssivat pilvissä
ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.
Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
jota ihmiseksi kutsutaan.
Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
soluihinsa meren aaltojen valssin,
sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.
Ihminen oli kauneinta musiikkia
ja täydellisin soitin.
Hänen sielunsa loi oman laulun.
Joskus se oli tumma,
joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
Joskus ihmisen sävel särkyi,
eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.
Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
ei häntä enää ollut.
Syksy on ollut minulle monipuolinen. Sattuneesta syystä ajankäyttöni on ollut hiukan erilainen kuin tavallisesti. Olen voinut tehdä asioita omaan tahtiini. Ajan käyttöni olisi toisaalta ollut otollinen inspiraation syntymiselle toisaalta taas ei, kun kalenteri on täyttynyt määräyksistä olla tarkalla kellon lyömällä siellä ja täällä hyvin valmistautuneena. Onhan kyseessä koko tulevaisuuteni. Syytä en lähde tässä avaamaan. Kuun vaihteen jälkeen olen pikkuhiljaa ryhtynyt miettimään, mistä tänne kirjoittaisin. Aivot ovat lyöneet tyhjää. Ei ole löytynyt aihetta. Siksi halusin ryhtyä pohdiskelemaan inspiraatiota, jota olen erityisesti juuri päättyneillä Vaasan LittFesteillä paljon miettinyt. Olen pohdiskellut, mistä kirjailijat saavat idean, ajatuksen teoksensa pohjaksi. Sanakirjan mukaan inspiraation synonyymejä ovat innoitus, vaikute, innostus ja kipinä. Inspiraation sanana miellän sisään hengitykseksi, siihen että henki tulee meihin. Otamme sen sisään. Wikipedian mukaan "Inspiraatio on kristillisen teologian oppi, jonka mukaan Raamatun ovat kirjoittaneet uskovaiset, jotka ovat olleet vaikutettuna Pyhällä Hengellä. Kristillisissä kirkoissa ajatellaan yleensä Raamatun synnyn takana olevan jonkinlainen jumalallinen ohjaus, jota kutsutaan inspiraatioksi." Pyhä Henki on...
More+
Marraskuinen tervehdys! Olen juuri palannut kuvaamassa marraskuun tulvaa. Pullataikina on kohoamassa ja illalla odottaa mielenkiintoinen luento kriitikkona olemisesta. Vaasan joka syksyinen riemu LittFest http://littfest.vaasa.fi/ rävähtää kohdallani käyntiin sen myötä. Kaupunkiin tulvehtii kirjailijoita, bibliofiilejä ja kirjallisuudesta muuten eläviä tai nauttivia hengenheimolaisiani. Marraskuu on jo muutaman päivän ikäinen. Joidenkin mielestä se on kuukausista synkin, koska valoa on vähän ja usein loskaa paljon ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa. Parhaimmillaan marraskuu voi olla kuitenkin aikaa, jolloin nuotiotulet ja taivaantulet loimuavat, voi hyvällä syyllä kietoutua vällyihin lukemaan. Eilen illalla sain aivan vastustamattoman tarpeen mennä kirjakauppaan ostamaan Pajtim Statovcin esikoiskirjan Kissani Jugoslavia. Ennakko-odotukset eivät pettäneet, vaan ahmin sen sitä vauhtia, että pienten unien jälkeen kirja oli aamulla luettu. Kaiken lisäksi vuonna 1990 syntynyt kirjailija on tavattavissa Vaasassa LittFesteillä. Kirja pisti miettimään monia maahanmuuttajuuteen liittyviä asioita... Kiitos Sinikalle vinkistä! Tavallisesti marraskuu alkaa minulle Pyhäinpäivän retriitillä. Tänä vuonna kuitenkin menin jo aiemmin syksyllä Alskathemmetissä järjestettyyn ääni- ja kehoretriittiin. Pari...
More+
Viime viikonloppuna siirryttiin kesäajasta normaaliaikaan. Kansan suussa normaaliaika on talviaikaa. Ymmärrän kyllä käsitteen normaaliaika juontavan juurensa siitä, että se on aika, josta 70-80 -luvun taitteessa ensi kertaa siirryttiin kesäaikaan. En voi kuitenkaan olla hiukan leikittelemättä käsitteellä. Ovatko meillä synkistelyyn taipuvaisilla suomalaisilla normaaliaikaa syksyn ja talven rankimmat kuukaudet? Aluksi on kaamosta ja kosteutta, sitten kylmää ja hiljaista. Välissä on joulu, jolloin "Hetken kestää elämää ja sekin synkkää ja pimeää". Tuokin on sitä riemun raikkahinta aikaa... Normaaliaika kestää viisi kuukautta ja kesäaika seitsemän. Kumpi siis on normaalimpi aika? Ja ovatko suomalaiset sitten oikeasti synkistelyyn taipuvaisia. Ettei sekin vaan ole jokin vanhakantainen legenda. Mikäli katsomme lehtien uutisointia, voimme nähdä, että synkistely on usein otsikoinnin taustalla. Kun Suomen luottoluokitusta ei laskettu ennakkopeloista huolimatta, alkoi spekulointi siitä, milloin se kuitenkin tapahtuu, koska onhan se väistämätöntä. Kun Suomen kiintiöpakolaisten määrää lisättiin Syyrian tapahtumien vuoksi, alettiin huolestua, tuleeko Suomesta uusi Ranska, jossa sosiaaliset ongelmat tulevat kasvamaan. (Samalla unohdetaan,...
More+