-
-
Alussa oli sana
ja hiljaisuus.
Tuuli kulki kallionkoloissa,
ravisteli pajua,
soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
salamat tanssivat pilvissä
ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.
Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
jota ihmiseksi kutsutaan.
Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
soluihinsa meren aaltojen valssin,
sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.
Ihminen oli kauneinta musiikkia
ja täydellisin soitin.
Hänen sielunsa loi oman laulun.
Joskus se oli tumma,
joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
Joskus ihmisen sävel särkyi,
eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.
Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
ei häntä enää ollut.
Artikkelikuvassa näkyy Finngrundetia. Siellä sain aikoinaan viettää monta ikimuistoista päivää ja yötä. On talvipäivän seisauksen aika. Huomenna on päivä taas pidempi. Talvipäivän seisauksesta alkaa myös tähtitieteellinen eli astronominen talvi. Sitä kestää kevätpäiväntasaukseen asti eli ensi vuonna 20.3. Mm. http://ilmatieteenlaitos.fi/tahtitieteelliset-vuodenajat ja https://www.ursa.fi/extra/kosmos/v/vuodenajat.html Vuosi alkaa muutenkin olla lopuillaan ja tänään on Tuomas tuonut joulun tullessaan. Kansanrunousarkiston kokoelmista löytyy paljon joulun aikaan liittyviä runoja ja hokemia. http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/hokemat.htm Seuraavassa meidän tämän jouluiseen olotilaamme sopiva runo: Tu tänne Tuomas kulta, tuo joulu tullessas. Olkikimpu kainalossas, oluttynnöri olallas. Nisukakku kämmenelläs, kynttilä pivon pohjassas. - En minä teille tule, teillä on paljon koirija. - Kyllä koirat kottaan ajan, penikaiset penkin alle. Lapsukaiset lavan alle, kissat kiukaalle killittelemään. - Jokioinen 1913 Se sopii meille oikein hyvin, koska olemme runsaat pari viikkoa hoitamassa Södra Vallgrundissa koiria. Saamme nauttia ystävämme A:n kodin ihanasta rauhasta, kun isäntä on Lapissa toisen ihmisen koiravaljakoita ajelemassa. Olemme saaneet kokea saariston rauhaa ja esimerkiksi viime yönä ihailla huikeaa tähtitaivasta,...
More+
Joulu lähestyy kiitolaukkaa. Lahjat on pakattuina ja jokavuotinen muostilista kirjoitettuna. Viimeinen viikko ennen H-hetkeä on alkamassa. On mukavaa saada myös aikuiset lapset jouluksi kotiin. Ja hyvä, lämmin hellä on mieli jokaisen... Pelastusarmeijan joulupatakin odottaa kohta kadunkulmassa. Lahjoituksia voi tehdä myös netistä saatavien ohjeiden opastamana. http://pelastusarmeija.fi/ On niin monta tapaa auttaa ja helpottaa niiden elämää, joiden osa ei ole yhtä hyvä ja turvallinen kuin oma. Kirjon Ulkomaanavun kautta voi hankkia Toisenlaisen lahjan ystävälle, jolla on jo kaikkea tarpeellista http://www.toisenlainenlahja.fi/?gclid=COmfntf0sbsCFUiN3godlWQAgw tai lahjottaa SPR:n välityksellä apua maailmalle http://www.punainenristi.fi/lahjoita Musiikkitervehdyksenäni voit kuunnella (hartaan mielen iskiessä) seuraavan laulun http://www.youtube.com/watch?v=8LAPHI-QVDA ja saman instrumentaalina http://www.youtube.com/watch?v=3zYWhqQgELc Kyseessä on Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Tämän kertaisen joulurunoni olen kirjoittanut hyvin kauan sitten, muistaakseni jouluna 1981: Lapin joulu Tunturit mykkinä makaa. Päivä on pimeää. Kuu kurkkii pilvien takaa. Hirveä pakkassää... Kylmä on lapsosen käydä polkuja Lapinmaan, jos ei hän syömmestään löydä kätkyttä Kuninkaan. Toivotan oikein rauhallista joulua kaikille lukijoilleni. Toivottavasti...
More+
Hakkerit kävivät Webhotellissa, jonka palvelimella kotisivuni ovat. Sivut olivat poissa käytöstä viikon verran marraskuun lopulla. Tänään vasta pääsin lisäämään uuden blogikirjoituksen. Vaikka olen pitänyt pitkiäkin taukoja bloggaamisessa, minua alkoi pikkuhiljaa ärsyttää asiantila. Matkan varrella oli monta asiaa, josta olisin voinut vuodattaa tekstiä tänne. Nyt kuitenkin joulu alkaa ihanasti lähetä ja ajatukset kääntyvät sitä kohti. En tosin ole vielä tehnyt juurikaan mitään joulun eteen, vaikka/koska olen edelleenkin olkapääni vuoksi sairauslomalla. Ajatuksille on ollut aikaa, kun on ollut rajoitetusti asioita, joita olen voinut tehdä. Viime viikollakin luin kahdeksan kirjaa. Minua joulunalusaikaani liittyy olennaisesti Vaasan Taito Shop nimeltä Loftet. Siellä on myös upea Konsulinnan kahvihuone, jossa olen istuskellut lomani aikana treffailemassa ystäviä, joille muuten on aivan liian vähän aikaa. Loftetista löytyy tietoa sivuilta http://www.loftet.fi/ Artikkelikuvana on Loftetin tunnetuin myyntiartikkeli Vähäkyröläinen pläkkilyhty. Vaasassa vierailevat luennoitsijat ja muut saavat usein lahjaksi juuri tämän tuotteen. Kerran olin eräässä seminaarissa, jossa taas luovutettiin muualta tulleelle luennoitsijalle lyhty. Hän...
More+