Elämä on pläkkilyhty
Hakkerit kävivät Webhotellissa, jonka palvelimella kotisivuni ovat. Sivut olivat poissa käytöstä viikon verran marraskuun lopulla. Tänään vasta pääsin lisäämään uuden blogikirjoituksen. Vaikka olen pitänyt pitkiäkin taukoja bloggaamisessa, minua alkoi pikkuhiljaa ärsyttää asiantila. Matkan varrella oli monta asiaa, josta olisin voinut vuodattaa tekstiä tänne. Nyt kuitenkin joulu alkaa ihanasti lähetä ja ajatukset kääntyvät sitä kohti. En tosin ole vielä tehnyt juurikaan mitään joulun eteen, vaikka/koska olen edelleenkin olkapääni vuoksi sairauslomalla. Ajatuksille on ollut aikaa, kun on ollut rajoitetusti asioita, joita olen voinut tehdä. Viime viikollakin luin kahdeksan kirjaa.
Minua joulunalusaikaani liittyy olennaisesti Vaasan Taito Shop nimeltä Loftet. Siellä on myös upea Konsulinnan kahvihuone, jossa olen istuskellut lomani aikana treffailemassa ystäviä, joille muuten on aivan liian vähän aikaa. Loftetista löytyy tietoa sivuilta http://www.loftet.fi/ Artikkelikuvana on Loftetin tunnetuin myyntiartikkeli Vähäkyröläinen pläkkilyhty. Vaasassa vierailevat luennoitsijat ja muut saavat usein lahjaksi juuri tämän tuotteen. Kerran olin eräässä seminaarissa, jossa taas luovutettiin muualta tulleelle luennoitsijalle lyhty. Hän katsoi hetken sitä ja ihmetteli: "Mistä tiesitte, että harrastan ruuanlaittoa?" Hän ilmeisesti sortui samaan halpaan kuin moni muukin, koska lyhty on äkkiä vilkaistuna raastinraudan näköinen.
Lyhdyllä on hyvin hauska historia. Entisinä aikoina naiset ottivat kirkkoon mukaan kyseisen esineen ja laittoivat sen hameensa alle lämmittämään. Varmasti se auttoi pysymään lämpimänä muuallakin kuin kylmässä kirkossa. Luultavasti naiset pysyivät myös hereillä lyhtynsä kanssa. Olisihan ollut noloa, jos nukahtaessaan olisi tönäissyt lyhdyn vierimään kirkonpenkkien alle. Tuli lyhdyssä olevasta kynttilästä ei pääse tarttumaan vaatteisiin ja lyhty sammuu käytännössä heti, kun se kaatuu.
Pläkkilyhty saa minut mietteliääksi monesta syystä. Se on käytännöllinen ja kaunis, mutta myöskin vertauskuvallinen. Ilman sisäistä valoaan se voi näyttää riivinraudalta, mutta pieni palava tuikku saa sen sädehtimään ihanasti. Mitä pimeämpi on ympäristö, sitä kauniimmalta lyhty näyttää. Lyhdyn reiät ovat rosoreunaisia... En halua aliarvioida sinua, lukijani. Keksit kyllä mitä tarkoitan, kun otsikoin kirjoitukseni niin kuin tein. Haastan sinut kuitenkin pohtimaan vanhaa totuutta, että pieni pimeys ei voi syödä valoa, mutta yksikin tuikku syö pimeyden ympäriltään. Joskus elämä tuntuu tasapaksulta ja synkältäkin, mutta yksikin lämmin valoisa ajatus tai kohtaaminen piristää ja valaisee kummasti.
Vahvuutta voi myös etsiä seuraavien biisien myötä:
http://www.youtube.com/watch?
Laitan tähän runoni, jonka voi myös laulaa Enkeli taivaan -virren sävelellä.:
Jouluruno
Ei ollut varmaan mukavaa
Marian nuoren matkustaa
ja kantaa lasta kohdussaan
sormessa yksi rengas vaan.
Sai nähdä katseet pilkkaavat.
Ei portieerit koppavat
avanneet tietä hotelliin,
ei huonoimpiinkaan huoneisiin.
Siis talliin yöpyi pari tää.
Sai nähdä ihmeen sarvipää,
kun yössä alla tähtien
jo syntyi pieni lapsonen.
Ja väki kaikkein hylkimä
sai kuulla taivaan säveltä,
kun yllä vuoriniittyjen
soi kuoro valkopukuinen.
Jo talliin öiseen, pimeään
käy kansaa ihmettelemään,
kun ruhtinas ja paimenkin
polvistuu alas olkihin.
On taivas tähtikirkas, sees.
Siis kylmää henkii maat ja veet.
Ja lapsi nukkuu kuitenkin,
kun talli on se suojaisin.
Nyt yli vuosituhanten
soi kaiku kuorolaulun sen.
Voi kultaa löytää tallista
tai pelkkää loskaa linnasta.
Nuo vauvan kädet pulleat
kaikkia meitä siunaavat
ja rauhan tuovat sydämiin,
sovinnonhengen ihmisiin.
Oikein ihanaa joulun aikaa Sinulle!
Kuuntelepa Carola Häggvistin laulua Himlen i min famn:
