Posts Tagged ‘Pyhiinvaeltajankirkko’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Joulun perinteet

Kirsti Rautamon kuva minusta

Kuva Kirsti Rautamo Joulu tulla jolkottaapi! Tänään on talvipäivän seisaus. Lanttulaatikot otin juuri uunista ja nyt siellä paistuu puolet porkkanalaatikoista. Talvipäivän seisauksen aikaan "aurinko menee pesäänsä", jossa se viipyy muutaman päivän. Päivät ovat silloin melko tasapitkiä tai lyhyitä. Tätini kertoi eilen puhelimessa, että pohjoisessa on seuraava sanonta: "Tapanina tammanlaukka, uunna vuonna uuninlämmin." Tällä tarkoitetaan sitä, että Tapaninpäivän jälkeen päivä lähtee pitenemään vauhdilla ja Uutena Vuotena se on jo niin pitkä, että on aivan "uuninlämmin". Loisto -lehdessä 3/21 muutamalta ihmiseltä kysyttiin, mistä kunkin joulu alkaa. Vastasin, että minulla se alkaa jo syysretriitistä Alskatin leirikeskuksesta. Silloin alan kääntyä kohti joulua. Minä olen hidas joulun lähestyjä. Tarvitsen rauhaa ja aikaa yhä enemmän. Adventtihartaudet majakassa, metsässä ja pubissa Niin kuin edellisessä kirjoituksessani kerroin, vietin tässä välissä myös pitkän retriittiajan Utössä. Kaksi viikkoa sitten palasin kotiin. Adventtiaikani on ollut monipuolinen. Se pääsi vauhtiin Majakkakirkon tunnelmallisesta adventtihartaudesta, jossa toimimme kanttoreina Eija Kasarin kanssa. Lähestyin tuota hartauttakin...

More+