Sudenmorsiamet ja Weljet 25 vuotta!
Mirjam Silvénin kuvista julisteeksi muokannut Vilho Huntus 31.7.2018 tulee kuluneeksi 25 vuotta Sudenmorsiamien ja Weljien ensimmäisestä performanssista “Kiihkoa kuutamossa”. Monitaiteellinen ryhmä perustettiin Sudenmorsiamet nimellä Vaasassa alkukesästä 1993. Perustajajäsenet Mirjam Silvén, Laura Elo ja Maija Jussilainen saivat idean yhteisestä esityksestä Vaasan Työväenopiston näytelmäpiirissä. Pian ryhmään liittyivät myös näyttelijä Anna-Maija Vartola (Salminen) ja kitaristi-laulaja Dan Sidorov. Klarinetisti Teuvo Oja pyydettiin mukaan toiseksi muusikoksi “Kiihkoa kuutamossa” -esitykseen. Maija Jussilaisen ideasta paikaksi valittiin Gustavsborgin (Kustaanlinnan) uimaranta, josta on muodostunut taiteilijaryhmän vakituinen esityspaikka. Ensimmäisten vuosien aikana ryhmä esiintyi myös muualla, mutta uimaranta paikkana ja Taiteiden yö -tapahtumana ovat nykyisin vakiintuneet esitysten sijainniksi ja ajankohdaksi. Puolen yön aikaan sijoittuva esitys Gustavsborgin rannalla, jossa vesi, tuli, ilma ja maa kohtaavat, on luonnonläheinen paikka tulla hiljentymään ja meditoimaan nuotion ääreen ihanan, mutta toisinaan rankan taidekierroksen lopuksi. Käsikirjoittajana ja esitysten kokoajana on toiminut ja toimii edelleen Mirjam Silvén, mutta esitysten lopullinen koostaminen tehdään yhdessä työryhmän kanssa. Työryhmien kokoonpanot ovat...
More+