Posts Tagged ‘ajatuksen voima’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Ihmisen mieli

  On erityisen aurinkoinen ja upea päivä. Istun mökin kuistilla ja nautin kesästä. Niin, nyt voisi jo sanoa, että on kesä. Jääkiekon MM-kisoissa Suomi meni eilen jatkoon puolivälieräottelusta Slovakiaa vastaan. Peli herätti monenlaisia tunteita: riemua, jännitystä, pettymyksiäkin. Illemmalla kävi ilmi, että Euroviisujenkin ”loppumatsissa” on mukana Suomen edustuskappale. Viime viikon alussa sain yllättävän omaa tulevaisuuttani koskevan päätöksen. Se oli minulle todella odottamattomalla tavalla myönteinen. On siis syytä olla hyvällä mielellä. Talvi on ollut raskas ja käänteen tekevä elämässäni. En ole pystynyt olemaan töissä ja maailma on näyttänyt ajoittain toivottoman kylmältä ja pimeältä muutenkin kuin luonnossa. Kotona oleminen on kuitenkin mahdollistanut minulle aivan erityisellä tavalla luonnon seuraamisen ja musiikista nauttimisen. Hiljaisuuden, kivun ja ahdistuksenkin keskellä on mieli siilannut niitä asioita, jotka ovat elämässä tärkeimpiä. Samalla aika on ollut henkistä valmentautumista löytämiseen, luopumiseen ja elämänmuutokseen. Ihmisen mieli on valtavan voimakas. Ajatusten ja asenteiden avulla voi muuttaa suhtautumistaan myös vaikeisiin asioihin. Ihminen voi päättää,...

More+