Posts Tagged ‘Söderfjärdenin kurjet’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Hetkellistä ja ikiaikaista

Syyskuinen tervehdys! Viime yönä olimme ihailemassa revontulia. Kotipihasta puoli yhdentoista maissa lähtiessä auton ulkolämpöanturi kaappasi lämpötilaksi 11 astetta. Söderfjärdenin päässä lämpötila oli alimmillaan kaksi astetta. Syksy on siis tullut. Viides päivä tätä kuuta olimme ihailemassa kurkiparvia samassa paikassa ja ihmetykseksemme näimme pääskyemon syöttävän vielä kahta kohtuullisenkokoista poikasta Meteorian katonreunuksen alla olevaan pesään. Eivät ne raukat taida ehtiä lentokykyisiksi etelänmatkalle. Taivaanvalot ovat ikiaikaisia ja pääskynpojan elämä vain hetkellinen. Olen valinnut siihen teemaan sopivan artikkelikuvan. Ikiaikaisen ja hetkellisen ajatuksia olen pyörittänyt mielessäni paljon viimeisten viikkojen aikana. Olen yrittänyt olla murehtimatta erästä keskeneräistä elämääni suuresti vaikuttavaa asiaa. Olen kertonut itselleni, että "nämä ovat ikuisuuden mittatikulla mitaten aikas pieniä juttuja ja että kantakoon huominen omat murheensa. Ratkaisut löytyvät tilanteen mukaan." En ole saanut itseäni vakuutettua... Meillä oli ihanan Pekkani kanssa mahdollisuus käydä parin päivän reissu Utöllä elokuun puolen välin jälkeen. Säät suosivat meitä. Meri ja saari näyttivät lempeimmät kasvonsa. Utö http://www.uto.fi/  ylitti kaikki odotuksemme. Haluan...

More+

Maan kämmenellä meren sydämellä

  Hei, lukijani! Toissailtana 13.5.2015 sain kokea suuren hetken. Vaasan Kuorofestivaalien avajaiskonsertissa Kaupungintalolla esitettiin festivaalien tilausteos, johon olen tehnyt libreton. Maan kämmenellä meren sydämellä -teoksen valmistumista ovat tukeneet Vaasan kaupunki ja Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto. Teos syntyi siinä järjestyksessä, että ensin sanoitin tekstin, jonka Petri Judin sitten sävelsi ja sovitti. Libreton tekeminen oli minulle suuri kunnia. Vaasan kuorofestivaalien kanssa 3.1.2011 tehdyn sopimuksen mukaan minulla on kaikki tekijänoikeudet teksteihin, joten voin nyt kantaesityksen jälkeen julkistaa ne. Löydät alkuperäiset tekstit tämän kirjoituksen lopusta. Artikkelikuvana on yksi Vaasan kaupungintalon kattokruunuista. Kuvasin sen aiemmin tällä viikolla teoksen harjoituksissa. Kantaesitys oli avajaiskonsertin ensimmäisellä puoliskolla. Sali oli viimeistä parvipaikkaa myöten loppuunmyyty. Tunnelma oli lämmin ja tiivis. Petri Judinin upean sävellyksen soittopuolesta vastasi Vaasan Kaupunginorkesteri Anna-Maria Helsingin johdolla. Petri itse soitti esityksessä flyygeliä. Lauluosuudet hoiti Vaasan Oopperakuoro johtajanaan Annika Wester. Solisteina toimivat Annika Wester, sopraano ja Ville Salonen, tenori. Teos on monipuolinen kokonaisuus. Siihen kuuluu myös palkitun valokuvaajan Gunnar...

More+