Hetkellistä ja ikiaikaista
Syyskuinen tervehdys!
Viime yönä olimme ihailemassa revontulia. Kotipihasta puoli yhdentoista maissa lähtiessä auton ulkolämpöanturi kaappasi lämpötilaksi 11 astetta. Söderfjärdenin päässä lämpötila oli alimmillaan kaksi astetta. Syksy on siis tullut. Viides päivä tätä kuuta olimme ihailemassa kurkiparvia samassa paikassa ja ihmetykseksemme näimme pääskyemon syöttävän vielä kahta kohtuullisenkokoista poikasta Meteorian katonreunuksen alla olevaan pesään. Eivät ne raukat taida ehtiä lentokykyisiksi etelänmatkalle.
Taivaanvalot ovat ikiaikaisia ja pääskynpojan elämä vain hetkellinen. Olen valinnut siihen teemaan sopivan artikkelikuvan. Ikiaikaisen ja hetkellisen ajatuksia olen pyörittänyt mielessäni paljon viimeisten viikkojen aikana. Olen yrittänyt olla murehtimatta erästä keskeneräistä elämääni suuresti vaikuttavaa asiaa. Olen kertonut itselleni, että "nämä ovat ikuisuuden mittatikulla mitaten aikas pieniä juttuja ja että kantakoon huominen omat murheensa. Ratkaisut löytyvät tilanteen mukaan." En ole saanut itseäni vakuutettua...
Meillä oli ihanan Pekkani kanssa mahdollisuus käydä parin päivän reissu Utöllä elokuun puolen välin jälkeen. Säät suosivat meitä. Meri ja saari näyttivät lempeimmät kasvonsa. Utö http://www.uto.fi/ ylitti kaikki odotuksemme. Haluan ehdottomasti löytää joskus aikaa ja mahdollisuuksia viipyä siellä pitempäänkin. Haluan mennä sinne hiljaisuudessa mietiskelemään tai kenties valmistelemaan jotain tekstiä tai proggista. Haluaisin istua tunnista toiseen tuijotellen eteläiseen horisonttiin.
Tuo kaukainen saari oli luonnoltaan yllättävän monipuolinen. Etukäteen luulin sitä karummaksi kuin millaiseksi se osoittautui. Saaren itäisessä osassa oli kanervanummea ja niittyäkin. Kylässä kasvoi hämmästyttävänkin suuria puita. Kallioisia kohtia saarella oli paljon ja löytyipä muinaisrantakin kirkon takaa. Kuvasin valtavia määriä (1439 kuvaa) yhteysalusmatkoilla ja saarella. Siis nämä kuvat jäivät jäljelle kun olin poistanut kehnot otokset. On hienoa saada palata niihin arkielämän keskellä.
Se, mitä erityisesti tulee mieleen saaresta, ovat jänönapilat, perhoset, ristilukit, kalliot ja auringonlaskut sekä tietysti tyhjä horisontti ja muumimaiset luodot toisaalla. Huomaan, että näistäkin osa on hyvin hetkellisiä ja osa lähes ikuisia. Sydän on hyvin täynnä tuota ihmeellistä kokemusta saarella. Ymmärrän hyvin, että saaren etäisyys ja luonnonolosuhteet eivät tee saarella jatkuvasti asumisesta pelkästään romanttista idylliä. On helppoa tulla kesän tyynimpinä ja lämpimimpinä päivinä käväisemään turistimatkalla.
Viikko Utöltä paluun jälkeen lähdin retriittiin Kiiminkijoki varteen. Ikiaikaisten kallioiden jälkeen sain ihailla alati muuttuvaa jokea ja pariinkin otteeseen käydä Koitelinkoskilla http://www.koiteli.fi/index.php?77 . Siltä reissulta toin tuomisina seuraavan tekstin:
"Elämää on verrattu usein jokeen. Jostain se joki alkaa: hiljaisista lähteistä, metsien kätköistä, sammalmaton alta. Ensin pieninä puroina... Välillä joessa on hiljaisia suvantoja; välillä vedet roiskivat kivien ja kallioiden välistä vaahtopäinä, putouksina.
Joki ohittaa monenlaiset maisemat ja jättää jälkensä niihinkin. Lopulta se virtaa rauhallisesti alavien maiden läpi kohti merta. Joskus se joki on vuoristomailla. Silloin putousten vesi viilettää rinteiltä valkoisena. Jonkun elämä syöksyy suoraa mereen.
Oi, saisipa minun jokeni virrata lopussa pitkään ja rauhallisesti läpi suistomaan! Oi, olisipa tämä putousten jälkeen nivaksi rauhoittunut koski menossa kohti suvannon rauhaa!
Joen yllä on sininen taivas, vaikka toisinaan pilvien takana, suojaava taivas."
(Samalla matkalla kirjoitin myös pienen laulutekstin, jonka Lampisen Sirpa jo sävelsi. Ennätysnopeaa toimintaa.)
Luonnossa kohtaan usein tämän ikiaikaisen ja hetkellisen vastakkainasettelun. Hengellisissä pohdinnoissa se tulee jatkuvasti myös vastaan. Hiljaisuuden viljelyssä kuten retriiteissä ihminen pysähtyy tietämättäänkin pohtimaan sitä. Joissakin elämän käänteissä asia erityisesti korostuu. Varsinkin syntymän ja kuoleman läheisyydessä näin käy.
Huomenna tyttärelläni on syntymäpäivä. Tähän aikaan vuodesta aina mieleeni palaa Elina Vaaran runo Ennen syntymääs. Tällä kertaa omistan sen tyttärelleni ja lisäksi kahdelle Lauralle, jotka odottavat esikoistaan:
Ennen syntymääs
Silmiisi katson ja näen niissä kukkien taivaan,
perhosten taivaan ja kastehelmien taivaan.
Kaikki ne loistivat ennen syntymääs.
Ja äitisi kulki niin ihanaa unta nähden,
uinahti illoin kuultoon valkean tähden -
suviset yöt oli ennen syntymääs.
Ikkunan alla aaltoili sininen heinä,
tähdet välkkyivät Jumalan kyyneleinä -
syyskesän yöt oli ennen syntymääs.
Lapseni, saitkohan pienten kukkien sielun,
perhosten sielun ja kastehelmien sielun:
kaikki ne sammuivat ennen syntymääs.
Elina Vaara
Kokoelmasta Pilven varjo 1930
Elämä ja arki on sinällään aivan riittävää meille. Aina ei tarvitse uida niin syvissä filosofian vesissä. Tartutaan hetkeen ja ollaan läsnä. Siinäpä haastetta kerrakseen.
Siirrytään musiikin pariin. Kiimingissä mielessäni alkoi soida Mikko Alatalon Mädäntynyt sydän https://www.youtube.com/watch?v=jFLxM6kgAu4 Retriittiin liittyen ja Utön saarta ajatellessani Kiimingissä mielessäni soi kaunis virsi Guds kärlek är som stranden och gräset https://www.youtube.com/watch?v=rfvrGCWqQxU Lasse Mårtenssonin Aamu-usva morgondimma ensin suomeksi https://www.youtube.com/watch?v=afbxu6_pvIQ ja sitten alkuperäisillä sanoilla eli ruotsiksi https://www.youtube.com/watch?v=nU-ouZocv9g No okei, en voi vastustaa kiusausta laittaa tähän saman artistin Jurmo biisiä https://www.youtube.com/watch?v=LWFzOiQstLA Yhteysalus Utölle käväisi mennen tullen Jurmon rannassa ja tietenkin sain hingun päästä käymään pidemmäksi aikaa myös siellä. Yllärinä seuraavat: https://www.youtube.com/watch?v=qowp50OJoPk ja https://www.youtube.com/watch?v=4sLm06tIr70 sekä https://www.youtube.com/watch?v=Ew7y_Uz4gT0 laulu alkaa kohdasta 3:13 Musiikkisessio lopetetaan Händelin Larghetton rauhoittavilla sävelillä https://www.youtube.com/watch?v=pZ8slTv8FnQ .
Utöltä palatessa luonto näytti loppukesän ihanuuden. Siitä kirjoitetun tunnelmakuvan myötä hyviä syksyn arki- ja juhlapäiviä!
Varjelen repussani
jänönapiloita ja
kastanjan piikkipalloja.
Palaan uudelta sydämeni saarelta
rakkaani kanssa.
Taivaalla taivaallinen haloilmiö
lävistää
valtavan punertavan sulan.
Notkelmissa usva kohoilee
paksuna, kylmänä,
pehmeänä.
Metsätaipaleella
meidät ympyröi
pihkan tuoksu
loppukesän
hellepäivästä
usvan kosteuteen
kyllästyneenä.
Mieli niin täynnä
kanervanummia,
muinaisrantaa,
merimerkkejä,
majakan hahmoa
auringonlaskun aikaan,
kotkan ja haukkojen lentoa
muumiluotojen yllä.
Iho auringon punertamana
polttaa, kirvelee.
Voi tuleentuneen viljan
runsasta aromia!
Voi kalliosaaren rauhaa sisälläni!
