Posts Tagged ‘Heikki Kännö’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Sydämeni joiku

Sydämeni joiku Vihdoinkin! Vuosikymmenten kirjoittamisen jälkeen minulta ilmestyy runokirja. Sen kustantaa rovaniemeläinen Väyläkirjat http://www.vaylakirjat.fi/ Voin kyllä myöntää, että en ole kovin aktiivisesti yrittänyt lähestyä kustantajia. Olen tuonut tuotoksiani esiin lähinnä muita kanavia pitkin: laulunsanoituksina, monitaiteellisina esityksinä, musikaalina ja librettona joitakin mainitakseni. Runonkulkijatkin niitä ovat lausuneet. Näiden kotisivujeni kautta ihmiset ovat myös voineet tutustua runomaailmaani. Vanhin kirjassani oleva runo on syntynyt vuonna 1974, kun olin 13-vuotias ja tuorein keväällä 2018. Viime kesänä esiinnyimme RunoSointu -ryhmän kanssa Kaustisella ja voitimme esityksellämme luontoaiheisen kilpailun juuri niillä ruonoilla ja laulunsanoituksilla, joita Sydämeni joiku -kirjastani on luettavissa. Ilman ryhmän muita jäseniä Huntuksen Tarjaa ja Rautamon Kirstiä viidellä vuosikymmenellä kirjoitetut lapinrunot eivät olisi saaneet tätä muotoa ja järjestystä. Ilman kilpailun voittoa en olisi ehkä edes saanut intoa lähettää runojani kustantajalle. Esityksessämme oli Tarjan upea äänimaisema, liikettä, teatteria, laulua, soittoa, lausuntaa ja tietysti Lappiin liittyviä tarpeistoja. Rakensimme jopa viitteellisen nuotion nokipannukahveineen. Saamelaiskäräjien kulttuurisihteeriltä tarkistin, että esityksen nimi ei...

More+

Löytöretkillä

Kevätkesää! Elämä on kuin se kaikkien muistama Marimekon Kihlatasku-vaatekappale, jossa erivärisiä taskuja riittää. Se kantaa taskuissaan yllätyksiä kuin vanhan kansan lastentarhanopettaja. Elämän mekon taskuissa on samanaikaisesti hyviä ja ikäviä löytöjä. Viime aikoina noita löytöjä on ainakin minun elämässäni ollut monenlaisia: uutta, vanhaa, sinistä, lainattua, iloa, surua, huolta ja helpotusta. Elämä on siis löytöretkeilyä. Henkisiä löytöjä teemme myös itsestämme, aina ne eivät ole miellyttäviä, toisinaan voimme olla iloisia niistä. Jaan muutaman löydön Sinun kanssasi. Artikkelikuvan löydöt ovat taannoisessa koulutuksessa (Espanjassa) metsän suomia löytöjä.   Löytö kaapin pohjalta: nuori minä   Minulla on huonekalu nimeltä Runokaappi. Sen moniin hyllyihin, laatikkoihin ja lokeroihin säilön dokumentteja elämästäni: päiväkirjoja, kirjanraakileita, runoja irtopapereilla jne. Yhtä tekstiä etsiessäni löysin tosivanhan päiväkirjani. Oikeasti se on vain musta vahakantinen vihko. Olen ollut 16 vuoden kypsässä iässä, kun olen kirjoittanut 27.2.1976 seuraavan tekstin:   "Maailman huipulla   Tuulen tuivertama vuorenhuippu on kuin paljas lapsen peppu: sileä ja kaunis.   Tuuli on...

More+