Terveiset Utöstä

Joulu lähestyy ja nyt vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Kirkoissa on laulettu Hoosianna-hymniä. Tänään lauloin sitä radiojumalanpalveluksen mukana. Katselin ikkunastani meren horisonttiin ja eri etäisyyksillä oleville saarille ja luodoille. Hoosiannan aikana merikotka lenteli Kattrompkobbenin yllä.

Kuulostaa eksoottiselta. Minä olenkin nyt poissa kotimaisemistani. Lähdin matkaan Vaasasta Pyhänpäivänä 6.11. ja saavuin Utöseen 8.11. Täällä viivyn Itsenäisyyspäivään asti. Kotona Vaasassa olen 7.12. Tulomatkalla yövyin Turussa ja osallistuin Turun tuomiokirkossa messuun ja kirkkokahveille. Kirkkokahvit olivat myynnissä kansallispyhäkkömme kivijalassa. Siellä sain pöytääni sekä kanttorin, liturgina toimineen kappalaisen, että pari muuta ihmistä. Keskustelu muodostui monisäikeiseksi. Puhuimme jopa Juicen Rakkauden ammattilainen biisin teologisesta tulkinnasta.

Toisen matkayön nukuin Nauvossa, jonne Utön kaverini toi hänen miehensä. Aamulla nousimme yhteysalukseen Pärnäsistä. Matka Utöseen kestää 4-5 tuntia riippuen siitä, missä välisatamissa välillä pysähdytään. Matkallamme on mukana Clara-koira, joka on jo kunnioitettavan iän saavuttanut.

Aikamme Utössä ei ole mitä tahansa viihtyilyä. Vietämme melkein kuukauden hiljaisuuden retriitissä TAYSin sairaalapastori Eija Kasarin kanssa. Eija on vuorotteluvapaalla ja siksi ajankohta sopii hänelle. Kutsumme asuinpaikkaamme Enskärin luostariksi. Eija vietti täällä vuosi sitten retriittiviikonlopun, josta palatessaan soitti minulle ja kysyi, olisinko valmis tulemaan hänen kanssaan tänne näin pitkään mietiskelyyn. Vastasin empimättä kyllä. Saari oli minullekin useamman reissun jälkeen tuttu ja Eijan ehdottama ajankohta tuntui oikealta. Tiesimme, että Utö rauhoittuu tähän aikaan vuodesta jo talven viettoon ja lämpimämpien vuodenaikojen turistimäärät ovat minimissään.

Suomessa ei tietääksemme ole järjestetty näin pitkiä kristillisiä hiljaisuuden retriittejä. Halusimme kokeilla, onnistuuko sellainen. Olisiko meistä siihen? Meillä oli vuosi aikaa järjestää asumista ja sopia pelisäännöistä. Hankimme etäohjaajan, jonka kanssa keskustelemme tunnin verran kerran viikossa. Aluksi sovimme, että pidämme joka päivä myös jakamishetken illansuussa, mutta vajaan kahden viikon jälkeen totesimme, että emme sitäkään tarvitse. Kun menemme ovesta ulos esimerkiksi kauppaan, voimme tervehtiä ihmisiä ja keskustella normaalisti. Luostarissamme vallitsee kuitenkin hiljaisuus. Me jopa syömme eri aikoihin omia aterioitamme, että omalle rauhalle jää riittävästi aikaa.

Yhteydet ulkomaailmaan pidämme minimissään. Heti aluksi tein kuitenkin selväksi, että olen päivittäin puhelinyhteydessä mieheeni, mutta pidän puhelintani muuten kiinni. Lapsenikin tietävät tämän ja saavat tekstiviestillä yhteyden, jos on tarpeen. Näen viestit, kun alan soittaa puhelua miehelleni. Yhden päivän viikossa pidämme ns. yhteydet ulkomaailmaan -päivän, jolloin keskustelemme ääneen myös keskenämme. Päiväksi on muodostunut sunnuntai.

Päivämme kiinteitä ohjelmia ovat aamurukoushetket luostarissa, päivärukoushetki Utön Bönehusetissa, (jota mielelläni kutsun kyllä kappeliksi) ja iltarukoushetki luostarissa. Aamurukousten vetäminen on minun vastuullani. Kaikille saarella oleville avoimet päivärukoushetket vedämme vuoroviikoin. Eija vastaa iltarukoushetkistä. Saimme mukaamme aineiston, jossa on päivittäisiä mietiskelyaiheita Sanan äärellä. Aineistossa riittää pohdintoja kahdeksaksi viikoksi, mutta sitä voi tehdä omaan tahtiinsa. Emme ole sitoneet toisiamme pakolla samantahtisuudesta.

Päiviimme sisältyy tietysti vaeltelua saarella, kirjallisuuden lukemista, kodin toimia, kaupassa käyntiä jne. Intohimoisena valokuvaajana minulle on tietysti kerennyt kertyä runsain määrin kuvamateriaalia saarelta. Artikkelikuvan olen ottanut majakan juurelta itään päin. Siitä käy ilmi, että olemme kaukana kaikesta keskellä merta. Utö on Suomen eteläisin ympäri vuoden asuttu saari noin Tallinnan korkeudella. Saari sijaitsee hiukan etelämpänä kuin Hanko, jonne on matkaa linnuntietä n. 90 km. Suunnilleen sama matka on myös Maarianhaminaan ja Turkuun. Tukholma on 20 km lähempänä kuin Helsinki. Paraisten keskustaan linnuntietä on 77 km. Suomen saarista lähin asuttu on Jurmo n. 12 kilometrin päässä. Viron Hiidenmaalle on 100 km ja Ruotsin Gotlantiin 230 km. Utöstä länteen sijaitsee Ahvenanmaan maakuntaraja vain 4,5 km:n päässä. Saaren eteläpuolella ollaan jo Pohjoisella Itämerellä, pohjoispuolella puolestaan Saaristomerellä. Pisin matka, jonka voi saarella yhtäjaksoisesti kulkea on meiltä Enskäristä pohjoisesta etelään Kesnäsiin: 1,8 km.

Utössä ei voi olla pohtimatta meren ankaruutta. Kappelin lähellä sijaitsee armeijan vanha tykkihalli, johon lennätettiin Estonian kuolonuhrit. Useita tunnettuja haaksirikkoja on tapahtunut, niistä Park Victoryn haaksirikko on joka päivä kappelin rukoushetkessä mielessäni, kun katselen alttarikynttelikköä. S/S Park Victory – Wikipedia

Utön saarella on hyvä viettää aikaa, koska täällä on myös kauppa, jonka yhteydessä toimivat postipalvelut. Ainoa huolestuttava asia on, että kaupassa ei ole myynnissä käsikauppalääkkeitä. Jouduin tilaamaan yllättäen lääkkeitä nettiapteekista, ja prosessi vei tilaushetkestä kokonaisen viikon, ennen kuin lääkkeet päätyivät minulle. Nopeammin olisin ne saanut, jos olisin lähtenyt yhteysaluksella niitä Nauvosta noutamaan. Tosin sekin reissu olisi vaatinut kaksi yöpymistä mantereella, koska yhteysalus ei kulje joka päivä. Tänne pitemmäksi aikaa tulevalla pitää olla kaikki mahdollinen lääkearsenaali visusti mukaan otettuna. Kysyin kaupalla, miten kyläläiset tästä selviävät. He kuulemma tietävät, kuka milloinkin on mantereella käymässä ja voi tuoda tullessaan.

Säätilat Utössä ovat olleet vaihtelevia. Olemme saaneet tuulta yli oman tarpeen, mutta myös kauniita, tyyniä ja aurinkoisia päiviä. Tähtitaivaat ja kuutamoyöt ovat olleet aivan omaa luokkaansa. Täydenkuun aikaan merenpinta oli hopeinen peili, joka valaisi keljani yöaikaan niin, että jopa tuolin ja pöydän varjo vaelsivat huoneessa. Loppuviikolla on odotettavissa tällä tietoa jatkuvaa lumisadetta. Saamme varmaan ainutlaatuisen kokemuksen mm. siitä, miten majakan valo heittyy lumisateessa. Maisema saa uusia sävyjä, kun punaiset ranta-aitat ja talaat saavat lunta katolleen. Minulla on saaren kylätiellä ns. "Kreikanmummopenkki". Istahdan siihen katsomaan kahden ranta-aitan välisestä solasta merelle ja haaveilen olevani viisas kreikkalainen mummo.

Luostareissa on yleensä jokin kuuliaisuustehtävä. Yhteinen etukäteen sovittu tehtävämme on pitää huolta kappelin siisteydestä. Saarelaisista se on tosi hyvä juttu. Minä päätin etukäteen, että kerään maasta kaikki näkyvät tupakantumpit, missä kuljenkin. Se tehtävä ei ole minua juurikaan rasittanut. Ihmiset osaavat näköjään kunnioittaa sen verran ympäristöä.

Yllättäen saimme kuitenkin ylimääräisen kuuliaisuustehtävän, joka on tosi mieluinen. (Varsinkin minulle kokemusmetsästäjänä ja tittelien kerääjänä.) Saaren "kyläpäällikkö" Hanna kysyi, osaisimmeko soittaa jotain instrumenttia. Vastasin, että Eija soittaa huilua ja minä joten kuten harmonia. Tästä innostuneena Hanna kysyi, tulisimmeko säestämään Hoosiannan ja kaksi muuta virttä Majakkakirkon adventtihartauteen 2.12. illalla. Sanoin, että meidän pitää sitä pohtia ja että adellytyksenä olisi ainakin se, että pääsemme vapaasti harjoittelemaan.

Utö kuuluu Korppoon kappalaisen alaisuuteen. Hän tulee saarelle kerran tai kaksi vuodessa pitämään Majakkakirkkoon tilaisuuden. Päädyimme siihen, että otamme tehtävän vastaan. Saimme majakkaan avaimen. Sen koen suurena kunniana ja luottamuksen osoituksena. Majakan avaimia vartioidaan todella tarkasti. Minulle virsien säestäminen - siis Majakkakirkon kanttorin pesti - on erityisen kuumottavaa, koska en ole viime vuosina juurikaan soittanut harmonia. Aiemminkin olen soittanut sitä vain bändissä. En siis ole soittanut näin arvokkaissa tilaisuuksissa ja ympäristöissä. Virsien säestäminen on melko herkkä laji. Jännitystäni ei auta ollenkaan se, että olemme bändin kanssa soittaneet useita keikkoja mm. Kaustisen pienemmillä lavoilla.

Utön Majakkakirkko on Suomen vanhin majakassa sijaitseva kirkko. Siellä on aivan oma tunnelmansa. Minulle majakka- ja kirkkohulluna tällainen nyt tarjoutunut mahdollisuus viettää siellä aikaa on aivan omanlaisensa lahja. Utössä samalla paikalla on vuodesta 1753 sijainnut myös Suomen ensimmäinen valomajakka. Tämä nykyinen on rakennettu vuonna 1814 edellisen Suomen sodassa räjäytetyn tilalle.

Viikko luostari- ja retriittielämää on jäljellä. Odotettavissa on ainakin Suomen eteläisimpään kirjastoon tutustuminen. Olen saanut Utön ajasta paljon. En varmaan vielä edes ymmärrä kaikkea kokemaani. Pohdiskeleva olotila on antanut mahdollisuuden tutkia oman elämän valintoja ja tähänastista kulkua. Olen saanut runsaasti kokemuksia ja materiaalia tulevien retriittien valmistamiseen. Olen opiskellut Virsikirjaa ja Raamattua, lähisaarten kulttuuria ja historiaa, maantiedettä... Olen huomannut, että pystyn tällaiseen pidempäänkin hiljaisuuteen joillakin reunaehdoilla. Olen huomannut, että uutispimennossa oleminen tekee hyvää. Ja tuo luonto, on loppumaton ihmetyksen lähde! Kettu kuutamossa...

Tällä kertaa jätän kirjavinkit, musiikin, latinan lentävät lauseet yms. pois ja menen suoraan laulun sanoitukseen, joka syntyi täällä jo ensimmäisellä viikolla. Se sai ensiveisuunsa Utön kappelissa lauantaina 13.11. Täällä olleiden toiseen retriittiin osallistuneiden toimesta, kun siihen sopii virren 525 sävel. Itse kyllä olin sitä sävellellytkin, mutta ehkä laulu jää tuohon muotoon. Sattumoisin tiedän jo, että teksti tulee luvallani laulettavaksi useammassa seurakunnassa ympäri Suomenniemen. Valitettavasti ohjelma ei anna minun jakaa rivejä säkeistöiksi. Neljä riviä on aina yksi säkeistö.

Oikein hyvää adventtiaikaa kaikille! Pohditaanpa uuden luontovirteni myötä sitä vastuuta, joka meillä kaikilla on.

Mirjamin laulu luonnolle

Kiitän Luojaa maailmamme. Kiitän meren kansasta.

Kiitän saaren kallioista. Kiitän tyrskyaalloista.

Kiitän pilvistä ja maasta, tuoksusta myös katajan.

Kiitän ilman raikkaudesta taipaleella kulkijan.

Kiitän taivaan kauneutta tähtisenä loistavaa.

Yö on täynnä kirkkautta, vaikka tummana on maa.

Kiitän kiven jäkälistä, eliöistä liekopuun.

Kiitän metsän pienimmistä, sammakoista puronsuun.

Kiitän marjan makeudesta, sienen happamuudesta.

Kiitän Luojan antimista, viljapellon sadosta.

Kiitän kotkan liitelystä Merenkurkun taivaalla.

Kiitän suden hellyydestä, kun se hoivaa laumaansa.

Kiitän yöstä yöttömästä maassa lapintaikojen,

kaamoksesta pimeästä yössä ruskan jälkeisen.

Kiitän myöskin tuntureista lumikuormaa harteillaan.

Vaikka kaukana nyt olen, mielessä ne nähdä saan.

Vielä Suomen maasta kiitän: idän kaukovaaroista,

aapasoiden antimista, järviseudun salmista.

Kiitän tästä yhteydestä luomakunnan kauneuteen,

osastani ihmisenä. Opasta mua vastuuseen!

(säv. virsi 525)

© Mirjam Silvén

Utössä 11.11.2021

admin