Posts Tagged ‘Petri Pettersson Brass’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Fragmentteja näkemisestä

Aloin pohdiskella näkemistä, näkymistä ja katsomista, kun otin käteeni Dalai-laman, Desmond Tutun ja Douglas Abramsin Ilon kirjan, jonka alaotsikkona on Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä. En ole päässyt ensimmäistä kuuttakymmentä sivua pidemmälle, mutta nyt jo olen saanut mielen rakennuspuita yllin kyllin. Odotan rauhaisalla kiihkolla loppukirjaan perehtymistä. Tällä kertaa ryhdyn jakamaan hyvinkin hajanaisia mietteitä näkemisen aihepiiristä. Me toteudumme rakkauden kautta. Pienen lapsen myönteinen minäkuva saa alkusyntynsä vanhempien rakastavassa katseessa. Vauva tulee nähdyksi, hyväksytyksi ja olevaiseksi sen kautta. Me kaikki elämme vuorovaikutuksessa. Minäkuvamme rakentuu, vahvistuu tai rapautuu sen mukaan, millaiseksi vuorovaikutusilmasto ympärillämme muodostuu. Aikuinenkin tarvitsee nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Tämä selittää myös sen, miksi kaiken maailman Big Brotherit ja sielunrevittelyyn keskittyviin tosi-tv -ohjelmiin löytyy aina halukkaita. Välikausitakki -niminen poppoo teki asiasta hienon biisin jo 1978 https://www.youtube.com/watch?v=Efdn8AzOACo Meillä on kahdet silmät. Toisilla havainnoimme maailmaa ja välitämme tunteitamme sekä ajatuksiamme sanattomasti. Wikipedia kirjoittaa näkemisestä seuraavaa: Näkeminen on kyky tulkita ympäristöä sen heijastamasta näkyvästä valosta, jonka näköaisti...

More+

Valoa ja pimeää

  Adventtisunnuntai! Ruotsinkieliset suomalaiset viettivät eilen juhlaa nimeltä Lilla jul. Sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisen pikkujoulun kanssa. Meillehän pikkujoulu tarkoittaa pääosin työpaikan tilaisuutta, jossa syödään ja juodaan porukalla ja "parhaassa tapauksessa" haukutaan pomo ja "puhutaan totuuksia" työkaverin rumasta koltusta ja ällöttävästä persoonasta. Ruotsinkielisten Lilla jul on päivä, jolloin vietetään pienimuotoista perhejuhlaa ja koristellaan koti ja piha joulua varten. Jouluvalot sytytetään pihakuuseen ja adventtikynttilät otetaan esiin. Pieniä lahjojakin voidaan antaa. Auta armotonta sitä kylän ekstremistiä, joka ei viimeistään ensimmäisen adventtisunnuntain aattoiltana ole saanut jouluvaloja tontilleen ja uskaltaa vieläpä kertoa, ettei vietä joulua. https://sv.wikipedia.org/wiki/Lilla_jul kertoo tavasta enemmän. Tämä vuodenaika koettelee ihmisen henkistä kanttia. Valoa riittää vain muutamaksi tunniksi. Hämärä on vasten hämärää. Suurimman osan aikaa ulkona on pimeää. Pimeys tuntuu läpitunkevalta varsinkin, jos ei ole lunta maassa.  Yhä synkemmäksi se muuttuu pilvisinä päivinä. Tänään päivän pituus Vaasassakin on vain 5 tuntia ja 44 minuuttia. Utsjoella aurinko laski toissapäivänä klo 12:17 ja nousee...

More+