Posts Tagged ‘Miika Nousiainen’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Ajatuslainaamo

  Paljon on vettä taas virrannut Kyrönjoessa sen jälkeen, kun kirjoitin viimeksi tänne sivuille. Monenmoista kokemusta rikkaampana katselen taas maailmaa. Hienoja kokemuksia ovat olleet Pyhän tanssin kurssi Alskatissa ja Hiljaisuuden retriitti samassa paikassa sekä kahdet 60-vuotisjuhlat. Artikkelikuva on otettu Alskatissa retriitin jälkitunnelmissa. Hieno kokemus oli myös matkalla pohjoiseen nähdä noin 50 teeren parvi puissa Haapaveden Kurrajärven maastossa. Ikäviä kokemuksia en nyt ala tässä jakamaan. Minulla on kesästä lähtien ollut suoranainen pakko ahmia kirjoja kaikki mahdolliset hetket. Kirjasto on ollut iso ilo. Olen lukenut joidenkin minulle uusien kirjailijoiden koko tuotannon ja lukenut tuttujen kirjailijoiden tuotannosta niitä kirjoja, jotka ovat aiemmin jääneet lukematta. On tullut tarpeeseen kirjoittaa muistiin hienoja ajatuksia pureskeltaviksi.   Lainauksia kirjoista   Ilahduttavin uusi tuttavuus on ollut Fred Vargasin tuotanto. Hän on ranskalainen rikoskirjailija. Tässä on joitakin poimintoja hänen kirjoistaan: * Rakkaudessa on parempi katua tekemisiään kuin tekemättä jättämisiään. * Kovikset ovat kovia vain pinnalta niin kuin saksanpähkinät. Puristat pähkinää...

More+