Fragmentteja näkemisestä

Aloin pohdiskella näkemistä, näkymistä ja katsomista, kun otin käteeni Dalai-laman, Desmond Tutun ja Douglas Abramsin Ilon kirjan, jonka alaotsikkona on Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä. En ole päässyt ensimmäistä kuuttakymmentä sivua pidemmälle, mutta nyt jo olen saanut mielen rakennuspuita yllin kyllin. Odotan rauhaisalla kiihkolla loppukirjaan perehtymistä. Tällä kertaa ryhdyn jakamaan hyvinkin hajanaisia mietteitä näkemisen aihepiiristä. Me toteudumme rakkauden kautta. Pienen lapsen myönteinen minäkuva saa alkusyntynsä vanhempien rakastavassa katseessa. Vauva tulee nähdyksi, hyväksytyksi ja olevaiseksi sen kautta. Me kaikki elämme vuorovaikutuksessa. Minäkuvamme rakentuu, vahvistuu tai rapautuu sen mukaan, millaiseksi vuorovaikutusilmasto ympärillämme muodostuu. Aikuinenkin tarvitsee nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Tämä selittää myös sen, miksi kaiken maailman Big Brotherit ja sielunrevittelyyn keskittyviin tosi-tv -ohjelmiin löytyy aina halukkaita. Välikausitakki -niminen poppoo teki asiasta hienon biisin jo 1978 https://www.youtube.com/watch?v=Efdn8AzOACo Meillä on kahdet silmät. Toisilla havainnoimme maailmaa ja välitämme tunteitamme sekä ajatuksiamme sanattomasti. Wikipedia kirjoittaa näkemisestä seuraavaa: Näkeminen on kyky tulkita ympäristöä sen heijastamasta näkyvästä valosta, jonka näköaisti...