Posts Tagged ‘Kalevi Korpi’

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.

Metsästäjä-keräilijä

Hei!   Naistenpäivää Huomenna vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Onnea kaikille sukupuolille, sillä meissä on kaikissa eri verran naista niin kuin miestäkin. Naistenpäivästä voisin kirjoittaa monelta kantilta, mutta olen sen jo mielestäni tehnyt riittävästi aiemmin. Käypä vilkaisemassa http://ikariantulirumpu.fi/naistenpaiva-lahestyy/ Näköjään tuostakin kirjoituksesta on kulunut jo kuusi vuotta! Naistenpäivää tuli vietetyllä oikein urakalla 2000-luvun taitteessa, kun toimin primus moottorina Veri Nais Bileiden järjestämisessä Welmun Club 25:een Vaasassa. Idean niiden järjestämisestä heitti ilmaan näyttelijä Virpi Haatainen yhtenä innoittuneena iltana Pickwick Pubissa. Ajatus jäi muhimaan mieleeni ja niinpä jo seuraavana vuonna järjestimme nollabudjetilla pitkän illan, jossa lavalle pääsi kaikenlaiset miehet, naiset ja lapset. Kaikki taiteen lajit olivat edustettuina. Yhtenä vuonna lavalla kävi laskelmieni mukaan 93 eri henkilöä. Niistä nuorista, jotka saivat mahdollisuuden esitellä taitojaan, jotkut ovat jo tehneet kansallista tai kansainvälistä uraakin eri taiteen aloilla. Yhtenä vuonna avajaispuheessa halusin omistaa päivän kahdelle naiselle: Astrid Lindgrenille ja Tove Janssonille. Nämä kaksi pohjoismaista naista ovat mielestäni ja monen...

More+