Kohti joulua
Ja niin taas vuosi on vierinyt edellisestä joulun ajasta! On se niin ihmeellistä, että pitkän ja pimeän kaamoksen jälkeen koittaa valon aika. Tänä vuonna talvipäivän seisaus on 21.12. Siitä ne päivät alkavat taas pidetä ensin hitaammin ja sitten kiihtyvällä vauhdilla. Voimme siis jo vajaan viikon päästä ajatella, että ollaan menossa kohti valoisampia aikoja. Nyt jo kausi- ja jouluvalot valaisevat vähälumista maisemaa. USA:n ja Euroopan meteorologit ovat hiukan eri mieltä tulevan joulun säästä. Eurooppalaiset ovat sillä kannalla, että ensi viikon loppupuolella sateet tulevat vetenä ja "tekevät hallaa lumipeitteelle" (riemastuttava ilmaus). Amerikkalaiset ovat päätelleet, että tänne Pohjois-Eurooppaan tulee hurja määrä lunta. Saapa sitten taas nähdä. Tietysti olisi hienoa ja varsinkin Lapin matkailulle tärkeää, että lunta riittäisi. Lumi valaisisi pimeyttä mukavasti omalta osaltaan ja loisi tunnelmaa. Joulun henki ei kuitenkaan synny lumesta, vaan rauhallisesta yhdessäolosta, joulun sanomasta ja perinteistä. Kullakin perheellä ja kansalla on omat perinteensä. Sananlaskuja Olen napannut http://www.joulu.info/ sivulta jouluun liittyviä sananlaskuja....
More+