Rakkaus

By admin
|
1.7.2025
|
Yleinen

Tartun tähän aiheeseen hengästyneenä ja suorastaan vapisten. En muista, olenko tästä varsinaisesti vielä kirjoittanut, mutta nyt tuli sellainen tunne, että täytyy ryhtyä sisäiseen haasteeseen. Aihe on niin suuri, että sitä ei pysty käsittämään. Ehkäpä tarve pohtia rakkauden olemusta on syntynyt siitä, että olen nyt tullut uuteen elämänvaiheeseen. 17.6. minulle syntyi tyttären poika, joten minusta tuli mummi, joten uudenlaisen rakkauden näkökulma elämään on löytynyt.

Rakkaus on niin valtava asia, että sen louhiminen on täysin mahdotonta, mutta joitakin asioita siitä haluan tänne kirjoittaa. Silloin, kun olin nuori ajattelin rakkautta pääosin romanttisena asiana ja asian harjoittelemista piti harjoittaa kauan ja edelleenkin harjoitukset ovat kesken. Elämän myötä näkemys rakkaudesta on laajentunut aivan valtavasti. Siihen on tullut uusia näkökulmia.

Nyt ajattelen rakkaudesta niin, että se on ennen kaikkea yhteyttä. Yhteyttä aivan kaikkeen. Rakkautta voi olla luontoon. Se yhteys on ollut minulla hyvin tärkeä osa elämää. On hyvin monenlaista rakkautta toiseen ihmiseen tuon mainitsemani romanttisen rakkauden lisäksi. Se voi olla ystävän rakastamista, hellää rakkautta oppilaita tai kadulla vastaan tulevia ihmisiä kohtaan. Se rakkaus ilmenee tekoina tunteen lisäksi. Kuinka kohtaan toisen ihmisen? Rakkaus myöskin eläimiin osana luomakuntaa näyttäytyy eri tavoin eri ihmisillä. Rakkaus on siitä ihmeellistä, että se lisääntyy jakamalla, ei vähene. Tämä on todeksi koettu klisee. Rakkaus on tyyneen veteen tipahtava pisara, jonka putoamispaikasta laajenevat renkaat joka suuntaan. Ehkä toistenkin pisaroiden jättämät laajenevat ympyrät tulevat kohdatuiksi.

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Se tarkoittaa yhteyden ja kohtaamispinnan puutetta. Minua on viimepäivinä surettanut lapsuuteni hengellisen yhteisön suurilla kesäseuroilla ilmennyt rakkaudettomuus toisinajattelijoita kohtaan. Heitä kohtaan, jotka ovat kokeneet tässä yhteisössä rakkaudetonta suhtautumista moninaisuuteen. Minua surettaa myös kotimaassamme tapahtuva hyvinvointivaltion alasajo sekä sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen raa'at kolhut.

Rakkautta ei ole omistushalu. Isänmaan rakkauteen ei katsantokannassani voi kuulua toisten ihmisten ja toisten kansojen alistamista. Rakkautta ei ole nähdä yhteyttä vain samankaltaisten ihmisten kanssa. Nykyisetkin sodat kumpuavat omistushalusta. Kuvitellaan, että nuo maa-alueet ja ihmiset kuuluvat meille. Ei ihmistä ja maata voi omistaa. Hallintaoikeuksia voidaan tietysti saada yhteisten sopimusten nojalla. Silloinkin hallintaan liittyy vastuu. Ylhäältä päin ei voi sanella toisille, että alistumalla valtaamme tulet rakastetuksi. Rakkaus on yhteyttä, jossa otetaan huomioon toinen ja pyritään ymmärtämään monenlaisuutta.

On ollut ihanaa elää nyt aikuisena sellaisessa parisuhteessa, jossa luottamus ja rakkaus ovat vallinneet. On ymmärretty se, että toista ja hänen ajatuksiaan ei voi omistaa. Se ei tarkoita sitä, etteikö toiselle halua olla uskollinen ja rakastaa häntä monin tavoin "myötä ja vastoinkäymisissä". Voi antaa toiselle vapauden olla se, mikä hän on ja vapauden tehdä niitä asioita, jotka tuntuvat hänestä hyviltä ja tärkeiltä. Samanlaista rakkautta haluaisin osoittaa lapsiimme, heidän puolisoihinsa ja tähän pieneen Pottuun. Oppisinpa näkemään hänet sellaisena kuin hän on. Oppisin näkemään hänen ainutkertaisen persoonallisuutensa ja ominaislaatunsa ja pyrkisin ymmärtämään häntä ihmisenä. Hän tulee ennen pitkää näkemään maailman, jota en ole enää itse näkemässä.

Rakkaus tulevia polvia kohtaan edellyttää ehdottomasti sitä, että me pidämme huolta luonnosta ja muusta ympäristöstä. Opetellaan yhdessä tasa-arvoista, monimuotoista olemista täällä yhteisellä maapallolla.

Rakkautta on ymmärtää, että meistä kukaan ei ole täydellinen. Kukaan toinen ei täydellisesti vastaa meidän omia tarpeitamme eikä tarpeisiimme. Me olemme kaikki pieniä, erehtyviä ja särkyviä, mutta silti rakkauden kautta meillä voi olla yhteys toisiimme missä ikinä kuljemmekin. Rakkautta voi olla myös edesmenneisiin. Vuosienkin jälkeen voi yhtäkkiä ymmärtää asioita, mitä nämä rakkaamme ovat meille opettaneet. Joitakin vuosia sitten Espanjassa hyvin vanhan rakennuksen luona minulle tuli voimakas tarve lähettää rakkautta eri vuosisadoille - myös tulevaisuuteen.

Meidän kristittyjen Raamatussa puhutaan siitä, mitä rakkaus on. 1. Kor. 13. Pitkämielinen, lempeä...

Tuota kohtaa voi lukea niinkin, että miettii erilaisia rakkauksia. Mitä on rakkaus luontoa kohti? Mitä on rakkaus niitä asioita kohtaan, joita emme oikein ymmärrä? Tarvitaan pitkämielisyyttä ymmärtää, mutta aina emme tietenkään voi kaikkea hyväksyä. Minun mielestäni aito rakkaus pyrkii yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja heikommista huolen pitämiseen. Nähdäkseni nämä ovat demokratian perusperiaatteita. En tiedä olenko tässä tulkinnassa oikeassa. Sellaiset yhteiskunnat tulevat pärjäämään, joissa pidetään huolta kaikista, myös sairaista, vammaisista, vanhuksista, lapsista ja erilaisista vähemmistöistä.

On hirveän surullista kokea, että sellainen rakkaudeton näkökanta lisääntyy, että emme olisi yhdessä jakamassa asioita. On mielestäni selvää, että ne, jotka pystyvät auttamaan taloudellisesti tai muuten, ovat etuoikeutettuja näin tekemään. Se kuuluu rakastavaan ihmisyyteen. Verotuksella on keino tasata hyvinvoinnin eroja ja rakentaa yhteiskunnan auttamismekanismeja.

Kun nyt kerran rakkaus on yhteyttä, mietin, missä tilanteissa tunnen erityistä yhteyttä toisten ihmisten kanssa. Näitä ovat esimerkiksi yhteiset kulttuuri- ja taide-elämykset (myös omat esiintymiset), ehtoollispöytä, retriitit, yhteinen hiljaisuus, kohtaamiset luonnossa...

Luonnossa liikkuessa on sellainen tapa, että kohdattaessa tervehditään vähintäänkin nyökäten ja mahdollisesti vaihdetaan muutama sana tehdyistä havainnoista tai reitin vaikeudesta. Silloin tulee nähdyksi tulemisen tunne. Tämä on myös tärkeä turvallisuutta tuottava asia. On rakastavaa huolenpitoa kanssakulkijoista. Joskus nämä kohtaamiset voivat jopa pelastaa henkiä, kun kadonneista tarvitaan havaintoja.

Nyt on se aika kesästä, että ainakin minulle vedet ovat riittävän lämpimiä pulikoimisen lisäksi pidempäänkin kellumiseen. Kelluessani lähetän rakkautta kaikkialle maailmaan. Vesihän on meitä kaikkia yhdistävä elementti. Siis sitä kautta koen vahvaa yhteyttä ja rakkautta. Kesäisin koen tämän tärkeäksi ja hyvältä tuntuvaksi tehtäväksi itselleni. Onpa hippimäinen ajatus, mutta se nyt vaan on minun luontoni.

Toki ihminen ja ihmissuhteet välillä särkyvät. Tulee ikäviä yllätyksiä. Sille ei voi mitään. "On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin", lauletaan eräässä minulle nuorena tutuksi tukkeessa laulussa. "Suo, että mielen itsekkään pois panna, Jeesus, voisin", jatkuu laulu. Se itsekkyys on sitä rakkaudettomuutta, josta pois pyristelemiseen kuluu tämä lyhyt elämämme. Että yhteisyys ei särkyisi...

Ei ole helppoa rakastaa niitä ihmisiä, joiden kanssa on hyvin, hyvin paljon erimielisyyttä tai joiden kanssa on tullut ryppyjä ihmissuhteeseen. Anteeksi pyytäminen ja antaminenkaan ei ole aina helppoa, mutta se olisi rakkauden teko. Itseään pitää kuitenkin rakastaa niin, että ei taistele näissäkään asioissa itseään vastaan. Joskus kohdatut teot ovat niin julmia ja ihmisyyden rajojen tuolla puolen, että ei itse voi eikä pidä antaa anteeksi, mutta se olisi jo aivan eri jutun aihe.

Tiedän, että en ole aina itsekään osannut pyytää tai antaa anteeksi, mutta pääsääntöisesti on niin, että jos jotakuta on joskus aidosti rakastanut, tämä rakkaus ainakin jossain muodossa säilyy aina.

No tässäpä oli ajatushaahuilua rakkaudesta. Pyrkimyskään ei ole siihen, että kirjoittamani olisi mitenkään järkevää ja ristiriidatonta. Tällaisin miettein kohti alkavaa heinäkuuta.

Omia aforismeja