Pelosta ja rakkaudesta

By admin
|
5.4.2024
|
Yleinen

Artikkelikuvan nimi on Kärsivä Äiti Maa. Kuten huomaat, hänen kasvoillaan on kuitenkin vieno toivon hymy. En jaksa heittäytyä epätoivoon, vaikka luonto itkee. Haluan luottaa siihen, että vielä ihmiskunta oppii ratkaisemaan Äiti Maan kärsimykset.

Kevään koittaessa toivo paremmasta on vahvana mielessäni. Se, että linnut palaavat ja niiden laulu aamuvarhaisella ilahduttaa, saa uskomaan kesän tuloon. Meillä on jo yli 40 lintulajia tämän vuoden havainnoissa. Myös kiuru ja peippo ovat saapuneet. Töyhtöhyyppiä ja laulujoutsenia sekä merihanhia on jo runsain mitoin pelloilla, onpa kurkiakin nähty.

Kyrön- ja Tuovilanjokien varsissa on käyty katselemassa tulvan merkkejä. Ei ole nyt tulossa lumimäärästä huolimatta supertulvaa.

Ensi kuun jälkeen on jo kesäkuu. Pihassamme krookukset ovat nupuillaan, muutama jo täydessä kukassa. Jo pari viikkoa sitten ystäväni lähetti kuvan kevään ensimmäisestä leskenlehdestä. Syreenipensaassa on jo kauan ollut paisuneita silmuja.

Konserttielämys

Viime viikon keskiviikkona sain kokea yhden elämäni hienoimmista ja kokonaisvaltaisimmista musiikkielämyksistä Rovaniemellä. Konsertti oli loppuunmyyty. Onneksi sisareni huolehti jo tammikuussa meille liput. Lapin Kamariorkesterin solisteina vierailivat utsjokelainen multitaiteilija Nillas Holmberg ja Storumanista kotoisin oleva Katarina Barruk. Molemmat joikasivat sinfonisesti. Nillaksen ääni ole syvä ja vaihteleva ja hän lausui välillä omaa runoaan Luovus. Siinä hän mm. kertoi kuinka saamenkielen luovus tarkoittaa luovuutta, päästämistä irti ja heittämistä. Teoksen kuluessa kirjoitin seuraavasti: (Seuraavatkin runot ovat syntyneet konsertissa)

Lumet sulavat

Haukka huutaa,

kutsuu leikkiin

saivon partaalle

Syvälle ylös,

korkealle alas

mieli

Katarina Barrukin osuus oli todella koskettava. Hänen lahjansa olivat ihmeelliset. Hän kykeni muodostamaan monenlaisia äänimaisemia mm. teoksessa, joka kuvasi menneen ajan vapaata Uumajanjokea.

Meri meidät erottaa

Sinun tunturisi

ja minun saareni

puhuvat samaa kieltä,

rakastavat samoja lintuja

Hiljaisuuden lahja

Välillä hän tanssi ja tuntui, kuin olisi ollut transsissa. Hänen kätensä elivät aivan omaa elämäänsä. Barruk laulaa äidinkielellään, jo harvinaiseksi käyneellä uumajansaamella.

Musiikki syntyy

vaarojen kainalossa

sinisessä autereessa

Sokeroidut nuotit

suolaiset soinnut

kämmenen sisällä

Minun ja monen muun kyynelkanavat avautuivat kappaleessa, jossa hän joikasi esiäideilleen.

Voi äiditöntä

Yksin pitää kasvaa

äidiksi,

yksin maailmanrantaa kulkemaan

Tiedänkö kuka olen

ilman emon katsetta

Barrukin osuus päätti konsertin ensimmäisen osan. Yleisö nousi seisaalleen osoittamaan suosiota. Väliajalla naistenhuoneessa meitä oli lauma vieläkin itkemässä vapauttavaa kosketetun itkua. Samanlaisen elämyksen koin, kun olin ensikertaa kuuntelemassa Philomelan Suden aika -teoksen.

Jos huomaan, että Katarina Barruk on esiintymässä jossain Uumajan seudulla, lähden heti kuuntelemaan.

Pelosta ja rakkaudesta

Olen pohtinut paljon rakkautta. Se johtuu suurelta osin siitä, että tulevan retriittimme aihe on rakkauden kasvot. Pohdinnoissani olen etsinyt myös rakkauden vastakohtaa. Minulle on jo kauan sitten opetettu että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Siinä piilee varmaankin osatotuus. Nyt olen kuitenkin päässyt siihen tulokseen, että rakkauden vastakohta on pelko. Monet ei-rakkaudelliset teot johtuvat pohjimmiltaan juuri siitä. Rakkaus itsessään edellyttää luottamista ja uskaltamista.

Maailman kaikki yksinvaltiaat ohjautuvat pelosta ja epäluottamuksesta käsin ja levittävät niitä ympärilleen. Rakkaus synnyttää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tukevia toimia. Pelko pyrkii alistamaan. Mistä muualta kuin pelosta kumpuavat ennakkoluulot esimerkiksi eri kulttuureja, uskontoja tai erilaisia vähemmistöjä kohtaan.

Olen tarkastellut lähes pari tuhatta vuotta sitten kirjoitettua -taatusti meillä eniten siteerattua- rakkauden julistusta Korinttilaiskirjeestä ja pohtinut, voisiko sen kääntää pelon kielelle.

Jotain tällaisia ajatuksia siitä syntyi: (Käännös on UT2020:stä)

Vaikka puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, ilman rakkautta olisin vain kumiseva kaiku tai pamahtava pelti.

Vaikka olisin kuinka hyvä puhumaan, niin että sillä manipuloisin muita, se kumpuaisi pelosta. Pelko saa kadottamaan rakkaudellisen soinnin. Puheeni tulisivat jossain vaiheessa minua vaivaamaan.

Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet, tietäisin kaiken ja profetoisin, vaikka voisin siirtää vuoria uskoni voimalla, ilman rakkautta en olisi mitään.

Pelko saa minut sulkemaan korvani tosiasioilta. Rakkaus antaa luottamusta ja uskallusta mennä kohti kipeitäkin asioita.

Vaikka jakaisin pois koko omaisuuteni ja uhraisin itsenikin niin, että antaisin polttaa itseni, en hyötyisi mitään, jos minulta puuttuisi rakkaus.

Jos jaan hyväntekeväisyyttä vain näyttääkseni, kuinka upea olen, sydämeni jää kylmäksi ja pelkään paljastuvani.

Rakkaus on kärsivällinen, pelko tekee kärsimättömäksi.

Rakkaus on lempeä, pelko saa meidät karkeiksi.

Rakkaus ei ole kateellinen, se ei kehuskele eikä ylpeile. Rakkaus ei käyttäydy häpeällisesti eikä tavoittele omaa etuaan. Se ei katkeroidu eikä suunnittele pahaa. Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan totuuden voitosta. Aina se uskoo ja toivoo, kaiken se kestää ja sietää.

Pelko saa meidät katkeriksi. Se tekee meistä itsekorostavia. Pelko sytyttää sotia. Pelko saa keksimään salaliittoteorioita. Pelokas on kärsimätön.

Rakkaus ei katoa koskaan. Toivottavasti voitamme pelkomme. Toivottavasti opimme luottamaan.

Pelkoa pohdin tässä elämää kantavan epäluottamuksesta käsin kumpuavan ajattelumme lähtökohtana. En tarkoita sitä pelästymistä, joka on elämää ylläpitävää uhkatilanteissa. Voimme pelätä myös tuskaa, joka aiheutuu menetyksistä. Silloin emme pahimmillaan uskaltaudu heittäytymään ihmissuhteisiin. Joskus vuosia sitten kirjoitin tämän: "Rakkauteen tarvitaan suuri uskallus: heittää aivot yli laidan!"

Jos luotamme, että elämä kantaa mahdollisista kivuista huolimatta, uskaltaudumme rakastamaan.

Nyt pysyvät voimassa nämä kolme asiaa: usko, toivo ja rakkaus. Tärkein niistä on kuitenkin rakkaus.

Niillä Äiti Maa pelastuu.

Latinan lentäviä lauseita S osa II

Sapiens.
Käännös: "Maun tunteva."

Sapiens, ut loquatur, multa prius considerat, quid dicat, aut cui dicat, quo in loco, et tempora. (Ambrosius)
Käännös: "Ennen puhumistaan viisas harkitsee huolellisesti mitä hän sanoo, kenelle sanoo, missä ja milloin."

Sapienti sat. (Plautus)
Käännös: "Kylliksi viisaalle."