Muistojen teillä
Hei, ystäväni!
Helmikuu on hurahtanut ohitse. Minulle se on ollut täynnä monenlaisia tunteita. Ystäväni poismeno tammikuun lopussa ja hautajaiset viikko sitten ovat saaneet ajatukset pyörimään ikuisuuden ja ystävyyden teemojen ympärillä. Mihinkään konkreettiseen ei ole ollut mielessä tilaa. En ole jaksanut kirjoittaakaan. Musiikkia olen kuunnellut paljon. Siitä olen saanut lohtua ja mielen rakennuspuita.
Lukeminen on ollut vähän niin ja näin... Koko kuukauden luin yhtä, mutta sitäkin mielenkiintoisempaa kirjaa. Se oli Aldous Huxleyn Saari. Lähes kaikki tuntevat samaisen, jo 60-luvulla edes menneen kirjailijan Uusi uljas maailma teoksen, dystopian. Saari -kirjaa tuntevat vasta harvat. Se suomennettiin vasta viime vuonna. Kirja on utopia saaresta, jossa eletään yhteisöllisesti ja jossa henkiset arvot ovat johtotähtenä. Kirjan loppuosassa paneudutaan kasvatuskysymyksiin. Luulen, että hankin kirjan hyllyyni. Siinä riittää tutkailtavaa useampaankin lukukertaan. Mielenkiintoista kirjassa on myös viime vuosina pinnalle nousseen Mind Fullnesin ajatukset. Kirja on kirjoitettu tosiaan 60-luvulla ja jäi Huxleyn viimeiseksi.
Koska kirjoittaminenkaan ei ole kovin sujunut, kaivoin lukijoitani ilahduttamaan seuraavan nuoruusmuisteloni. Tuo alla oleva kirjoitukseni liittyy nuoruusmuistojeni sarjaan, josta olen aiemmin täällä blokissani julkaissut kirjoituksen Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen 16.5.2012
***
Cottons Clan
Jos joku luulee, ettei meillä Lapin perukoilla olisi ollut mitään tekemistä, on täysin väärässä. Kaupaunkilaisnuorilla oli tuolloin 70-luvun alussa diskot sun muut nuorisotilat. Meillä toimivat nuorisotiloina Esson baari tai paikallisen pankin jäiset ikkunalaudat ja diskona jääkiekkokaukalo, mutta vain mielikuvitus asetti rajat kaikelle toiminnalle.
Jullen kotona asuvilla ihmismiehillä oli intohimoisena harrastuksena lukea ja kerätä Jerry Cotton -nimisiä lehtiä. Niissä Jerry, joka oli FBI:n palveluksessa, seikkaili ystävänsä Phil Deckerin kanssa. Koska innostuimme porukalla näistä lehdistä, perustimme Cottons Clan -nimisen klubin, jossa jokaisella oli oma Cotton-nimi. Minä olin Merry Cotton, sisareni Seija oli Serry Cotton, Ystävämme Paula oli Perry Cotton jne.
Meitä oli noin kymmenen varhaisnuoren porukka ja päätimme lukea kaikki ilmestyneet Jerry Cottonit. Koska lehtiä oli kymmeniä, jollei satoja, kokoonnuimme referoimaan toisillemme lehtien sisältöjä. Ymmärsimme toki, että olisi ollut vuosien urakka jokaiselle lukea kaikki lehdet itse. Talviaikaan kokoonnuimme siellä Esson baarissa tai toistemme kotona. Keväällä ja kesällä pyöräilimme noin seitsemän kilometrin päähän Äijäkosken rantakalliolle.
Clanilla oli tapana kilpailla, kuka pystyy ajamaan pyörällä pisimmälle ilman käsiä. Kilpailu loppui siihen kertaan, jolloin pyöräilin koko matkan aina koskelle vievän pistotien päähän pitämättä käsiä ohjaustangon päällä. Voitonhuumassani yritin kääntyä L:n muotoisesta risteyksestä edelleen samalla tyylillä. Yrityksessä kävi kehnosti. En hallinnut kulkupeliäni, vaan kaaduin mukkelis makkelis ja sain hurjaa asfaltti-ihottumaa ympäri kehoa. Erityisesti polvet vuosivat runsaasti.
Käytimme tilaisuutta hyväksemme ja piirsimme rantakallioon Cottons Clanin oman tunnuksen verellä. Se tuntui olevan mainio maalausmateriaali, koska kävimme sinä kesänä useita kertoja ihailemassa taideteostamme. Cottons Clanin tunnus muodostui tuolloin vielä melko uudesta "Have a Nice Day" -naamasta ja stetsonhatusta.
Stetsonit ja muut huopahatut olivat tietysti Cottons Clanin jäsenten pakolliset päähineet, joista muut ihmiset tunnistivat meidät. Clubitoiminnan jo hiljennyttyä pidin edelleen ahkerasti huopahattuani ja liitin talvisin asustukseeni harmaat huopatallukat, joiden varsiin olin kirjoittanut paksulla tussilla Peace, Love and Rock'n Roll. Huopatallukoista oli iloa Muonion Tunturiveikkojen diskoilloissa, joita entisten CC:läisten kanssa järjestimme sittemmin.
***
Eipä sitten muuta, kuin mukavaa kevättä, joka näyttää tulevan tänä vuonna harvinaisen aikaisin. Sitä ennen vielä perinteiset musiikkilinkit ja runo.
Musiikin alkuun valitsen tietysti Kontran Jerry Cottonin https://www.youtube.com/watch?v=sNn-6vzgTYM .
Muuta musiikkia edustavat ystäväni Timpan muistolle omistetut biisit. Tom Waitsilta Yesterday is here https://www.youtube.com/watch?v=6Dnv5L59eSo&list=PLD1EE9B021AFEE10C , Whistle down the wind https://www.youtube.com/watch?v=YpnnMb1WtZM , All The World is Green https://www.youtube.com/watch?v=4GIAawSTisE ja Willy DeVillen Heaven Stood Still https://www.youtube.com/watch?v=ioxeqbQCvMo sekä Robbie Robertson & The Red Road Ensemblen https://www.youtube.com/watch?v=BZel1_5FvU8 . Blind Willie Johnsoniltakin biisi Dark was the night cold was the ground https://www.youtube.com/watch?v=BNj2BXW852g Aivan lopuksi Soweto Gospel Choirin Amazing Grace -versio https://www.youtube.com/watch?v=ZoJz2SANTyo
***
Tuhkaruusu
Ihminen
olet tomua, tuhkaa, savea, hiekkaa, multaa.
Aika kuljettaa ajatuksia.
Kellut liekeillä.
Nouset savuna korkeuksiin.
Jos uskallat tuleen,
kirkastut lasiksi,
läpikuultavaksi,
niin että kaikki, jotka rohkenevat,
voivat nähdä sisimpääsi.
Ne, jotka eivät sitä kestä,
katsovat lävitsesi sinua näkemättä.
Luulet, että sinun ohitsesi katsotaan.
Ei, vaan sinun lävitsesi.
Tomu vetää puoleensa tomua.
Yksittäiset hiukkaset kokoontuvat lopulta yhteen.
Savesta ei voi erottaa pienintä ainesosaa.
Mullasta tuskin löytyy multahiutaleita.
Vesi on yhtä.
En usko fysiikkaan, en kemiaan.
Kuka määrittää rakkauden keston,
kuka veden synnyn,
kuka pölyhiukkasen iän?
Mitä on tuli?
Lämpöä? Materiaa?
Veden palamista? Ilman liikettä?
Ihminen olet tuhkaruusu, hiekkapeili,
savitalo, multasydän, hölynpöly.
Kun elämän suuri mattopiiska iskee,
nouset kevyesti leijumaan kohti tähtiä.
Rakkaus ja viha sinussa kohtaavat niin,
että hyväily tuntuu lyönniltä ja isku armolta.
Sillä maasta sinä olet tullut,
ja kun tuuli käy sinun ylitsesi tuhkaruusu, pölyhiukka,
ei sinua enää ole, eikä savitalosi sinua enää tunne.
Vain vesi ja ilma sinussa
saavat siivet valoon ja musiikkiin.
