Muisto
Jouluaaton ilta kääntyy puoleen yöhön. Palaamme juuri myöhäiseltä käynniltä Vaasan vanhalta hautausmaalta. En malta vielä mennä nukkumaan. Muistelen poisnukkuneita rakkaitani ja ystäviäni. Tänä jouluna siinä on erityisen haikea tunne ja tuntu ajan lyhyydestä. Se johtuu siitä, että äitini kuolemasta tuli kuluneeksi tänä syksynä kokonaista 40 vuotta. Mieli on paljon pyörinyt niissä mietteissä, miten elämämme olisi muuttunut toisenlaiseksi, ellei äitini olisi kuollut 41-vuotiaana ja jättänyt jälkeensä yhdeksää alaikäistä lasta, joista nuorin oli vasta vuoden ikäinen. Vain yksi siskoistani oli ehtinyt äidin kuollessa täysi-ikäiseksi. Seuraava minua vanhempi siskoni vietti 18-vuotispäivänsä äidin hautajaisissa.
Kaivelen leikekirjani uumenia ja löydän etsimäni. Pari vuotta äitini kuoleman jälkeen julkaistiin jouluaattona Pohjolan Sanomissa kirjoittamani runo, jonka haluan jakaa kanssanne. Teen sen äitini Aino Annikin (1935-1976) muistolle. Runon laitan tähän kaikkine virheineen ja nimimerkkeineen. Paikkakunta, johon tapahtumat sijoittuvat on Muonio Suomen Lapissa.
Jouluaatto äidin haudalla
Jouluaaton ilta hämärtää.
Ulkona on pakkasilman tuntu.
Tervapadat portaan päissä lämmittää.
Puiden oksilla on lumihuntu.
Kylätielle askeleeni ohjaan.
Hiljaista on. Liikettä ei näy.
Narskuu lumi lapikkaitten pohjaan.
Ajatukset menneisiin taas käy.
Äiti ennen joulun meille laittoi:
paistoi tortut, piparit ja muut.
Monet tarinat hän meille kertoi.
Hymyyn sai myös äksyimpien suut.
Iltasella perheen tahtoi pöytään.
Kynttilöissä paloi juhlavalo.
Kädet ristiin... Kumarrukseen nöyrään...
Rukoukseen hiljentyi myös talo.
Isä jakoi katraallensa kirjat,
joista virsi kaunis veisattiin.
Juhlamieli valtas kaikki kersat.
Sitten Joulukertomuskin luettiin.
Pappilassa tuossa asuin silloin,
jonka ohi juuri astelen.
Kaikui laulu lasten aamuin, illoin.
Tuntuu, kuin ois piha hiljainen.
Näitä mietiskellen astun yhä
ohi vanhan, rakkaan lukion.
Mielen täyttää tunnelma niin pyhä.
Hautausmaalla portti auki on.
Astun hiljaa käytäviä pitkin.
Loistaa täällä sadat kynttilät.
Viimevuonna tässä vielä itkin.
Silloin painoi koti-ikävät.
Äidin haudalle niin hiljaiselle
joku kynttilöitä tuonut on.
Katson kummulle niin kaunihille.
Nousee huokaukseni taivohon.
Äiti, rakas enkelien maassa,
katso alas tänne maailmaan.
Katso tätä repaleista lasta.
Tulin sinua taas tapaamaan.
Monta opetusta annoit mulle.
Yksi niistä kaikkein rakkain on:
Naura suurimmille vaikeuksille.
Siit on apu ollut suunnaton.
Äiti katso, nyt on lapses silmät
kyynelissä polttavissa niin.
Vaiti tuikkii hautakynttilät.
Täällä kaipaa mieli menneisiin.
Kyynel valuu poskeani pitkin.
Tippuu hankeen valkohohtoiseen...
Taaskin, äiti, ikävästä itkin.
Lähden kävelemään hiljalleen.
Joskun on niin olo yksinäinen
ilman äidin kättä lämmintä.
Mutta silti olen onnellinen,
en oo ilman äidin sydäntä.
PIKKU-MIRKKU
JUHA TAPIO - Tuikkikaa oi joulun tähtöset https://www.youtube.com/watch?v=HDudf4MWeWc
Killard House Special School choir singing Hallelujah https://www.youtube.com/watch?v=RvUMDp-snTI
Murhemielisestä kirjoituksesta huolimatta toivotan kaikille hyvää joulua ja täyteläistä elämää!
