Mielikuvituksesta

Legenda merien synnystä

 

Enkelilapsista kaikkein pienin sai istua Rakkauden Valtaistuimella ja työntää sormensa Jumalan partaan.

Ja Jumala hymyili niin, että kukat kumarsivat ja hedelmät soivat tiukuina puissa.

Perhoset perustivat orkesterin ja linnut tanssivat balettia.

Metsän eläimet keittivät mesimarjoista hilloa ja kalat pelasivat puiden kanssa pesäpalloa.

Pieni enkelilapsi nukahti Jumalan syliin ja Jumala katsoi nukkuvaa lasta.

Hänen silmästään tipahti yksi liikutuksen kyynel alas Maapallolle.

Niin suolaiset meret saivat alkunsa ja kalliot itkivät ilosta helmapitsejään nostellen,

kun lapset leikkivät metsissä ja laineet hyväilivät kallioiden lämpimiä varpaita.

 

Mielikuvituksesta

 

Löysin vanhan päiväkirjani. Sitä selatessani silmiini sattui edellä oleva Legenda merien synnystä. Olen kirjoittanut sen retriitissä Österhankmon leirikeskuksessa  marraskuussa 2013. Ilman mielikuvituksen voimaa sekin olisi jäänyt syntymättä. Tarvittiin kuitenkin hiljaisuutta ja pysähtymistä sisäiseen kuulemiseen ja ylitsekäymättömän kauneuden näkemiseen.

Mielikuvituksesta on ihmiselle paljon apua ja iloa, mutta joskus myös haittaa. Jokainen meistä on varmasti saanut itsensä ja toiset peloteltua mielikuvituksen avulla. Elävässä muistissa on lapsuuden leirinuotioillat ja telttaretket, joissa taitava tarinankertoja sai pelkäämään hyytäviä kummitusjuttuja kertomalla tai pelottelemalla nurkissa hiiviskelevillä karhuilla. Moni lapsi on aivan vakuuttunut, että sängyn alla asustaa mörkö ja kaapista hyppää verenhimoinen murhamies juuri, kun lapsiparka on ummistanut väsyneet silmänsä. Unen ja valveen rajamailla hämärän huoneen varjot saavat Hahmoja.

Tämä ikiaikainen tapa käyttää ihmisen mielikuvitusta hyväkseen omiin tarpeisiin tuntuu ulottuvan kaikkialle yhteiskunnassa ja somemaailmassakin. On helppo lietsoa mielikuvilla ihmiset pelkoon ja jopa raivoon. Julkinen lynkkausmieliala on vain muutaman napinpainalluksen päässä. "Viha on matkalla eksynyttä rakkautta", on vanha sanonta, jonka juurista minulla ei ole tietoa, mutta luin sen taas eräästä Anna-kirjasta.

Mutta ei minun pitänyt kirjoittaa mielikuvituksen negatiivisista vaikutuksista vaan keskittyä positiivisiin näkökulmiin.

Monen meistä elämää sulostuttavat juonelliset kirjat ja elokuvat. Niiden luomiseen on tarvittu mielikuvitusta. Mielikuvitus on luovuuden äiti, vai onkohan asia toisin päin. (Vanha muna vai kana -asetelma.) On nautinnollista sukeltaa mielikuvituksen maailmaan omaansa tai toisten ja nauttia niistä hedelmistä, mitä siellä kasvavista hyvän tiedon puista on saatavilla.

Mielikuvitus on aava meri. Mutta se ei ole rannaton. Ei kannata jäädä aavalle asumaan. Välillä on palattava satamaan aallonmurtajan suojiin ja noustava rantapolkua hitaasti ja nautiskellen arkisempien askareiden pariin. Minusta artikkelikuva kertoo mielikuvituksen merestä paljon. Otin sen runsas viikko sitten Varangin vuonolta, kun olimme matkalla Pykeijan niemelle. https://retkipaikka.fi/pykeija-pikku-suomi-kaukana-pohjois-norjassa/ Kuvassa on myös vanhanmallinen kalastajasaamelaisten kalankuivausteline. Jos matkaisimme mielikuvituspurrellamme kuvan oikeasta reunasta kohti ulappaa tulisimme Barentsin meren hyisiin vesiin, joissa historian aallot huoahtavat jokaista rantakalliota vasten.

Pohjoisen matkallamme keskustelimme siskoni kanssa myös mielikuvituksesta, kun olimme Sotajoen Vuieminhaaran kultamailla. Totesimme, että on ihmisiä, jotka näkevät maailman ja maiseman kaksiulotteisesti vain pituus ja leveyssuunnassa. Toisille on myös korkeudella merkitystä. Kolmannet näkevät myös neljännen ulottuvuuden joka on aika. Heillä on tajua ja tietoa historiasta. He pystyvät sielun silmillä näkemään menneen ajan ja kenties tulevaisuudenkin kulloisessakin olinpaikassaan. Mielestäni mielikuvitus on sitten vielä viides ulottuvuus. Mielikuvituksen silmillä varustetut ihmiset pystyvät nousemaan ajatusten siiville ja kokemaan ja näkemään vaikka mitä, sellaistakin josta meillä ei ole aavistustakaan. Ruumis ei sittenkään voi sitoa sielua. Se voi ahtautua muurahaisen koloihin tai lentää menneille päivännousuille. Ihmiset, jotka näkevät maiseman viisiulotteisesti, ovat kaikkein onnekkaimpia. Erityisen onnekkaita he ovat silloin, kun on aikaa istahtaa kiven, tai kannon päähän tai maata vaikka kanervikossa aistimassa ja mielikuvittelemassa. Silloin voi keskustella oman itsensä ja paikallisten maahisten kanssa. Silloin voi löytää juuri sopivat tarinat elämän rakennuspuiksi.

 

Anna-kirjoista

 

Jokunen viikko sitten löysin eräällä mökillä vanhasta eläkeläislehdestä artikkelin, joka kosketteli L.M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjoja. Suvi Ahola ja Satu Koskimies olivat juuri toimittaneet Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt -nimisen kirjan, jossa suomalaiset naislukijat kertovat edellä mainituista kirjoista. Menin heti kirjastoon etsimään mainitun opuksen käsiini. Samalla päätin lukea ainakin kaikki Anna-kirjat uudelleen aikuisen silmin. Lehtijutusta kerrottiin, että Anna-kirjat olivat kiertäneet jatkosodan aikaan myös pitkin rintamalinjoja ja palanneet omistajalleen vuosien jälkeen mustina ja tarkkaan luettuina. Ne auttoivat miehiä kestämään äärimmäisissä olosuhteissa.

Mikä niistä sitten tekee niin ihmeellisiä? Luulen, että juuri päähenkilö Anna Shirleyn huikea mielikuvitus, terve lämmin huumori ja rakkaus luontoon ovat niitä tervehdyttäviä ja ajattomia lahjoja, joista kirjojen lukijat saavat nauttia yltäkylläisesti. Nyt kun olen kahlaamassa kirjasarjaa läpi, olen yhtä hurmaantunut kuin toisella kymmenellä ollessani. En aina oikein malta odottaa kirjojen pariin pääsemistä. Aikuisen silmin luulen saavani kirjoista enemmän irti kuin aikoinaan.

Oi, olisinpa varustettu yhtä vilkkaalla ja luovalla mielikuvituksella, lämpimällä huumorilla ja yhtä puhtaalla sydämellä kuin sankarini Anna!

Annetaan hyvälle mielikuvitukselle aikaa ja mahdollisuuksia. Ties mitä kuolemattomia tai elämää muuten sulostuttavia ajatuksia mielikuvituksen ulapalta purteemme nouseekaan!

 

Musiikkia

 

Laitetaanpas taas muutama YouTube -linkki tähän päivää sulostuttamaan:

Kukapa vielä muistaa Vera Teleniuksen? Tässä on hänen ihastuttava tulkintansa Piafin Hymnistä rakkaudelle https://www.youtube.com/watch?v=mYT-XaqYqVY

Veran tulkinta on mielestäni uskottavampi kuin esimerkiksi Josh Grobanin kermakakku https://www.youtube.com/watch?v=k5xbVk8FcKI

Aiheeseen liittyen kuunnellaan Tuure Kilpeläisen Ajatuksen voima https://www.youtube.com/watch?v=9oFoTR17T30

Dave Lindholm Pieni ja hento ote on taas saatava tänne mukaan https://www.youtube.com/watch?v=p5Rj2Y0rFUo

Edellinen biisi johtaa minut väistämättä Juice Leskisen Luonas kai olla saan -tunteilun pariin  https://www.youtube.com/watch?v=K0u808Zh-y4

Toinen Juicen teksti tulee ystäväni Enkelnotkon Joukon tulkitsemana. Balladi elokuvasta Klaani https://www.youtube.com/watch?v=iAtTUGkAmF4

Otteita Tchsaikovskyn Joutsenlammesta voi nauttia oheisen videon myötä https://www.youtube.com/watch?v=MGV24AB2sIs Jos innostuu katsomaan koko baletin Kirovin teatterin esityksenä sen löytää täältä: https://www.youtube.com/watch?v=9rJoB7y6Ncs

Ja musiikkisession lopuksi laitetaan meitä ilahduttamaan Tanhupallon versio Joutsenlammesta https://www.youtube.com/watch?v=ZImfXn5_5Qo

 

Ruvetaan runolle

Saamenmaan kierroksemme kunniaksi laitan tähän pari vanhaa runoani Lapista. Niitä lukiessa (hitaasti) voi kuunnella taustalla Wimmen joikaamista Agálas Johtin (The Eternal Journey) https://www.youtube.com/watch?v=5XwpsgkM8m8

 

Revontulten violetti

ja ruskan kultainen hohto.

Aamukuura ruohikolla

ja jääriite hiekkatien koloissa.

 

Tämä elämän kirpeä kosketus,

murheellisten kohtaloiden maan

lämmin, lempeä alakulo,

se tulee minuun jäädäkseen.

 

Niin hitaasti käy palaaminen

bussipysäkkien

ja muovikorttien maailmaan.

 

***

Lappi on lumonnut meidät:

tunturit, tähdet,

revontulet, kuuraiset aamut,

lämmin läheisyys, hiljainen henkäys,

avarat maisemat ajatusten vaeltaa.

 

Miksi emme olisi onnellisia tästä lahjasta,

jonka elämä on meille antanut?!?

 

Kun tämän on kokenut,

ei ole enää koskaan sama.

Tähdet taivaalla ovat tulleet

keskustelukumppaneiksi,

maahiset tuttaviksi.

Tunturin sydän on lyönyt

samaan tahtiin omamme kanssa.

 

Tämä on meille annettu,

että ymmärtäisimme jotain,

mitä lapsena olemme kadottaneet:

 

Luonto, Jumala, me olemme yhtä!

 

p.s. Saamelaisista: The Sami people (from "The Winds of the Milky Way", 1977) https://www.youtube.com/watch?v=myVHFeyWWM0 Siinä jutussa esiintyy myös yksi nuoruudenidoleistani eli Ailu.

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.