Kouluttajan arkea ja pyhää

Olen valmistellut tulevan viikon kouluttamista. http://www.chydenius.fi/opiskelu/taydennyskoulutus/monikulttuurisuus/oppilasarvioinnin-haasteet-monikulttuurisessa-koululuokassa-2-op

Aiheesta minulla on ollut ennestään toisessa yhteydessä pidetty esitys. Kuvittelin, että sen perusteella pitäisin tämänkin koulutuksen. Huomasin kuitenkin, että aiheesta riittää yhä uusia pohdittavia näkökulmia itsellekin. Miten esimerkiksi otamme huomioon huoltajat arviointia suunniteltaessa? Miten tärkeää on, että opettajat arvioivat oppilaan työskentelyä yhdessä? Miten oppilas osallistetaan aktiivisemmin omaan arviointiprosessiinsa?

Minulla on ollut kaksi käsikirjaa aiheeseen jo aiemmin. Ilona Kuukan ja Katriina Rapatin 2009 toimittama Yhteistä kieltä luomassa ja Jorma Pollarin ja Marja-Leena Koppisen Ketä kannattaa opettaa 2010. Halusin löytää vielä uutta pureskeltavaa ja löysinkin Pollarin ja Koppisen uuden kirjan Maahanmuuttajien kohtaaminen ja opettaminen 2011. Varmaan olin hiukan väsynyt, kun kirjaa lukiessani jopa tirautin parit kyyneleet. Niin kauniisti sanat oli aseteltu kirjassa; niin syvälle tunteisiini se vetosi. Samanlainen tunne minulle tuli, kun Kanadan matkallamme kuuntelin erään upean pedagogin puhetta tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.

Viikolla oli kansainvälinen naistenpäivä. Nautin suuresti Palosaaren seurakuntatalolla järjestetystä monikulttuurisesta juhlasta. Erityisesti mieleen painuivat sudanilaisnaisten laulu ja ystävieni Suzanan ja Ivankan esittämä Runonkulkijoiden janssa yhdessä suomennettu makedonialainen laulu.

Jos haluat mennä kauneuden ytimeen kuuntele ja katsele video tämän linkin takaa: http://www.youtube.com/watch?v=W_rzR05KSpc&feature=related

Täällä Vaasassa on ollut hyvin keväistä. Eilen oli +6 astetta lämmintä. Kevät tekee tuloaan. Sen kunniaksi kaivoin viisi vuotta vanhan kuvan esiin. Siinä kevätaurinki ryhtyy töihin Rovaniemellä. Samaan syssyyn etsin vanhan kevättunnelman kuuden vuoden takaa. Ole hyvä!

 

Kevättä rinnassa

 

Yöt kylmiä. Jää ratisee ikkunanpuitteissa.

Aamusta yhä enemmän valoa: tiheää, pohjoista hurmaa.

 

Päivän kuluessa kadut sulavat.

Linnut kirskuttavat pensasaidoissa.

Ilmassa joku säväys, melkein tuoksu,

saa hormonit tanssahtelemaan eläimillä, ihmisillä...

kasvitkin valmistautuvat lämpöön,

hellään,kesäiseen.

Mahla virtaa koivunrungossa.

Oksien kärjet tykyttävät lehtiä odottaen.

 

Iltahämärän lähestyessä

hangen pinnassa keijujen masurkka.

Rinnassa muljahtaa omituisesti.

Tunne laskeutuu keväiseen keskukseeni.

Silmät kivistävän kuivat ja herkästi kostuvat.

Olo yhtäkkiä kipeän onnellinen.

Helppo paluu nuoruuden tunnelmaan.

 

Viimein laskeutuu yö kattojen ylle.

Onni on peiton alle kömpimistä unta odottamaan,

unta, joka ei halua minua lähestyä.

Runojen lukemista. Kynttilänvaloa.

Myöhäisillan kylpyjä.

Pitkiä puhelinkeskusteluita, hengästyttäviä.

Lopulta viulun ja sellon vuoropuhelua.

Kevättä rinnassa?!?

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.