Kivien sielunelämää tutkimassa

By admin
|
30.6.2020
|
Yleinen

Kesäkuun kokemuksia

Kesäkuu hurahti ohi todella nopeasti. Säät olivat mitä mainioimmat. Mieli oli hyvä, kun uskaltautui taas tapaamaan ihmisiä ja käymään jopa parilla livekeikalla. Joka päivä on tullut Lapinmatkan jälkeen uitua, useimpina päivinä jopa useamman kerran. Hienoin uintihetki oli erään kuuman päivän lopuksi, kun aurinko oli jo laskemassa. Katselin silmät veden pinnan tasolla auringonlaskun taivasta ja vettä ruovikon läpi. Aurinko värjäsi veden kullalla, violetilla ja sinisen sävyillä. Kyhmyjoutsenpari opetti kuutta poikastaan uimaan lähistöllä.

Minulla on yksi lempiuimapaikka ja pari muuta. Useimmin käyttämäni paikka sijaitsee Vaasan Vaskiluodossa. Tuovilan uimapaikka on monttu, jonka pohjalta pulppuaa lähde. Sommarösundin uimaranta Södra Vallgrundissa on kuitenkin kaikista ihanin paikka. Kun ui "suntin" keskelle, voi ihailla ranta-aittoja molemmilla rannoilla. Voi heittäytyä kellumaan ja katsella pilviä tai merikotkan uljasta lentoa. Vaskiluodossa on sisäsaariston tunnelma, mutta Sommarösundissa on jo viitteitä ulkosaariston olemuksesta. Katajat ja kivet rannoilla ovat punaisten ranta-aittojen lisäksi todella kauniita.

Kesäkuuhun on mahtunut monta mieleen jäänyttä kokemusta. Yksi niistä oli ihana ilta, kun Pekka oli auttamassa ystäväämme A:ta Raippaluodon satamassa upealla Fridolina veneellä. Sitä piti valmistella purjehduskuntoon. Aurinko paistoi ja minä kipaisin Arkenille nautiskelemaan Irish Coffeen mukavan pariskunnan seurassa. Meri jo tuoksui lupaavasti.

Juhannuksen tienoissa olimme viikon Tuovilassa ystävämme T:n kotona huolehtimassa kahdesta koirasta, kissasta ja hiukan puutarhastakin. Tuo paikka on muokattu rakkaudella esteetikon unelmaksi. Istuskelin paljon ulkona lukemassa mm. Tove Janssonin kirjoja. Juhannuksena pidettiin nyyttärit. Oli mukavaa viettää iltaa ystävien kanssa. Välillä käytiin tekemässä kukkaseppeleet. Grillissä poltettiin latvialaisen perinteen mukaan yhden osallistujan viimevuotinen juhannusseppele.

Monina aamupäivinä olen istuskellut ison porukan yhteisen saunamökin avokuistilla polttamassa tekstejä puun kappaleisiin. Nuo laudat eivät ole mitä tahansa, vaan vanhoista kalastajien puulaatikoista irrotettuja. Niiden löytäminen ei ollut helppoa, koska nuo tuollaiset on poltettu jo ainakin 20 vuotta sitten, kun kalastajat alkoivat käyttää styroksisia laatikoita saaliinsa kuljettamiseen. Onneksi minulla oli jäljellä muutama merentuoma ja Tottesundista löytyi lisää. Etsiminen vei aikaa ja vaati kyläkauppojen ilmoitustauluille kaksikielisten tiedustelujen toimittamista.

Mitä ihmettä! Miksi noita tekstejä olen polttanut? Meillä on kuvataiteilija Sirpa Seppelinin kanssa tulossa kuva- ja sanataiteen yhteisnäyttely marraskuuksi Black Wall Galleryyn Vaasaan. On pieni mahdollisuus, että se aikaistuu jo syyskuulle. Otsikkona on Kivien laulu. Sirpa tekee upean tunnelmallisia töitään ja minä noita runoja.

Mielessä ovat pyörineet kivet ja niiden monenlainen elämä: jatulintarhat, nuotiokivet, kivet suon pohjalla, lohkarekentät...

Vaasan seudulta tunnen kolme kiveä, jonka halkeamasta kasvaa iso puu. Sekin on hyvin symbolista. Tässä rummuttajaystäväni Maaritin antama runo:

Kohtasin sen metsässä,

graniittijärkäleen

sammaloituneen kiven

syvä repeämä keskellä.

Vihreä puu siitä kohosi

hitaasti ja kivuliaasti synnytetty.

Tuskalla puserrettu kyynel

kiven kasvoilla.

Näinkin voi luominen tapahtua.

Kivessäkin,

jos on isketty tarpeeksi syvä haava,

lyöty repeämä,

kätketty siemen laihaan maahan,

voi piilosta kohota puu.

Työläästi työnnetty

mutta luja ja vihreä

kaikkien tuulien taivuttamanakin

seisova.

Nöyränä aurinkoa oksillaan kantava.

Anni Korpela

Retki kivien maailmaan

Tuohon taideprojektiin liittyen lähdimme eilen tutkimaan kivien sielunelämää eteläisen Merenkurkun alueelle. Lähdimme jo klo 8.00, koska iltapäivän tunneiksi oli luvattu kovaa sadetta ja tuulikin oli vaihteleva. Luotettava, taitava ja kokenut Kenneth Åberg vei meidät kivien maailmaan venetaxillaan. Hänellä näyttää olevan tarjolla monenlaista aktiviteettia ja retkimahdollisuutta. https://neptune-service.fi/fi/

Kenneth on mm. maailmanperintöopas. Meitä olikin sitten retkellä mukana peräti kolme maailmanperinnön ammattilaista. Lisäksi oli kuvataiteilija, sairaanhoitaja ja elämäni yleismies. Seura oli mitä parhain tällaiseen päivään.

Olen jo vuosia halunnut päästä tutustumaan Bergögaddarna -nimiseen paikkaan. Siellä Merenkurkun kivisyys tulee viimeistään selväksi. Kerrotaan, että Merenkurkun aluetta Unescon maailmanperintökohteeksi haviteltaessa paikkoihin tuli perehtymään UNESCOn edustaja. Hän nukahti helikopterissa Valassaarten yllä. Paikkojen esittelijät olivat harmissaan ja ajattelivat, että eipä tästä taida tulla mitään. Jim-herra heräsi kuitenkin sopivasti Bergögaddarin yläpuolella. (En tiedä herätettiinkö hänet.) Nähdessään allaan uskomattoman maiseman, hän huudahti: "Olemmeko vielä samalla planeetalla?" Se viimeistään vakuutti tarkkailijan siitä, että Merenkurkun alue kuuluu samaan maailmanperintöjen sarjaan kuin esimerkiksi Grand Canyon ja Egyptin pyramidit tai Stonehenge.

Bergögaddarna sijaitsee Bergön länsipuolella. Artikkelikuvan oikeassa alakulmassa olevat kaksi kuvaa ovat sieltä. Taitava kipparimme pystyi viemään meidät uskomattomaan kivikkoon. Toisessa kuvassa Pekkani kerää minulle lintujen sulkia ja höyheniä runoteoksieni koristukseksi. Noilla kivillä pidimme pienen luontoyhteysrituaalin, jonka olin tilaisuutta varten valmistanut. Sielun silmiin hetki ja ympäristö jäivät kauniina ja alkuvoimaisina. Sirpa-taiteilija sanoi kysyttäessä, että sai monta ideaa.

Kivikkoiselta alueelta jatkoimme Strömmingsbådanin majakkasaarelle. Kuvassa majakka on oikeassa yläkulmassa. Paikan nimi lienee suomalaisille tuttu radion merisäästä. Saarella söimme eväitä ja ihastelimme linnustoa. Kotona olimme jo edellisenä iltana keskustelleet, että haluaisimme nähdä ruokin, riskilän ja merikihun. Nuo toiveet toteutuivat moninkertaisesti. Jo alkumatkasta ruokkiparvet ympäröivät meidät ja Strömmingsbådanilla oli hyvin kesy riskiläyhdyskunta. Riskilöitä oli kymmeniä. Merikihujakin saarella oli. Myöskin ruokkiva kivitasku naaras nähtiin. Harvinainen luotokirvinen tepasteli bonuksena rantakallioilla.

Olisi ollut huimaa saada viettää saarella enemmän aikaa, ehkä jopa yöpyä siellä, mutta sääolot vaativat pikkuhiljaa kokan suuntaamista kotia kohti. Päätettiin kuitenkin käydä nopeasti Rönnskäretin Fäliskärissä, jossa sijaitsee koko Suomen vanhin pooki eli rakennettu merimerkki, jossa ei ole valoa. Kuvan vasemmassa alakulmassa on Rönnskäretin pooki. Matka Strömmingsbådanilta kohti Fäliskäriä oli huima. Merkitsevä aallon korkeus oli jo sellainen, että veneen keulassa istuva eli minä sain kokea melkoista röykkyytystä.

Fäliskärissä teimme pikaisen kierroksen, jonka varrella saimme maistella villinä kasvavan ruoholaukan eli ruohosipulin varsia ja kukkia. Maku oli tietysti voimakkaampi kuin puutarhassa kasvatetuilla.

Kotimatka Vaasaan oli sääoloiltaan ja aallokoltaan vaihteleva. Ehdimme kuitenkin Kutterisatamaan ja kotiin ennen kovempaa sadekuuroa. Jo menomatkalla olimme kuulleet ukkosen jyrinää Bergössä. Retken lopuksi piti tietysti päästä uimaan, silti tänään ainakin minulla koko matkan keulassa istuneella oli makean kipeät lihakset, mutta hyvin meri- ja sadevedellä hoidettu iho.

Nyt, kun vuorokausi kotiin tulosta on kulunut, katselen retkeltä otettuja kuvia, joita meidän perheellemme kertyi lähes 500. Matkaseurueen ystävät ovat lähettäneet lisäksi muutamia omia otoksiaan. Olen sitä mieltä, että ilman noita kuviakin sieluni pohjalle jää pitkäksi aikaa monenlaisia kuvia, tuoksuja, ääniä ja tunnelmia. Uudet kiviaiheiset runot odottavat pääsyä maailmaan.

Tietoa Strömmingsbådanista ja Rönnskäristä

Valmistin viime vuoden keväänä laajan opetusmateriaalin Merenkurkun alueen loistoista ja pookeista. Kopioin tähän tietoa retkemme kohteena olleista. Lähteet lopussa.

Strömmingsbådan

Strömmingsbådanin majakkayhteisössä asuttiin tiiviisti lähekkäin, naapurisovun säilyttäminen oli avainasia.

Korkeus merenpinnasta 16,2 m, rakennuksen korkeus 13,7 m ja valonkanto 19,46 km

Sijainti: Kallanin saarella Stömmingsbådan saaristossa Bergögaddarnien länsipuolella

Strömmingsbådanin majakka sijaitsee samannimisellä pienellä kallioluodolla Merenkurkussa Maalahden kunnan alueella. 13,7 metriä korkea rautarakenteinen majakka valmistui 1885, ja se on edelleen ulkoa ja sisältä 1800-luvun lopun asussa. Majakan alkuperäinen Fresnel-linssistö on myös säilynyt.

Majakan vieressä sijaisee majakavartijoiden käytössä olleita puisia asuin- ja ulkorakennuksia, joista uusin on peräisin 1940-luvulta. Majakka automatisoitiin 1963.

Majakan suunnitteli Nils von Heidenstam.

Majakoiden ja pookien pohjalle laitettiin runsaasti kiviä, jotka ankkuroivat ne lujasti peruskallioon. Siksi ovet ovat usein ylhäällä.

Strömmingsbådan on avomeren laidalla sijaitseva häviävän pieni kallioluoto. Majakkayhteisön rakennukset seurailevat kallion muotoja ja peittävät huomattavan osan kohteen maapinta-alasta. Strömningsbådanilla kiteytyvät historiallisille majakkayhteisöille tyypilliset piirteet, kuten merellisyys, eristyneisyys sekä karu ja rajallinen elinympäristö. Maantieteellisesti se voidaan lukea osaksi Merenkurkun historiallista majakkaketjua.

Strömmingsbådanin majakka kuuluu 1800-luvun lopussa rakennettujen rautamajakoiden joukkoon. Rakennuksena se on kuitenkin yksilöllinen. Majakka on ulkoasultaan ja sisätiloiltaan 1800-luvun lopun asussa. Myös osa kiinteästä sisustuksesta, kuten päivystyshuoneen kakluuni ja Fresnel -linssistö ovat paikoillaan.

Strömmingsbådanin majakkayhteisön rakennuskanta on historiallisesti kerrostunut ja monipuolinen. Valmistumisvaiheen rakennukset on toteutettu tyyppipiirustusten mukaan. 1900-luvun alussa vanha asuinrakennus siirrettiin Rönnskärille, ja osa entisistä ulkorakennuksista muutettiin asuintiloiksi.

Viimeisintä rakennusvaihetta edustaa 1940-luvulla valmistunut suuri asuinrakennus. Majakkayhteisön rakennukset ovat miehitetyn majakan aikaisessa asussa ja hyvässä kunnossa. Ne heijastelevat majakanvartijan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia koko ammattikunnan historian ajalta.

Strömmingsbådan on erittäin arvokas kulttuuriympäristö.

(Joissakin asiakirjoissa Strömmingsbådan kirjoitetaan asuissa Strömningsbådan, Strömningsbodan tai Strömmingsbodan)

Rönnskär

Rönnskärin tunnusmajakka (pooki, eli ei valoa) on Vaasan kaupungin tunnus merelle päin. Se on opastanut merenkulkijoita kaupunkiin vuodesta 1784.

Korkeus merenpinnasta 29,3, rakennuksen korkeus 21,7

Useimmiten puhuttaessa Merenkurkun Rönnskäristä tarkoitetaan tähän saaristoon kuuluvaa Fäliskäretin saarta.

Fäliskäretin saarella sijaitsee Suomen vanhin alkuperäinen puinen tunnusmajakka eli pooki. Se onkin ainoa 1700-luvulta oleva Suomessa.

Punaiseksi maalattu kellotapulia muistuttava pooki on rakennettu 1784 ja se on lähes 22 metriä korkea. Rakennuspuut tuotiin luultavasti Vallgrundista. Pooki on säilynyt sekä Suomensodan että Kriminsodan melskeistä.

Rönnskär on vanha luotsisaari, jonka juuret juontavat jo 1700-luvulle. Luotsaustoiminta päättyi vasta vuonna 1976. 250-vuotisen luotsauskauden aikana saarelle on noussut arvokas kulttuurimiljöö.

Saarella on kaksi 1800-luvulta peräisin olevaa luotsiasemarakennusta, jotka ovat yksikerroksisia puutaloja joiden yhteydessä on matala tähystystorni. Luotseja varten rakennettiin saarelle myös navetta, tuulimylly, leivintupa ja makasiini. Vuonna 1967 saarelle valmistui kaksikerroksinen tiilirakennus luotsi- ja merivartioasemaa varten. Luotsiaseman toiminta päättyi 1976. Rönnskärin satama sijaitsee Fäliskäretin saaren itärannalla. Nykyisin Fäliskäretissä toimii Metsähallituksen luontoasema.

Rönnskärin merkittävin rakennus nykyään on Suomen vanhin puupooki. Pookin rakensivat vaasalaiset porvarit ja yksi rakentajista oli todennäköisesti suurliikemies Aabraham Falander. Hänen nimensä on vieläkin pookirakennuksessa jäljellä.

Tapuleineen Rönnskärin pooki muistuttaa yllättävän paljon pienen kirkon tornia. Vaikutelmaa korostavat tähystysluukut, joista luotsit aikoinaan tähystelivät merelle. Pookin alkuperäistä väristä ei ole mainintaa, mutta ainakin 1860-luvulta lähtien se on ollut punainen. Liki 30 metriä korkeata pookia on kunnostettu säännöllisesti. Pohjanlahden merenkulkupiiri teki ulkolaudoituksen viimeistelytyöt vuonna 1999.

Rönnskärin läpi on mennyt tärkeä laivaväylä. Rönnskärin Veckargrund on esimerkki tällaisen väylän varteen rakennetuista linjaloistoista. (Lieneekö se tuo kuvan vasemmassa yläkulmassa oleva?)

Fäliskäretin merenkulkuyhteisö on Rönnskärin saaristoalueen historian ja kulttuurimaiseman kannalta keskeinen kohde. Se on myös tärkeä osa Vaasan kaupungin merenkulkuhistoriaa. Matalakasvuisella kalliosaarella sijaitseva rakennusryhmä muodostuu tunnusmajakasta ja suuresta luotsiyhteisöstä.

Vaasan porvareitten vuonna 1784 rakennuttama Rönnskärin pooki on Suomen vanhimpia tunnettuja merimerkkejä ja vanhin puinen tunnusmajakka. Historiallisesti se liittyy Pohjanlahden kauppapakon purkamiseen ja sitä seuranneeseen meriliikenteen vilkastumiseen. Tunnusmajakka on historiallisen funktionsa mukaisesti keskeinen maamerkki. Se on hyvä esimerkki väylän alkua ja luotsiaseman paikkaa osoittavasta tunnusmajakasta. Rakennus on hyvin säilynyt ja suurin osa sen rakennusosista on alkuperäisiä.

Tunnusmajakan vieressä on alunperin 1700-luvulla perustettu luotsiasema. Nykyiset rakennukset ja pihapiirin ryhmitys periytyvät 1800-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta. Rakennukset ovat hyvin säilyneitä, ja niiden ulkoasu ja sisätilat kuvastavat pitkään jatkunutta luotsitoimintaa.

Historiallisen rakennusryhmän vieressä on 1960-luvulla rakennettu betonitiilinen luotsi- ja merivartioasema. Fäliskäretin rakennettuun ympäristöön kuuluu myös eri-ikäisiä satamarakenteita ja rantavajoja.

Fäliskäretin rakennukset muodostavat hyvän esimerkin eristyksissä toimineesta virkamiesyhteisöstä. Saaren rakennuskanta on syntynyt pitkään jatkuneen luotsitoiminnan tuloksena ja antaa hyvän kuvan ammattiin liittyvästä elämäntavasta. Feliskäret on myös havainnollinen esimerkki tunnusmajakan ja luotsiaseman muodostamasta toiminnallisesta kokonaisuudesta. Maantieteellisesti kohde voidaan laskea osaksi Merenkurkun historiallista majakkaketjua. Tunnusmajakka on arvokas rakennushistoriallinen muistomerkki. Lisäksi saaren rakennukset muodostavat kokonaisuutena poikkeuksellisen arvokkaan kulttuuriympäristön.

Lähteitä:

Bonns, Bertil: Kvarkens Historia 2007
Hästbacka, Hans: I Yttersta havsbandet – Fyrar och båkar i Svenska Österbotten 2014 ja luento 2014
Laurell, Seppo: Suomen majakat
Laurell, Seppo: MAJAKAT, Luotsiliitto 1989
Liikennevirasto: Suomen rannikon loistoluettelo
Ojaharju, Jorma: Saariston historiasta. Teoksessa: Osala, Tapio (toim.) Vaasan saaristo I 1987
Venelehti

Nettilähteet:

Kansalaisen karttapaikka https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/

www.kvarkenguide.org

www.luontoon.fi

https://www.majakkaseura.fi/

Maailmanperintökuntien sivut

https://www.vaasa.fi/koe-ja-nae/merenkurkku/

www.metsa.fi

Museoviraston sivut

Wikipedia

Väyläviraston sivut

Tutustu myöskin