Junassa on hauska matkustaa!
Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!
Kun aloitan tämän kirjoituksen (28.2.), olen junassa lähestymässä Kemiä matkallani Rovaniemelle tapaamaan rakkaita siskojani ja heidän perheitään. Samalla on tarkoitus vetää henkeä muutama päivä. Kirjoitukseni aihe putkahti mieleeni tietysti tästä matkalla olemisen tunnelmasta.
Tuossa juuri tunti sitten juna pysähtyi Oulussa hiukan pidempään ja sain mahdollisuuden juosta entisen asemaravintolan tiloissa pidettävään Taito shoppiin nimeltä Maakari www.taitopohjoispohjanmaa.fi Ostin muutaman tuliaisen. Samalla minulle tuli mieleen samaisissa tiloissa toiminut ravintola, jossa syötiin lihasoppaa ja matkustajan leipiä jo lapsuudessani. Lienen vieraillut siellä ensimmäisiä kertoja vanhempieni kanssa jo 60-luvun alkuvuosina. Niinä vuosina juna oli usein lättähattu.
Ensimmäiset junamuistoni ovat kuitenkin ruskeista vaunuista. Erityisen juhlavaa oli, kun pääsi matkustamaan sellaisen junan makuuvaunussa. Se oli lapselle suuri juhlahetki. Junan vesipullot ja makuuhytin seinässä säilytetty metallinen potta olivat kiehtovia esineitä ja ovatkin jääneet lähtemättömästi mieleen. Lättähatuilla (kiskobussi) matkustaminen oli hidasta, kun pysähdyttiin kaikilla mahdollisilla seisakkeilla. Oulusta Tornion mummolaan matka kesti kolme tuntia. Juna huojui ja äänteli, nytkähteli ja pysähteli, huusi ja sihahteli. Kertakaikkiaan upeaa oli päästä joskus istumaan lättähatun perälle, jossa pystyi seuraamaan taakse jääviä raiteita ja samanaikaisesti nopeusmittaria. Minusta junan nopeusviisari heilahteli pääosin matkan aikana 50-55 km/h kohdalla.
(Tässä kohti menemme juuri Isohaaran voimalaitoksen patosillalla. Koska istun viimeisessä vaunussa oikealla puolella, voin kurkistaa aina etummaiseen vaunuun saakka. Se on vanha rituaali jo lapsesta saakka.)
(3.3.) Tässä kohti myös katkesi tietoliikenneyhteys... Nyt on mennyt muutama päivä ja olen tavannut sukua, käynyt elokuvissa ja kirkossa.
Rovaniemelle juna tuli ajoissa. Matkalla muistelin vielä sitä tunnelmaa, joka vallitsi nuoruusaikojeni junamatkoilla. Olipa minulla sellaisiakin matkustuskokemuksia, että Rovaniemen asemalta lähtiessä kysyin konduktööriltä jo asemalaiturilla, saisinko ilmaisen matkan, jos soittaisin kitaraa ja huuliharppua konnarivaunussa matkalla Ouluun. Se kyllä onnistuikin tuohon maailmanaikaan. Asiaa piti kysyä aina vanhemmalta herralta, koska heillä oli vielä muistissa rillumareikulttuurin aika, jolloin Pakarinen ja kumppanit käyttivät tuollaista matkustustyyliä juuri näillä itäisen ja pohjoisen Suomen rautateillä. Yksi noista konduktööreistä muisteli minulle mielellään noita aikoja ja mm. Joensuun Elliä, joka suorastaan asui junissa. Kiitokseksi matkasta soittelin Helismaan biisejä ja muita vanhempia laulelmia ja kupletteja, joita itsekin mielelläni vääntelin.
Junien tupakkavaunujen/koppien/eriöiden historiasta voisi myös kirjoittaa mielenkiintoisia muisteluksia, mutta jääköön se tuonnemmaksi. Ravintolavaunujen tunnelmasta puhumattakaan... Matkoilla on koettu paljon ja myös käyty unohtumattomia keskusteluja. Ihmisten kanssa on parhaimmillaan mukavaa turista silloin, kun voi kohdata toinen toisensa ilman titteleitä jalat tukevasti metrin verran ratakiskojen yläpuolella.
Tänä vuonna on rautateiden juhlavuosi. Sen kunniaksi pykäsin tämän kirjoituksen.
Tottakai musiikkiakin tulee: Esa Pakarisen esittämänä Joensuun Elli http://www.youtube.com/watch?v=MSs7u-YLOiI Toisena pätkä, jossa Rovaniemelle "junantuomat" Helismaa, Ikävalko ja Pakarinen ovat muka keikalla Pohjanhovissa http://www.youtube.com/watch?v=I6-F4NpiBJM Meksikon pikajuna edustakoon myös junamusiikkia http://www.youtube.com/watch?v=jp0mXrPRzyU enkä voi olla laittamatta lopuksi Pakarisen Lentävää Kalakukkoa http://www.youtube.com/watch?v=1QTXqTCcoNI
Runoksi saa kelvata seuraava:
Matkalla kohtaan sinut.
Vaihdamme ilomme ja epäilymme.
Junan kolkkeessa kuulen
lähestyvän kevään kohinan.
p.s. Kiitos kaikille ihmisille, joita olen kohdannut matkoillani.
