Joulu hiipii lähelle

Joulukortti

Joulu tulee. Oletko valmis?

En aio nyt kirjoittaa kovin pitkästi. Jätän tanssit ja latinan kielen väliin tällä kertaa, etten vie sinun aikaasi.

Kaikin puolin käsittämättömän vuoden päätteeksi tulee taas joulu. Minun jouluun laskeutumiseni alkaa yleensä pyhäinpäivän retriitistä. Haluan lähestyä juhla-aikaa hitaasti ja rauhallisesti. Kuitenkin jokaisena vuonna hämmästyn jossain vaiheessa kalenteriin katsoessani, miten vähän on aikaa.

Tästä alkaa minun joulutarjoilujen valmistaminen: Taatelikakku Seijan reseptillä | Myllyn Paras On jo perinteeksi muodostunut jakaa näitä joillekin ystäville joulutervehdykseksi. Tänään leivoin 9.

Toinen joka joulun herkku on luumukräämi. Luumukräämi - Resepti | Kotikokki.net Minä kyllä keittelen kanelitangon kanssa nuo luumut. Luumukräämi on jäänyt jouluihini Tornion mummulasta ja isotäti Kertun ja hänen Albertinsa luota Haaparannalta.

Viimeisten 15 vuoden aikana olen pyrkinyt joka joulu vähentämään joulupöydästä yhden artikkelin ja vaihtamaan jonkun tuotteen ekologisempaan. Lapsesta asti olen tottunut runsaaseen joulupöytään ja siksi vähennettäviä tuotteita riittää vieläkin. On tämä kamala tunnustus, kun maailmassa on niin paljon puutteenalaisia.

Joulu tulisi vähemmälläkin herkuttelulla. Parasta joulun ajassa on vuosituhantinen joulun sanoma ja ajan viettäminen läheisten kanssa sekä kiireettömät hetket kirjojen parissa, kun joulun valmistelut ovat ohi. Saattaapa suklaarasia vajeta siinä lukiessa.

Luovon luovat ihmiset ja pimeän vuodenajan luovat hetket

Olen elänyt viime viikkoina hyvin luovissa ympyröissä. Hailuodon eli Luovon residenssiaikana saimme tehtyä lujasti luovia töitä ystäväni Sari Siltavuoren kanssa.Musiikki, teatteri, sanataide | Sari Siltavuori - Tähtiääni (tahtiaani.fi) Nyt projektimme odottaa vielä pientä ja suurempaa viilaamista. Luovossa teimme äänityksiä aivan erityisessä paikassa: Hailuoto Organum - Hailuoto

Samalla reissulla saimme vierailla myös taiteilija Anni Rapinojan kotona. Hänellä oli näyttely Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa 2018. Tuolloin ihastuin kovasti hänen luontoyhteydestä kumpuavaan taiteeseensa. Tämän linkin kautta pääset tämän lämminhenkisen taiteilijan ja ihanan ihmisen kotisivuille: Etusivu - Anni Rapinoja

Luovossa pääsin tutustumaan uudelleen ihmiseen vuosikymmenten takaa. Anne-Maria Haapala ja miehensä Timo Juntunen asuvat Hailuodon vanhassa pappilassa. Oli hienoa tutustua myös Timoon ja viettää tunnelmallista iltaa näiden luovien ihmisten tunnelmallisessa kodissa. Tämä käynti taitaa poikia myös matkan Kuopioon helmikuussa katsomaan Anne-Marian käsikirjoittamaa ja puoliksi ohjaamaa Mustaa morsianta. Siitä on paljon kirjoitettu lehdissä. Tässä on yksi noista lehtijutuista: Musta morsian tuo syrjittyjen kokemukset esiin Helsingin tuomiokirkossa – käsikirjoittaja–ohjaaja toivoo, että esitys saa miettimään sekä rakkautta että asioihin vaikuttamista - Kirkko ja kaupunki

Tuolla Luovon vanhassa pappilassa on tehty myös tärkeää työtä Luovon tikkuröijyperinteen hyväksi: Hailuotolaisen tikkuröijyn neulominen – Elävä perintö -wiki (aineetonkulttuuriperinto.fi)

Pienen ja syrjäisen saaren työvaate on niin kestävä, että sitä voi käyttää sata vuotta, ja niin hieno, että se kelpaa julkkisten päälle Instagramiin (yle.fi)

Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että vanhoja tekstejäni on päätynyt sävellettäviksi. Mari Renvall on tehnyt uskomatonta työtä. Nyt jo puolen kymmentä tekstiä on muuttunut lauluksi. Yksi noista lauluista on jo esitettykin Kokkolassa kolmen laulajan ja bändin voimin.

Minulta tilattiin luontovirteeni pari uutta jouluista säkeistöä huomiseen Metsäneläinten joulurauha -tapahtumaan. Tervetuloa mukaan sinne. Joulurauhan julistaminen metsän eläimille - Vaasan suomalainen seurakunta Tilaus saavutti minut Luovossa ollessani ja koska olin valmiiksi luovassa vireessä, saamme laulaa niitä huomenna.

Kirjavinkki

Inga-Britt Uusitalo: Signen keittokoulu. Väyläkirjat 2022.

Tässä on kirja ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet meänkielestä ja Tornionlaakson kulttuurista sekä resepteistä. Tämän kirjan parissa voi nauraa mahansa kipeäksi.

Musiikkia hyvän joulun toivotukseksi kaikille ihmisille ja eläimille.

Rajamaan kirkkopolulla - YouTube Tässä laulaa Weljeni Jouko Enkelnotko. Hän on sanoittanut suomeksi laulun. Hiukan olen itsekin auttanut.

TUULETAR -  Tuu kerää (unplugged) - YouTube Nämä upeat laulajat konsertoivat Vaasan Ritzissä 7.1. klo 19.00

Pentatonix - Carol of the Bells - YouTube

[Official Video] Little Drummer Boy - Pentatonix - YouTube

[SING-ALONG VIDEO] Hallelujah – Pentatonix - YouTube

Nat King Cole,Frank Sinatra,Dean Martin,Elvis Presley,Bing Crosbey Classics Christmas with Fireplace - YouTube

Ja lopuksi:

Pepe ja Paradise : Kuka kertoisi minulle/Niin vähän on aikaa/Raja - YouTube Tämän koosteen omistan ystävälleni S:lle. Ystäväni on yhteiskunnallisesti valveutunut taiteilija. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen yhdessä koetuista hetkistä, retkistä ja keskusteluista.

Runot eli pari jouluista sanoitustani

Joulurauhan laulu

Kiitän taivaan kauneutta tähtisenä loistavaa.

Yö on täynnä kirkkautta, vaikka tummana on maa.

Kiitän kiven jäkälistä, eliöistä liekopuun.

Kiitän metsän pienimmistä, sammakoista puronsuun.

Anna Isä Taivaallinen rauha muille luoduille:

kiville ja sammalille, metsän punaketuille.

Anna hyvää ravintoa lentäville veljille.

Anna joulun hiljaisuutta kannon kuoriaisille.

Luojan käden kosketusta en voi kyllin kiitellä:

lumikuorman kauneutta hämärässä hellässä.

Ikimetsän hiljaisuuteen tahdon aina kulkea,

Joulun Lapsen rakkauteen sydämeni sulkea.

Joululaulu 2000

Ei ollut varmaan mukavaa

Marian nuoren matkustaa

ja kantaa lasta kohdussaan

sormessa yksi rengas vaan.

Sai nähdä katseet pilkkaavat.

Ei portieerit koppavat

avanneet tietä hotelliin,

ei huonoimpiinkaan huoneisiin.

Siis talliin yöpyi pari tää.

Sai nähdä ihmeen sarvipää,

kun yössä alla tähtien

jo syntyi pieni lapsonen.

Ja väki kaikkein hylkimä

sai kuulla taivaan säveltä,

kun yllä vuoriniittyjen

soi kuoro valkopukuinen.

Jo talliin öiseen, pimeään

käy kansaa ihmettelemään,

kun ruhtinas ja paimenkin

polvistuu alas olkihin.

On taivas tähtikirkas, sees.

Siis kylmää henkii maat ja veet.

Ja lapsi nukkuu kuitenkin,

kun talli on se suojaisin.

Nyt yli vuosituhanten

soi kaiku kuorolaulun  sen.

Voi kultaa löytää tallista

tai pelkkää loskaa linnasta.

Nuo vauvan kädet pulleat

kaikkia meitä siunaavat

ja rauhan tuovat sydämiin,

sovinnonhengen ihmisiin.

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.