Itsensä tutkiskelu
Kesä alkaa olla koettu. On ollut välillä hurjan lämmintä, mutta nyt sateet ovat valtaamassa sääkarttoja. Monta kokemusta rikkaampana ainakin minä siirryn odottamaan syksyn riemuja.
Kaksi pettymystäkin kesään liittyy. Majakkareissu, jota olin järjestämässä Kalajoelta Raahen seudun majakoille ja pookeille peruuntui tuuliolosuhteiden vuoksi. Ehkä jo ensi kesänä se toteutuu. Ehdottomasti suurempi pettymys oli Sudenmorsiamien ja Weljien Elementit IV Maa -esityksen siirtyminen jo toisen kerran vuodella eteen päin. Siirtymisen syy oli taas koronatilanne. Teimme dream teamilla hartiavoimin töitä ja olisimme tarjonneet hienon elämyksen paikalle tulijoille torstaina 12.8.
Heti perjantaina 13.8. soitti minulla pastori Outi Klapuri ja pyysi minua sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen jutustelemaan Radio Vaasan kuulijoille tarjottavaan kirkkokahvirupatteluun itsensä tutkiskelusta, joka oli päivän saarnan aiheena. Toteutimme sen ja siitä sain aiheen tähän kirjoitukseenkin.
Itsensä tutkiskelu
Kun olin 28 vuotias, matkustin junalla tentistä Jyväskylästä Tervajoelle. Silloin minuun iski kolmenkympin kriisi. Koko matkan kirjoitin pitkää runoa, jonka eri säkeistöissä mietin eri puolia eletystä elämästäni. Jokainen säkeistö päättyi riveihin: "Kuka minä olen? Mitä minusta tulee?"
Nyt seitsemännellä kymmenelläni kilometrejä on enemmän takana kuin edessä. Näen jo pidempiä kaaria elämässäni ja kansojen historiassa. (Juuri tänä päiväni ajatukseni pyörivät Afganistanin hädässä. Kohtalonomaiselta tuntuu samanaikaisesti lukea Barak Obaman kirjaa Luvattu maa.) Tämän hetkinen kysymykseni on muodossa: "Mitä minusta tuli ja mitä on vielä edessä? Itsetutkiskelun kysymykset pyörivät myös suhteessani luontoon, Jumalaan ja toisiin ihmisiin.
Ruuhkaisina vuosinani minulla ei kerta kaikkiaan ollut aikaa harrastaa syvällisempiä pohdintoja. Se sitten kostautuikin monella tavalla. Kaikkivoipaisuudessani ja täydellisyyden tavoittelussani jouduin käymään kovan koulun ja sairastuin burn outiin. Innostuvuuteni löi myös minua korville. Voin vakuuttaa, että kenenkään ei pitäisi päästää tilannetta niin pitkälle. Siitä tulee syvä kärsimys itselle ja vaatii läheisiltä paljon ymmärrystä ja tukea. Yksin ja ilman ammattiauttajia sekä läheisiäni en olisi päässyt koskaan jaloilleni. Totaalisen uupumuksen seuraukset värittävät loppuelämääni.
Näiden vaiheitteni keskellä minun oli pakko pysähtyä katsomaan peiliin ja alkaa opetella itsetutkailua. Parhaita avusteita tähän harrastukseen ovat retket luonnossa sekä hetket nuotiolla ja eri taiteen lajien parissa. Minulle on luontevaa mennä myös hiljentymään kirkkoon ja pohtimaan elämää. Ei tarvitse olla mitään varsinaista tilaisuutta meneillään. Pelkästään istuskelu kauniissa pyhissä rakennuksissa tuo rauhaa omien mietteiden parissa.
Pyhien tanssien, meditatiivisen valokuvauksen, pyhiinvaellusten ja ennen kaikkea hiljaisuuden retriittien anti on minulle korvaamatonta. Kirjoittavana ihmisenä tietysti noissa hetkissä syntyy paperillekin mietteitä, joiden avulla hahmotan maailmaa. Noita mietteitä olen ahkerasti jakanut myös muille erilaisten taiteellisten projektieni myötä ja täälläkin.
Hiljaisuuden retriiteissä on kaikki ne elementit, jotka ainakin minua auttavat mietiskelemisessä. Niissä on turvallista sosiaalista hiljaisuutta luonnon läheisissä paikoissa. Yhteiset rukoushetket, ruokailut ja virikepuheet rytmittävät päivää. Tarjolla on kirjallisuutta ja ruokaillessa saa kuunnella rauhallista musiikkia. Tarvitessaan pääsee purkamaan mietteitään papin tai retriittiohjaajan kanssa.
Vastavuoroista itsetutkiskelua voi harrastaa myös hyvien ystävien ja muiden läheisten kanssa. Noista hetkistä olen kiitollinen. Viime viikolla ystäväni L. pisti minut rankkojenkin pohdintojen eteen. Edellisenä viikonloppuna olin metelievakossa ystävieni A-L:n ja J:n kotona. Sielläkin pohdiskelut heittäytyivät syvällisiksi. Näissä hetkissä luottamuksella on suuri merkitys. Ne rakentavat meitä ihmisinä.
Jos voisin antaa nuorelle itselleni tärkeän neuvon, opastaisin häntä jo aiemmin hiljaisuuden ja hiljentämisen polulle. Kertoisin hänelle, että välillä täytyy pysähtyä miettimään elämäänsä ja arvojaan ja oppia mietteistään.
Kirjavinkit
Maailman kauneimmat ajatukset. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2002.
Robert Seethaler: Kokonainen elämä. Aula & co 2020.
Joel Haahtelan koko tuotanto. Otava.
Musiikkia
You’ll Never Walk Alone - SangKam Male Voice Choir https://www.youtube.com/watch?v=Aj5qrhUih6A
Kirchliche Trauung Lieder - I will follow him - Sister Act https://www.youtube.com/watch?v=ViWOiEsgNCc
The Lion King: Circle of Life by LEBO M. — LIVE at the HAVASI Symphonic Concert Show in Budapest https://www.youtube.com/watch?v=pSwBHh6KoHY
200 Kids Sing A Cappella Style - You Raise Me Up by Josh Groban https://www.youtube.com/watch?v=13_nXuJ6dX8
Laudate Dominum - Bel Canto Choir Vilnius https://www.youtube.com/watch?v=yLdQvMDnL0o
Ave Maria de Caccini - Vladimir Vavilov - Inessa Galante https://www.youtube.com/watch?v=SX9eXze8uNI
Inessa Galante - Albinoni / Adagio in G minor https://www.youtube.com/watch?v=t66jlJxzAWQ
Queen - Bohemian Rhapsody https://www.youtube.com/watch?v=fJ9rUzIMcZQ
Runo
Tämän runon kirjoitin jo n. 20 vuotta sitten. Sen olen täälläkin aiemmin julkistanut, mutta sopii jotenkin tähän aiheeseen. Äiti Maa olisin ollut Taiteiden yön esityksessämmekin.
Olen särkynyt, särkynyt, särkynyt
ja korjattu takaisin.
Olen elänyt, kuollut ja elänyt
joka ainoan sekunnin.
Olen kulkenut kuoleman uuvuksiin
läpi tuulen ja myrskysään
ja viimasta taaskin herännyt
tulen keskelle lämpimään.
Olen auringon saanut ja pakkasen.
Olen uinunut unelmiin.
Olen nukkunut syleilyyn prinssien
ja valvonut, valvonut niin.
Joka iskun, jonka vain saada voin
olen saanut ja kiittänyt
ja huutanut, kiroillut, siunannut.
Se mulle on riittänyt.
Olen jäätynyt, sulanut uudelleen
ja ollut Äiti Maa.
Mitä muuta voi elämä antaakaan
kuin kaunista kuolemaa!
