Hitautta oppimassa
Kevätpäivän tasaus!
Talven selkä on taittumassa. Pihallamme kevätesikot ja krookukset ovat avautuneet tai avautumassa. Tulppaanien kukka-aihiot jo pullottavat sopivaa hetkeä odottaen. Luonnossa tapahtuu näinä aikoina paljon. Joutsenten huuto kiirii yllättävinäkin hetkinä ja saa epämääräisen kaipuun nostamaan päätään mielen sopukoissa. Muutama yö taaksepäin oli huikean hienot revontulet ja eilen aurinko pimeni melkein kokonaan, kun kuu tuli maan ja sen väliin. Pari vuorokautta on päivä ollut jo pidempi kuin yö.
Vietin viikot 9 ja 10 parin ystäväni kanssa Kreikassa. Matkamme ei ollut tavanomainen turistimatka vaan elimme matkailijan arkea ja juhlaa. Reissumme oli todella mielenkiintoinen. Mennen tullen lensimme Pariisin kautta ja koimme konkreettisesti De Gaullen lentoasemalla, mitä on terrorismin uhka. Sotilaita ja poliiseja kulki kolmen hengen partiossa pitkin lentoasemaa. Sotilailla oli rynnäkkökiväärit ja poliiseilla pistoolit. Ei tullut mieleenkään ottaa näistä ryhmistä kuvia. Kun ostin Charlie Hebron, työnsin sen molemmilla kerroilla kiireesti reppuuni myöhempää tarkastelua varten.
Ateenaan tultuamme Syntagma-aukiolla oli poliisien panssaroitu mellakkabussi ja sen ympärillä parveili poliiseja täysissä mellakkavarusteissa. Onneksi sinä iltana ei ollut mielenosoitusta parlamenttitalon edustalla, koska jouduimme jäämään juuri tuon paikan luona lentokentältä tulevasta bussista ja vetämään matkalaukkujamme lähikadulla sijaitsevaan hotelliin.
Muutaman päivän mittainen Ateenan-seikkailumme oli kiintoisa. Kaikkialla tulvi vaikutteita Kreikan nykyisestä tilanteesta. Jos heittäydyimme keskusteluun, politiikka tuli helposti mukaan. Akropoliksella sentään saimme elää ajan ja ajattomuuden tunnelmissa. Pääkaupungista matkasimme bussilla matkamme pääkohteeseen Xilokastroon, jossa ystävälläni on kreikankoti. Siellä saimme elää tavallista kreikkalaista arkilomaa ja kokea aitoja asioita, kuten se, miltä tuntuu nukkua sisällä talossa niin, että hengitys höyryää. Lämmitimme asuntoa kaikilla lämpökynttilöillä, mitä pikkukaupungista löytyi. Sateettomina päivinä kuivattelimme tarazalla kaikkea passipussista lähtien ja saimme pyydystettyä pisamia nenänpäälle.
Xilokastron aikaamme sävyttivät sopivassa määrin sosiaaliset hetket ystäväni sukulaisten ja ystävien seurassa. Erityinen ilo oli käydä pari kertaa rakkaan Panos-sedän ja Helen-tädin luona. Vein Panokselle kutomani Jacques Cousteau -pipon. Setä kertoili muinaisia antiikintarinoita ja kalajuttuja. Hän sanoi, että ei ole väliä kielellä ja kulttuureilla, vaan sillä, että sydämet tuntevat toisensa. Helen-täti antoi hyvän kakkureseptin. (Luulen, että se on terveellinenkin)
Helen-tädin kakku
1½ dl oliiviöljyä (+ voiaromia!)
1½ dl sokeria
Nämä sekoitetaan ja lisätään 5 munaa yksitellen hieman sekoittaen.
1½ dl maitoa sekaan
raastettua appelsiinin tai sitruunan kuorta
1 tl leivinjauhetta (vähemmänkin) ja n. ½ kg jauhoja sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan
Uuni ensin 200 astetta ja vähennetään 175 asteeseen hetken kuluttua.
Paistoaika on noin 45 minuuttia.
Tämä on perustaikina, johon voi lisätä muitakin herkkuja kuten rusinoita, kaakaojauhetta yms.
NAM!
Kävimme hurjan kuskin Andreaksen kyydissä Marian luostarissa korkealla vuorella, josta näkyi Delfoi ja Olympos. Luostarin kirkkoon sytytin tuohuksen ystäväni Timpan muistolle. Toinen reissu hurjapään kyydissä suuntautui ylös Trikalaan, jossa viivyimme parin yön verran vuoristohotellissa. Siellä oli ihanaa päästä lämpimään huoneeseen, jossa oli takka ja hanoista tuli myös lämmintä vettä. Kävelyretket, hyvä ruoka ja upea raamatullinen maisema sekä täysikuu auttoivat hiljentymisessä. Artikkelikuvassa näkyvät portaat löytyivät yhdellä kävelyreissullamme. Minusta ne sopivat hyvin hitauden ja hiljentymisen symboliksi. Hitauden oppiminen ja hiljentyminen olivat Kreikan matkamme jo ennakolta sovittu pääteema. Trikala tarkoittaa kolmea hyvää, joita ovat luonto, vesi ja ihmiset.
Kreikassa kevät oli muutaman viikon myöhässä, mutta sentään puut alkoivat kukkia ja muutkin kukat nostivat päätään. Sitruuna- ja appelsiinipuista saimme suoraan noukkia tarvitsemanne c-vitamiinit.
T:llä oli mukana Liisa Väisäsen kirja Verkkaisuuden filosofiaa, jota hän luki välillä ääneen. Tässä sitaatti kirjasta: "Dolce far niente! Ei minkään tekeminen! on välttämätöntä luomiselle, mielikuvituksen kehittämiselle. Ne ovat ihmisen korkeampia tiloja. Lapsesta saakka koettu pitkästyminen pieninä annoksina ei voi olla kuin hyväksi ihmiselle." Myös kontemplaation ja kontemploinnin käsitteet tuntuivat kiinnostavilta. "Kontemplaatio on pysähtymistä, keskittymistä ja avointa halua dialogiin milloin minkäkin asian edessä ja kanssa. Kontemplointi on pysähtymistä. Ennen kuin pystyy saavuttamaan kontemplaation, pitää ymmärtää, mitä on hidastaminen."
Halusimme elää siellä hitaasti. Siinä onnistuimmekin. Kunnolliset päiväunet auttoivat asiaa. Kirjoitin joka päivä päiväkirjaa. Siitä tuli minulle hyvin meditatiivinen tuokio. Kirjoitin kokonaisen kirjan täyteen! Kun nyt jälkeenpäin luen kirjoituksiani, silmiin pistää seikka, että ensimmäiset muistiinmerkinnät ovat lyhyitä ranskalaisilla viivoilla varustettuja huomioita. Viimeisestä matkapäivästä kirjoitin peräti 19 sivua. Runosuonenikin aukesi, kun istuin yksi terassilla neljä tuntia tuijottamassa kuuta. Tämän artikkelin lopussa on joitakin näistä tekeleistä.
Koin matkamme tukevan kovasti meneillään olevaa retriittiohjaajan koulutustani. Oli aikaa olla hiljaa ja kuunnella sisäistä hiljaisuutta (kontemploida). Oli aikaa hidastaa tahtia ja keskittyä kuuntelemaan sekä itseään että ympäröiviä ääniä: ihmiset huutelevat, autot ja moottoripyörät pörräävät, linnut laulavat, koirat haukkuvat, ystävät juttelevat keittiössä, autojen torvet huutavat, kirkkojen kellot moikuvat välillä. Kerran kuulin laivan torven huutavan. Jostain kuuluu rakentamisen ääntä!
Haluaisin säilyttää matkalla oppimani keskittymisen, hitauden ja hiljaisuuden taidot myös arjessani. Helpointa se on aina ollut luonnossa ja nuotiolla istuen. Matkan jälkeen olemme tehneet jo monta retkeä hiljaisuuden keskelle. Ostin edellä mainitun kirjan ja aion paneutua siihen hitaasti ja ajatuksella.
Hitauteen ja hiljaisuuteen keskittymisen avuksi olen valinnut tämän kertaiset musiikkivinkit. Händelin Largo on minulle absoluuttista musiikkia https://www.youtube.com/watch?v=rq1Iv3DkwVs Mozartin Ave Verum Corpus on toinen samanlainen https://www.youtube.com/watch?v=6KUDs8KJc_c Näitä käytin eilen ensi esityksensä saaneessa valokuva- ja runokoosteessani. Lisää hitauden ja hiljentymisen musiikkia Anssi Tikanmäeltä, Griegiltä ja Mårtenssonilta: https://www.youtube.com/watch?v=W1F6OxAvZgw , https://www.youtube.com/watch?v=bR3N1yBEGbw , https://www.youtube.com/watch?v=quEdVCfj8wo Lopuksi Juicen Syvänmeren sukeltaja, ettei uni tulisi ennen seuraavien runojen lukemista https://www.youtube.com/watch?v=NPob7whc7RU
Ruvetaan runolle:
Kaskaat aloittavat
yhtäkkiä sirityksen
maaliskuulle ja auringolle
ja kuin veitsellä leikaten
se lakkaa,
mutta korvillani on tieto:
kevät on tullut.
***
Katsoin kohti muinaista
Delfoita.
Vuosituhannet äkkiä
poissa.
Minä ennustin kahvikupeista
sisar-Katharinan safiirisilmien alla.
***
Kuu valaisee maiseman,
sitruunapuut, appelsiinit, talot.
Koirien hämyhaukku kiertää vuorilla
ja vaimenee.
Hiljaisuudessa on hyvä olla.
***
Yksin terassilla.
Leipä, viini,
juusto ja oliivit
ravitsevat ruumiin,
kuu sielun.
***
Livas-tuuli puhaltaa
vuorten yli Libyasta
laaksoja pitkin,
tervehtii vesperistä palaavia
luostarin pihalla.
Vuohien kellot palanneet
vuoren rinteiltä
ylös kotiin.
Täysikuu niin kirkas
piilottaa luotien jäljet
kivimuurista.
***
Kukaan ei voi tietää,
miksi yön hellyys,
miksi veden ahneus,
miksi tuulen huuto vuorilla.
Oi, muinainen Korintti,
kerro minulle
vaeltajan askelten
määrä.
***
Jannen muistolle
Kitaristin sormet
seisahtuneet.
Vein tuohuksen
sen lämpimissä virtauksissa
vielä soi blues.
***
Yksi kerrallaan
tulemme.
Yksi kerrallaan
lähdemme.
Jälkemme peittyvät
lumeen,
jonka tuuli puhaltaa
suuria selkiä pitkin pois.
Jäljet jäävät
vain rakastaviin
sydämiin,
jotka nekin hiljaa
vaimenevat.
Maailmankaikkeuden
ykseydessä
Jumalan sylissä
jälkemme säilyvät.
***
Surun portaat
ja
kasvun, hiljaisuuden.
Käännän tuoliani
kuun liikkeen mukaan.
p.s. Kesken tämän artikkelin kirjoittamisen kävimme useamman tunnin retkellä rannikkoa etelään ja takaisin. Matkamittariin kertyi 320 kilometriä. Lintuja tuli bongattua usean lajin verran mm. meri- ja metsähanhia ja muistini mukaan varhaisin töyhtöhyyppä.
