Vuonojen ja vuorien maassa

Lofootit Moskenesøya Klerkfjorden

Suomen kesä on lyhyt. Pohjoisessa vielä lyhyempi. Siellä yöttömät yöt korvaavat paljon. "Lapissa kaikki kukkii nopeasti", runoili jo Leinon Eikka. Minulla ja miehelläni on ollut suuri ilo päästä nauttimaan yöttömästä yöstä jo pari eri jaksoa. Kesäkuun alussa olimme Muoniossa. Nyt heinäkuussa vietimme upeita kesäpäiviä Lapissa,  Lofooteilla ja Bodøssä. Matkalla olimme 3.-13.7.

Valokuvia tuli otettua kolmella kameralla lähes 4000. (Tässä eivät ole mukana Pekan kännykällä  ottamat kuvat.) Niitä sitten värkkäilen, oion ja heitän osan pois. Siihen proggikseen menee aikaa, mutta matka palautuu mieleen yhä uudelleen. Sen olen oppinut näillä pidemmillä reissuilla, että koneelle tehtävän kuvakansiorakenteen kannattaa olla selkeä ja sisältää alikansioita.

Vaasasta Bodøhön on Ruotsin kautta ajomatkaa vain 600 kilometriä, mutta Kilpisjärven kautta autoa ajetaan 1467 km. Kilometrejä auton mittariin kertyi 3838. Ruotsin läpi olisi päässyt Norjaan, jos ei olisi pysähtynyt kuin puskapissalle ja omille eväille jossain erämaassa. Toisin päin tullessa Suomessa olisi odottanut kahden viikon karanteeni, vaikka samoilla ehdoilla olisi Ruotsin läpi ajanut.

Tämän kertainen kirjoitukseni pyörii kokonaan tuon matkan ympärillä. Lopussa on myös ohjeita ja vinkkejä Norjaan matkaaville.

Kilpikselle

Menomatkalla Norjaan yövyimme yönselän Rovaniemellä ja jatkoimme Kilpisjärvelle. Muoniossa kävimme äitini ja veljeni haudalla ja suunnistimme syömään SEO:lle hampurilaisia. Paikka oli kuin ammuttu täyteen ja ruokaa odotimme tunnin. No, Kilpisjärvellä odotti tuttu majapaikka Retkeilymajalla. Siellä tapasin lukioaikaisen luokkakaverinikin, jonka poika pitää kaverien kesken Retkuksi kutsuttua paikkaa.

Ajomatka Muoniosta Kilpikselle on aina yhtä juhlaa. Kätkäsuvannon jälkeen loppuvat ensin kuuset, Karesuvannon jälkeen mäntyjä on vain suojaisissa paikoissa siellä täällä. Sukelletaan taigasta tundralle, jonka kasvillisuutta ovat sammalet, heinät, jäkälät ja tunturikoivikko sekä varpukasvit kuten vaivaiskoivut. Tundralla on myös paljon kukkivia kasveja, joita etelämpää on turha etsiä.

Mitä pohjoisemmaksi matka käy, sitä jylhempinä kohoavat tunturit. Erityisen hienoa on loppumatka Pousujärveltä Kilpisjärvelle. Kelottijärven jälkeen on jo näkynyt Ruotsin puolenkin tuntureita, mutta nyt näkökenttään piirtyvät myös Norjan lumihuiput.

Lofooteilla

Sunnuntaipäivä kului rattoisasti Lofooteille ajellessa. Kohteena oli Våganin saaren Kabelvåg. Ajo noilla seuduilla on yhtä visuaalista ilotulitusta. Kilpisjärveltä Lyngenin vuonon rantaan Skibothniin on mielestäni yksi Pohjolan kauneimmista tieosuuksista. Heti rajalla tulevat Mallan jälkeen näkyviin Lyngenin alppien huiput, joilla on jäätiköitäkin. Viimeisen silmäyksen niille voi luoda Nordkjosbothnin ja Oldsborgin väliseltä ylängöltä.

Parantumattomina tiebongareina käännyimme valtatieltä E6 kohti Lofootteja jo Osvollin kohdalla ja ajelimme Tjeldsundbroalle asti omassa rauhassa. Siellä yhytimme E10 -tien, joka johtaa läpi Lofoottien.

Illan suussa saavuimme majapaikkaamme. Päivän huippukokemuksia pohtiessani tulen siihen tulokseen, että jostain syystä kasvillisuus ja lumi ylänkömailla vei voiton. Oli upeaa nähdä vielä kullerot kukassa. Norjassa vasta syreenitkin kukkivat. Kostealla ylängöllä vuorien välissä oli huumaava tuoksu, kun tunturi- ja vaivaiskoivujen lehdistä irtosi upeat aromit. Hienoa oli myös nähdä pieniä lehtoja, jotka olivat muodostuneet purokönkäiden ympäristöön siellä, missä purojen vedet laskivat mereen. Valtavia sanikkaisia ja monenmoisia meillä juhannuksen seutuna kukkivaa kasvoi noissa lehdostoissa. Kurjenpolvia oli suorastaan mättäinä ja joitakin minulle tuntemattomia liljakasveja myös.

Majapaikkamme oli aivan Kabelvågin sataman läheisyydessä olevassa kansanopistossa, joka toimii kesäisin hostellina. Ihailu norjalaisten koronatoimia kohtaan kasvoi, kun aamiaisellakin ruoka jaettiin ja joka paikassa oli käsidesiä. Sen tulimme huomaamaan Bodøn kaupoissa. Siellä oli stop-merkit desipullojen luona.

Yövyimme Kabelvågissa kaksi yötä. Kolmantena Lofoottien päivänä ajoimme saariryhmän lounaispäähän Åhon ja matkustimme Moskenesista Bodøhön lautalla. Lofooteilta löytyi paljon hienoja paikkoja. Niihin löytämisen apuna oli loistava Norjan maastokartta.  www.norgeskart.no

Kiertelimme toisena päivänä Våganin ja Vestvågøyanin saarilla ja kolmantena Moskenesøyanilla. Mieleenpainuvimpia paikkoja olivat Henningsværin kylä, Stamsund, Holsdalenin katolinen luostari, Utakleiv Atlanttin äärellä, Reine ja Å. Iltalautalla Bodøhön onnistuin näkemään ja kuvaamaankin lahtivalaan.

Bodøn ympäristössä

Bodøssä saimme majoittua erään tuttavan perheen kodissa. Siellä meitä olikin viisi aikuista ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Nautimme tuosta kauniista kodista viiden yön ja neljän päivän ajan. Teimme lennossa vaihdon, kun toinen matkailijaperhe lähti tuloiltamme jälkeen varhain aamulla pariksi yöksi Lofooteille.

Seutu on meille tuttua vuoden takaiselta reissultamme, mutta näkemistä ja uusiakin teitä löytyi. Nyt meillä oli myös mahdollisuus ottaa ajopäivien ja retkien suhteen rauhallisemmin. Kävimme mm. tutustumassa  saksalaisten sota-aikaisiin rakennelmiin Brømnesitillä Storvollenin asuinalueen kupeessa ja keräämässä aarteita Mjellen rannalta. Pyörittiin myös lentokentän takaisella sataman teollisuusalueella, josta löytyi ihka oikea hippibussi marskimaalta. Vierasvenesatamassakin oleskeltiin ja tutustuttiin vanhaan kirkkoon, mutta siitä vielä tuonnempana.

Yhtenä päivänä lähdimme tutustumaan Beiardalenin laaksoon. Ajoimme niin pitkälle, kun tietä riitti. Yleinen tie päättyi puusillalle ja rautaiseen porttiin. Juuri, kun ajattelimme, että tässä tämä oli, paikalle ajoi pakettiautolla kaksi slovenialaista miestä ja antoi luvan jatkaa matkaa vielä portin sisäpuolelle, kunhan muistaisimme sulkea portin huolellisesti. He kertoivat, että sisäpuolella on vähän matkan päässä vuohitila. Ajoimme vain noin 200 metriä, kun utelias vuohilauma lähestyi meitä tietä pitkin. Päätimme peruuttaa takaisin sillalle, etteivät vuohet piirittäisi autoamme. Tunnen hiukan vuohien sielunelämää, kun meillä oli niitä jonkin verran nuoruudenkodissani Muonion pappilassa. Tiedän, kuinka sosiaalisia otuksia ne ovat.

Beiardalenin laaksossa kulkee lohijoki ja kalastajia näkyi erityisesti joen alajuoksulla. Kapoista laaksoa reunustavista vuorista korkeimmat ovat yli kilometrin korkuisia. Beiarin korkein huippu on Stormyrtinden, joka kohoaa 1546 metrin korkeuteen. Jäätiköistään tunnettu Saltfjelletin-Svartisenin kansallispuisto rajautuu tuohon laaksoon, jossa ajelimme. Tie laaksoon kulkee Reinhornheianin ylängöllä, jossa pääsimme todellisiin lapintunnelmiin. Vuohitilalta vuorien yli Mo i Ranaan on linnuntietä vain noin 35 kilometrin matka. Tietä pitkin sitä on 218 km.

Ainoana molempien perheiden kokonaisena yhteisenä Bodøn päivänä kävimme pienellä patikalla Valnesforssin putouksilla ja tutustuimme myös putouksen yläosaan, jonne pitikin kiertää tien kautta. Ihailin kovasti retkellä olleita 5 ja 3 vuotiaita lapsia. Molemmat jaksoivat kävellä putoukselle, mutta paluumatkalla nuorempi lepäsi äidin selässä kantolaitteessa. Tytöt olivat Lofooteilla vaeltaneet tosi kovia taipaleita. Putouksen jylhyys teki suuren vaikutuksen. Sen vapaa putous on yli 60 metriä. Vertailun vuoksi voi kertoa, että Haltin lähellä oleva Pitsusköngäs on 17 m ja Puolangan hepoköngäs 18 m. Nuo putoukset tulevat lähinnä mieleen Valnesfossin muodosta.

Kotimatkalla

Valnessin retken jälkeisenä päivänä lähdimme ajamaan aikaisin aamulla Narvikin ja Kilpisjärven kautta Muonioon, jossa yövyimme Harrinivassa pienessä rantamökissä. Sunnuntaiaamu oli tyyni ja kaunis. Hyräilin "Pyhäaamun rauhaa", kunnes nukahdin hetkeksi jossain Setermoenin paikkeilla. Bardufossissa heräsin ja maailma oli muuttunut. Tähän asti olimme saaneet matkailla hienossa säässä. Nyt alhaalla olevat pilvet riepoivat tiheää sadetta maisemaan. Sadetta riitti aina Lyngenin vuonolle asti. Viimeiset Norjan eväät söimme ylhäällä tunturissa ennen Suomen rajaa.

Kilpisjärvellä oli täysi tohina päällä. Viikkoa aiemmin olimme saaneet melko helposti autolle paikan kaupan pihasta ja Retkulta. Nyt kaupalle oli turha yrittääkään. Edes tavaroita liikkeeseen tuova rekka ei päässyt pihaan. Jatkoimme siis pysähtymättä matkaa. Karesuvannon ja Kilpisjärven välillä tuli vastaan lähes yhtenäinen autojono ja Muonioon asti vastaan tuleva liikenne oli tavanomaista vilkkaampi.

Taivastelimme, minne nuo kaikki matkailijat mahtuvat. Norjan rajan avautumisella oli varmasti suuri merkitys matkailulle. Olimme itse reissussa juuri oikeaan aikaan. Lofooteilla on varmasti meidän jälkeemme ollut todella täyttä. Pari päivää meidän jälkeemme Kilpisjärven kylän läpi ajanut toinen reissuperheemme kertoi, että siellä oli kilometritolkulla tien varteen pysäköityjä henkilö- ja matkailuautoja ja asuntovaunullisia henkilöautoja.

Sääkin suosi matkalaisia. Suomessa oli kuulemma satanut monta päivää samaan aikaan, kun me nautimme auringon paisteisesta Norjasta. Kotimatkalla Kemistä pitkin Pohjanlahden rannikkoa sitten satoikin melkein koko matkan. No ei aivan: saderintamia tuli ja meni ainakin 20. Oulusta Liminkaan oli hurja sade, joka peitti lähes kaiken näkyvyyden.

Muonion Harrinivassa saimme kokea räkän hurjan hyökkäyksen. Mökkiin mennessämme tapoimme varmaan noin 150 hyttystä, ennen kuin saatoimme rauhoittua iltapalalle ja yöunille. Räkkä on ainoa negatiivinen puoli Lapin kesässä.

Kotiin oli todella mukavaa tulla onnistuneen reissun jälkeen!

Kirkkoja 

Täytyy tähän vielä loppuun mainita jokunen asia. Kirkot ovat hienoja paikkoja ja niihin aina reissuillamme tutustumme mahdollisuuksien mukaan. Tällä reissulla kuvasin monta kirkkoa ulkopuolelta. Eväitäkin syötiin erään kirkon kupeessa. Kolmeen hyvin erilaiseen kirkkoon kävimme kuitenkin tutustumassa tarkemmin.

Kabelvågissa on Vågan Kirke, jota kutsutaan myös nimellä "Lofotkatedralen". Samalla paikalla on sijainnut kirkko jo vuodesta 1120. Kuningas Øystein halusi kirkon rakennettavaksi kalastajille ja paikallisille asukkaille. Erityisen hienoa nykyisessä 1898 vihityssä kirkossa olivat sisätilojen puiset pylväiköt.

Bodøn ja Misværin välissä Sandsundin Storøyanilla on 1959 rakennettu kirkko. Sen alttarialue kaarevine kuorineen ja hienoine alttarikuvineen oli jotain ainutlaatuista. Syvää lämpöä tunsin kirkkoa kohtaan, koska se on ikätoverini.

Kaikkein koskettavin oli kuitenkin Bodin Kirke https://no.wikipedia.org/wiki/Bodin_kirke ja https://en.wikipedia.org/wiki/Bodin_Church Sen vanhimmat osat ovat 1240-luvulta. Pekka huomasi, että siellä on silloin tällöin kesäperjantaisin pieni urkukonsertti. Niinpä menimme sinne sopivaan aikaan. Kirkon urkuri soitti kuusi lyhyttä teosta. Yllätys oli suuri, kun lopuksi saimme kuulla suomalaisen säveltäjän teoksen. Kysyinkin kanttorilta, miten teos oli eksynyt hänen ohjelmistoonsa. Tämä ihastuttava naisihminen kertoi, että joku suomalainen pariskunta oli vihitty tuossa paikassa ja tuonut häämarssikseen kyseisen biisin.

Konsertissa meitä kuulijoita oli todella vähän. Mukana oli myös eläkkeellä oleva Bodøn piispa, joka ystävällisesti kertoi meille kirkosta, kun hänelle teimme kysymyksiä. Kirkon 1670-luvulta peräisin oleva alttaritaulu on todella mielenkiintoinen veistosten, marmorin ja kultausten kokonaisuus. Todellinen runsaudensarvi. Kannattaa käydä noilla mainitsemillani sivuilla sitä katsomassa.

Nykyiset urut on rakennettu 1800 -luvulla ja niissä on 18 äänikertaa! Pienimmät pillit ovat noin kahden tuuman pituisia.

Pois lähtiessämme kanttori kävi meille vielä esittelemässä kirkon oven pielessä alkuperäisessä kivessä olevan pyhiinvaeltajan ristin. Siihen on ihmiset jo noin 800 vuoden ajan tehneet kirkkoon tullessaan ristinmerkin. Lukemattomat sormet ovat kuluttaneet ristin syväksi. Todellisia väristyksiä koin ristin merkkiä tehdessäni tuosta ajatuksesta. Tästä hetkestä kirjoitin myös juttuni loppurunon.

Muutama huomio Norjaan matkaaville

Hintataso kaupoissa on laskenut melkoisesti viime vuosien aikana. Diesel oli jokseenkin samoissa hinnoissa kuin Suomessa.

Edullisiakin majoituksia löytyy, kun on riittävän ajoissa liikkeellä.

Ravintolahintoja emme uskaltaneet edes käydä kurkkimassa. Vanhasta kokemuksesta tiedämme, että ne voivat olla noin kaksinkertaiset Suomen hintoihin. Kioskista ostettu jäätelö oli myös hintavaa.

Me emme käytä navigaattoria. Norjan maastokartta ja Google Maps ovat apuna reittejä suunniteltaessa. Lisäksi meillä on loistava paperikartta: Pohjoiskalotti Autoilijan tiekartta 1:800 000. Reitit kannattaa suunnitella hyvin etukäteen, mutta jättää mahdollisuuksia myös intuitiolle.

On tärkeää tiedostaa, että Norjassa keskinopeudet ovat paljon alhaisempia kuin Suomessa. Myös valtatiet ovat kapeita ja mutkaisia. Ajoaikaa saa arvioida aina huomattavasti enemmän samoille kilometreille kuin Suomessa. Esimerkiksi Bodøn ja Narvikin välisellä tieosuudella E6:lla on harvakseltaan kulkeva lautta. Lauttojen aikataulut kannattaa selvittää etukäteen ja tehdä matka-aikataulusuunnitelmia 2-3 lautta-ajan varauksella.  Matkaa voi viivästyttää tie-, silta- tai tunnelityömaa. Niistä tiedot löytyvät osoitteesta https://www.vegvesen.no/

Osa lautoista on maksullisia. Niihin kannattaa varata lippu etukäteen. Osa lauttalipuista myydään ennakkoon. Mitä hitaammalla matkanopeudella ajaa, sitä paremmin myös kuljettaja voi nauttia maisemista. Levennyspaikkoja teissä on paljon. Kannattaa päästää ajoittain takana ajavat ohi, jos tekee maisema-ajoa.

Älyttömän hyvää on mielestäni Freian suklaa, ja Millsin kaviaari maistuu minusta paremmalle kuin Abban Kallen mätitahna. Niiden lisäksi parhaita matkamuistoja ovat pikkukivet ja erilaiset simpukat. Prässäsin tällä kertaa myös kasveja kotiin tuotaviksi. Niin ja sulkia...

Tälläkään kerralla emme tarvinneet Norjan kruunuja käteisenä. Ainakin Nordean pankkikortti ja Mastergard toimivat kaikkialla.

Norjalaisten kanssa pärjää hyvin englannin kielellä, myös melko pienten koululaisten kanssa. Kouluruotsista on hyvä apu kylttejä ja muuta infoa lukiessa.

Säätilat ovat vaihtelevia. Jo naapurivuonolla voi olla erilainen säätila. Nopeat muutokset säässä ovat odotettavia. Siksi kannattaa päiväretkille varata monenlaista vaatetta. Parhaiten paikallinen sää löytyy sivustolta https://www.yr.no/ Sieltä löytyy hyvin myös Suomen säätietoja.

***

Tulipa pitkä stoori. Nostan hattua kaikille, jotka jaksoivat lukea tänne asti.

Kirjavinkkejä

Harri Ahosen Norjan retkeilykirjat. Tällä kertaa mukana oli Pohjois-Norjan rannikkoreitit. Päiväretkiä saarilla ja vuonoilla. Tammi 2017

Arvi Järventaus: Satu-Ruijanmaa. WSOY 1945. (Minulla oli tuo painos käytössä, mutta kirjasta on lukuisia painoksia.) Löytyy myös YLEn Areenasta https://areena.yle.fi/audio/1-1286719 Kirja on saanut valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1921 eli melkein 100 vuotta sitten.

Ildefonso Falcones: Paljasjalkainen kuningatar. Bazar 2014.

Kullervo Kemppinen: Valitut tunturitarinat. WSOY 1983. Sisältää mm. Kemppisen kokemuksen tähystäjänä Lapinsodan aikaisessa lentokoneessa Kemi-Kilpisjärvi-Kemi -lennolla. Kirjan lopussa on hyvä sanasto.

Musiikkia

Norjan kansallislaulu https://www.youtube.com/watch?v=VRS6cbLOrPQ

Edvard Grieg: In the Hall of the Mountain King  https://www.youtube.com/watch?v=oEhAvr3sWTc

Slovenská Filharmónia - Peer Gynt Suite No. 2, Op. 55: IV. Solvejgs Lied https://www.youtube.com/watch?v=VhJznJHyxlI&list=RDVhJznJHyxlI&start_radio=1&t=0

Ennio Morricone "Mission" - Concerto di Natale 2012 – Assisi https://www.youtube.com/watch?v=cYtsus6ekE4&list=RDVhJznJHyxlI&index=29

Nyt halusin valita rauhallista musiikkia Norjan innoittamana, mutta en voi olla laittamatta Jopen muistolle pari hänen biisiään:

Jope Ruonansuu - Enkeleitä toisillemme  https://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls

Jope Ruonansuu - Muonioon https://www.youtube.com/watch?v=H70C_f3eKPo

Ja aivan loppuun

Kristian Meurman - Lapin kesä  https://www.youtube.com/watch?v=bKKChoM7a6M

 

Runot

 

Ikivanhan kirkon

seinäkivet

ovat ottaneet vastaan

sukupolvien veisuun,

itkun, ilon.

 

Sormet  uurtaneet

hitaasti

ovenpielen kiveen

ristinmerkin.

 

Ihmetellen

minunkin sormenpääni

löytää

pyhyyden, yhteisyyden,

rauhan.

 

***

 

Saaren pohjoispäässä silokallio.

Kiven lämmössä tunnen

meren sydämenlyönnit.

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.