Vilukukka, Pohjolan neito
Hei taas!
Olen palannut lähes neljän vuoden tauon jälkeen erityisluokanopettajan töihin Vaasan kaupungin Palosaaren koulun MED -luokalle. Näin pitkän tauon aikana moni asia on muuttunut sekä koulussa että maailmassa. Itselläni on ollut hiukan huoli siitä, osaanko asettautua taas ruohonjuuritason työhön. Asiaa ennakoiden halusin ennen koulun alkua käydä jonkin koulutuksen ja siksi olin parin kollegani kanssa Kuusamossa "metsäkurssilla" 31.7.-3.8. Se oli Biologian ja maantiedon opettajien ja Suomen Metsäyhdistyksen yhdessä järjestämä Metsien käytön uudet tuulet -niminen kurssi Kuusamossa. Kopsasin tähän koko ohjelman, niin saat jonkinlaisen käsityksen asiasta.
***
Tiistai 31.7. Teemana Kuusamon luonnon erityispiirteet ja niiden ylläpito
Majoittuminen Oivangin lomakartanoon
12.00 Lounas
Kurssin avaus
13.15 Bussilla Oulangan kansallispuistoon, Jäkälämutkaan ja Kotiojalle.
Näemme mm. tikakontteja, neidonkenkiä, tatarikohokkeja ja komeita jokimaisemia.
Kävelyä enimmillään kerralla n. 2 km, osin kosteissa maastoissa.
20.00 Illallinen majapaikassa
Asiantuntijana suojelubiologi , tohtori Anne Jäkäläniemi , Metsähallitus
Keskiviikko 1.8. Teemana puun jalostus ja metsien kestävän käytön suunnittelu Metsähallituksessa. Metsäkävelyn lomassa kuulemme keruutuotteista ja porotaloudesta.
7.30 Aamiainen
8.15 Lähtö vierailulle Pölkky Oy:n sahalla
10:30 Matka kohti Etelä-Kuusamoa Kylmäluoman metsiin.
Lounas
Noin 5 kilometrin kävely Rukaluoman harjulla. Matkalla aiheina metsien monimuotoisuuden ja talousmetsien ekosysteemipalveluiden turvaaminen sekä virkistysmetisen hoito. Mustikat ja muut metsien supertuotteet terveyden- ja kauneudenhoidossa. Porotalouden vuodenkierto.
Kahvit
Laserkeilaus metsienkäytön suunnittelussa
19.00 Illallinen majapaikassa
Asiantuntijoina: tiimiesimies Kari Louhisalmi ja suunnittelija Virpi Poutanen, Metsähallitus
tutkija Rainer Peltonen, MTT Rovaniemi
poroisäntä Heikki Härmä, Kallioluoman paliskunta
Torstai 2.8. Teemana metsien ja soiden suojelu, Kuusamon yhteismetsän toiminta ja rajavartijoiden työ.
7.30 Aamiainen
8:15 Bussilla kohti Kaakkois-Kuusamoa
Kävely Hyöteikön soidensuojelualueen poikki kohti Närängänvaaraa.
Lounas vaaran laella perinnetilalla. Tutustuminen tilan ihmisten elämään tiettömän taipaleen takana.
Lounas Närängän tilalla.
Liikumme Närängänvaaran vanhojen metsien suojelualueella ja Kuusamon yhteismetsän mailla Venäjän rajan pinnassa. Kävelyä yhteensä noin 5 km, osin jyrkissäkin maastoissa.
Maastokahvit
19.00 Illallinen majapaikassa
Asiantuntijoina: suunnittelija Pekka Veteläinen, Metsähallitus
toiminnanjohtaja Jarmo Korhonen, Kuusamon yhteismetsä
rajapartio
Mahdollisuus omalla kustannuksella (120 euroa) lähteä katsomaan karhuja piilokojulle. Lähtö iltapäivällä noin klo 14.30.
Perjantai 3.8. Teemana monitavoitteinen metsäsuunnittelu, luonnon monimuotoisuuden ylläpito talousmetsissä.
7:30 Aamiainen
8:00 Bussilla Vasaraperän, Nissinvaaran, Rukan metsiin.
Käymme letolla, erilaisilla maisemakohteilla ja monimuotoisuuden kannalta erityisen
tärkeillä luontokohteilla.
Tutustumme metsuriin työmaallaan.
Lounas ja maastokahvit.
16.00 Kurssi loppuu
Asiantuntijat: Metsänhoitoyhdistys Kuusamo toiminnanjohtaja Anne Polojärvi
metsätaloustarkastaja Jouko Kujala, Suomen Metsäkeskus
Koko kurssin ajan muita asiantuntijoita: yrittäjiä matkailun ja kuljetuksen alalta
***
Yllättäin jouduin pitämään/sain pitää keskiviikkona myös lyhyen alustuksen luontoterapiaohjauksesta.
Kurssi oli antoisa. Sain siitä ideoita opetukseen. Yhden niistä jo toteutinkin yhdessä parin muun luokan kanssa. Mieleenpainuvinta koko kurssissa oli se, miten monella tapaa metsiä voidaan hyödyntää: virkistykseksi, terveydeksi, taloudellisesti, metsästykseen jne. Oli myös mielenkiintoista kuulla erilaisia näkemyksiä eri toimijoilta siitä, mikä olisi paras tapa uusintaa talousmetsiä. (Minua on aina vaivannut näkymä, jossa metsänpohja on avohakkuun jälkeen voimallisesti aurattu ja kannotkin väännetty maasta pois.)
***
Yksi ihastuttava hetki oli, kun sain tutustua vilukkoon (Parnassia palustris). Sen kansanomainen nimi on vilukukka. Kasvi on kiinnostanut minua kovasti siitä hetkestä lähtien, kun meidän häissämme 2008 vaasalainen Runonkulkijat ryhmä esitti meille Aulikki Oksasen Vilukukka runon. Vesku Loiri on levyttänyt sen levyllään Hyvää puuta 2009. Sävellys on myös Aulikki Oksasen. Napauta linkkiä, niin pääset kuuntelemaan sen http://www.youtube.com/watch?v=fvQf0qWF4-w
Tällä kertaa korvaan viikon runon Aulikki Oksasen Vilukukalla :
Vilukukka,sä pohjolan neito
yön valo ja aamunkoi,
tule kanssani korkeaan keinuun
kun morsiusviulut soi!
Kuu kalpea vaikenee yllä
yön silkkisen harjanteen
ja kaikista kauneimman laulun
sen loisteessa sulle teen.
Vilukukka, kun vartesi hennon
saan syliini taivuttaa,
voin tuntea tähtien lennon
ja taivasta tanssittaa.
Yö valkean vilttinsä lainaa
häävuoteeksi hurmioon
ja otsani polttavan painaa
saan hiustesi heinikkoon.
Vilukukka, jos varjojen huomaan
sun silmiisi hiipineen,
sun katseesi loistoa suojaan
pois suutelen kyyneleen.
Tää autuas, hehkuva hetki
ei himmene milloinkaan.
Sun syliisi jään ikuisesti
sua rakastan ainiaan.
***
Oikein mukavaa elo-syyskuun vaihdetta!