Vihan ja rakkauden lapset
Ihmisen muisti on omituinen.
Meidän talossamme tehdään ilmastointiremonttia. Miehet tulivat viime viikolla putsaamaan olohuoneen ilmastointikanavaa ja löysivät sieltä hylätyn ampiaispesän, joka oli tukkinut ilman tulon ulkoa asuntoon. Minusta se oli hyvin symbolista. Henkiset traumat ovat kuin tuo ampiaispesä. Piilossa ilmanvaihtokanavissa pesässä käy kova kuhina, joka estää ilman vaihtumisen. Kun traumoja aletaan käsitellä, ampiaiset hylkäävät pesän. Pesä pitää kuitenkin löytää ja siivota pois, että ilma vaihtuisi. Sitten laitetaan luukkuun puhdas ja toimiva suodatin. Varsinkin aktiivisessa unohtamisessa on kyse tästä.
Omituista on, että samana iltana, kun ilmanvaihtoluukku oli tyhjennetty, mieleeni alkoi tulvia kadonneita muistoja. Osa niistä oli kipeitä. Sellaisia, joiden käsittelemiseen minulla ei ole ollut voimavaroja. En tuona iltana vielä tiennyt, mitä ilmastoluukusta oli löytynyt. Kun näin ilmastointifirman miehet seuraavana päivänä pihalla ja kuulin ampiaispesästä ja näin kuvankin siitä, minua jo suorastaan huvitti tilanteen symbolisuus.
Samana ajankohtana toinenkin menneisyydestä tullut yhteydenotto, joka puolestaan oli myönteinen ja kaunis, sai minut todella pohtimaan ihmisen mielen omituisuutta. Pohdiskelimme yhdessä muistojen autenttisuutta ja mielen mahdollisuuksia sekä monenlaisia kadonneita muistoja.
Minulla on sisarusparvessani kaksi siskoa, joiden kanssa olemme vuosien mittaan puhuneet usein erilaisista lapsuutemme ja nuoruutemme tapahtumista ja kasvuympäristöstämme. Olemme huomanneet, että muistikuvamme poikkeavat usein huomattavasti.
Kaikki tämän suuntainen pohdiskelu ja mm. traumatisoitumista käsittelevän kirjallisuuden lukeminen ovat antaneet alkusysäyksen seuraavalle aikuisten sadulle. Kirjallisuutta olen lukenut, koska olen pitkään työskennellyt sotien ja kriisien keskeltä tulleiden lasten ja perheiden kanssa. Nyt olen siinä kohdassa elämääni, että katselen mielessäni menneitä työvuosiani.
Ja nyt menemme tarinan pariin.
Vihan ja Rakkauden lapset
Olipa kerran lapsi, joka katsoi luottavaisesti maailmaa. Hän uskoi kaikkeen hyvään. Hän juoksi kukkaniityillä ja telmi lumessa. Hän pulahteli virkistäviin vesiin ja ihmetteli kaikkea kaunista, mitä elämä ja maailma hänelle näyttivät.
Hän uskoi, että tulevaisuus toisi vain pelkkää hyvää hänen tielleen. Oikeastaan hän ei edes paljon ajatellut tulevaisuutta, vaan riemuitsi onnesta, jonka tämä hetki hänelle tarjosi. Kuin taikaiskusta ruokaa ilmestyi lautaselle ja kaapista hänelle ojennettiin puhtaita vaatteita. Toiset kertoivat, mikä on oikein, mikä väärin. Jos naarmu tuli polveen, se parani puhalluksella, puhdistuksella ja laastarilla. Sitten taas oli aika rientää leikkeihin. Lapsen mieli oli siis puhdas ja luottavainen.
Näkipä tämän kolme pahaa haltijaa. Ne kadehtivat lapsen onnea ja päättivät tuhota lapsen elämän.
Lapsi kohtasi elämäntiellään monenlaisia onnen hetkiä, mutta myös vaikeuksia. Hän näki paljon epäoikeudenmukaisuutta. Osa kohdistui häneen itseensä. Hän kohtasi pahuuden muissa ja myös itsessään.
Vuosia vieri ja kolme haltijaa hiipivät vuorollaan nyt jo aikuisen lapsen mieleen. Siellä piilossa ne nakersivat ja kiusasivat häntä.
Tässä kohti tarinaa on pakko keksiä päähenkilölle nimi, joka sopii sekä miehelle että naiselle. Olkoon se Vieno. Vanha hyvä nimi...
Mikä tai mitkä tapahtumat olivat saaneet Vienon mielen saastumaan ja minkä nimisiä olivat nuo kolme pahaa haltijaa? Tätä me kaikki kysymme. Eipä sillä ole niin suurta merkitystä, mitä oli Vienolle tapahtunut eikä oikeastaan noiden haltijoiden nimilläkään. Eihän Vieno ole uskaltanut niitä kysyä. Ei hän ole niihin halunnut tutustua. Ei hän oikeastaan itse tiedä, että ne asuvat hänen mielessään ja ovat salakavalasti karkottaneet Luottamuksen.
Vieno taistelee noita peijakkaita vastaan, jotka syövät häntä sisältä päin. Taistelu on ankaraa ja siinä haavoittuu Vienon lisäksi moni muukin.
Jännitys tiivistyy. Miten Vienon käy? Unettomuuskin alkaa vaivata ja voimat loppua taistelussa.
Onneksi Vienolla on ystäviä, jotka aikansa häntä kuunneltuaan ehdottavat avun hakemista taisteluun. Niinpä Vieno rohkaisee itsensä ja menee Asiantuntijoiden luo. He kertovat, että Vienon sisällä asuvat pahat haltijat ovat nimiltään Katkeruus, Häpeä ja Syyllisyys. He kertovat, että nämä ovat Vihan lapsia. Asiantuntijat auttavat Vienoa näkemään, mikä häpeä ja syyllisyys on Vienon omaa ja mitkä hän on kaapannut toisilta. He auttavat Vienoa näkemään, että Katkeruus on Häpeän ja Syyllisyyden ankara seuralainen, ja sitä vastaan taistellessa ei auta kuin ensin nujertaa sen vanhemmat sisarukset.
Nyt Vienon on helpompi taistella Vihan lapsia vastaan. Hänellä on niille nimet eikä hän ole taistelussaan yksin. Ystävät ja Asiantuntijat auttavat Vienoa. He opettavat, että on myös Rakkauden lapsia, joita sattumalta on myös kolme. Ne ovat nimiltään Armo, Anteeksianto ja Luottamus. Hetkinen... Luottamus... Tuntuupa tutulta.
Miten tarinassa käy? Pääsevätkö Rakkauden lapset voitolle? Oppiiko Vieno rakastamaan myös itseään? Ajetaanko Vihan lapset kerta kaikkiaan pois? Elääkö Vieno onnellisena elämänsä loppuun asti?
Sitä me emme saa tietää koskaan. Sen me tiedämme kuitenkin, että matka on alkanut ja se on jo paljon se!
***
Tällainen oli tarina, joka mieleeni putkahti. Ehkäpä tarina kertoo meistä kaikista. Artikkelikuva on muokkaus pari viikkoa sitten retriitissä ottamastani kuvasta, jolla haluan kuvata haurastuneita, ehkä kätkettyjäkin muistoja. Rakkauden lapsien avulla uskallamme niitä lähestyä ja saamme niihin värit ja muodon. Majakka edustaa minulle myös kolmea suurta: uskoa, toivoa ja rakkautta.
Annetaan Luottamuksen kasvaa!
Musiikkia
Ja hahaa:
Kirjavinkit
A. E. Järvinen 1957: Kirjeitä kairaltani (useita uudempia painoksia)
Besser van der Kolk 2017 : Jäljet kehossa
Veden alla
Lohkareet laulavat
hämärässä
kun Poseidon kutoo
pitsiään
ja
hanhet lentävät
kaihoisina
etelään
Veden alla kivet vyöryvät
kolisten
***
Vihreässä viileydessä
kasvavat tuntemattomat kukat
merenneitojen kaulakoruiksi
Kultaiset hiukset liehuvat
Pohjan onkaloista
vesiviima
niin arvaamaton
niin lempeä
viuhkana kiertää
rakastaen
Kultaiset hiukset
liehuvat
liehuvat
Minä olen se mikä
olen
laulaa meri
p.s. Huomasin kirjoittaneeni tämän mielenterveysviikolla!