Tarinoita Merenkurkusta II

 

Hei!

Jatkan Merenkurkun muistojeni kirjaamista maailmanperintöalueen 10. juhlavuoden kunniaksi. Toinen muistelujeni kohde on Sommarön linnakealue http://www.merenkurkku.fi/koe-merenkurkku/kayntikohteet/sommaro/   Raippaluodon saariston eteläkärjessä.

Kartta paikasta löytyy seuraavan linkin takaa: http://www.merenkurkku.fi/assets/Karta---Kartta---Map/Sommar-A4-3.6.2014.pdf

Mieheni haastavissa olosuhteissa ottamassa artikkelikuvassa istun Sommarön linnakealueen merenrantanuotiolla 9.9. Kuva on olosuhteista ja kamerasta johtuen hiukan epätarkka, mutta tunnelma varmaankin välittyy.

***

Juhlaa ja arkea Sommarön linnakkeella

 

Erityislaatuinen suhteeni Sommarön linnakealueeseen alkoi vuosituhannen vaihteen jälkeen. "Miten niin erityislaatuinen?" kysyt sinä. No, luepa eteenpäin niin tiedät.

Maahanmuuttajataustaisia oppilaita opettaessani halusin järjestää heille keskellä talvea luontoelämyksen Merenkurkussa. Heinosen Vesa vinkkasi minulle, että Myntin Andersia kannattaisi kysellä koiravaljakoineen paikalle. Oi, sitä riemua, jonka saimme kokea! Istuskelimme vartiotuvan edessä nuotiolla ja oppilasryhmä kerrallaan pääsi Andersin ja hänen veljensä ohjastamiin rekiin.

Monet oppilaistani tulivat maista, joissa koiriin suhtaudutaan syystäkin siellä ennakkoluuloisesti. Siksi olimme koulussa harjoitelleet toisenlaista lähestymistä näihin otuksiin. Minulla oli metsästä ammutun ketun karvainen nahka luokassani. Sitä sitten silittelimme ja paijasimme pelkoja voittamaan. Kävimme myös kulttuurien välistä keskustelua siitä, että Suomessa koirat ovat perheen lemmikkejä tai työkoiria. Niitä on ruokittu ja hoidettu hyvin, eivätkä ne kanna mukanaan sairauksia. Opettelimme sitä, miten koiria lähestytään tai ollaan lähestymättä.

Nyt siis olimme Sommarön linnakkeella. Paikka oli minullekin uusi. Andersin kanssa olimme tavanneet vasta muutaman kerran satunnaisesti tuota päivää ennen. Sittemmin meistä on tullut oikein hyvät ystävät. Monet nokipannukahvit olemme keittäneet linnakkeen nuotiopaikoilla ja muuallakin Merenkurkun luonnossa.

Tuolloin pääsin ensimmäistä kertaa koiravaljakon huimaan kyytiin. Ensin ajettiin tienpohjaa ja sitten käytiin pieni lenkki Hålör vikenillä. Enpä arvannut, kuinka tärkeäksi tuo merenlahti minulle muodostuisi. En arvannut myöskään, miten monenlaisia kokemuksia minulla olisi edessäni juuri tuolla nuotiopaikalla.

Tuon ensikäynnin jälkeen olen vienyt oppilaitani, työtovereitani, perheeni jäseniä ja ystäviä sekä opastettavia ryhmiä lukemattomia kertoja linnakkeelle. Kerran olin mukana järjestämässä jopa 70 hengen luontoretkeä Vaasan suomalaisen seurakunnan naisille.

Sommarön linnakealueen metsät, kalliot, bunkkerit  ja merinäkymät ovat tulleet enemmän kuin tutuiksi minulle ja kauttani monille ihmisille, mutta ikimuistoisin kokemus koitti 2.8.2008. Silloin järjestettiin peikkohäät Hålör vikenin hiekkarannalla. Itse olin tuossa tilaisuudessa ihan oikea peikkomorsian metsänvihreässä pellavapuvussani. Hiuksissani ja hääkimpussani oli ruusuja ja puolukanvarpuja, sammalia ja jäkälää.

Vieraat tuotiin Vaasan kaupungintalon edestä lähteneellä bussilla rantaan. Ainoastaan kuljettaja ja bussia emännöinyt Leena tiesivät matkan määränpään. Häävieraita oli kehotettu laittamaan vähemmän juhlavat vaatteet päälleen. Rantaan tultua Leena kehotti vieraita riisumaan kengät ja jatkamaan vihkimispaikalle avojaloin.

Kaasoni Paula oli kuvanveistäjän ammattitaidolla tehnyt meille vihkiristin merenrantaan. Hääpallina toimi kauan säilyttämäni rungonpätkä Setterbergin puistossa kaatuneesta todella vanhasta lehmuksesta. Se oli verhottu valkoisella porontaljalla.

Kun juhlavieraat olivat asettuneet puoliympyrään hiekalle, Pia ja Paula soittivat meille häämarssiksi sellolla ja viululla Gabriellan laulun elokuvasta Så som i himmelen. Me ilmestyimme avojaloin papin perässä metsäpolkua pitkin alttarille. Vihkiminen meni pisimmän kaavan mukaisesti. Monenlaisia musiikkielämyksiä saatiin kokea Tarjan, Jeren ja tyttäreni Paulan toimesta.  Nyt jo edesmennyt ystävämme Timppa soitti meille poistumismusiikiksi Amazing Grace slidekitarallaan.

Pappina toimi Kasarin Eija. Hän puhui kauniisti mm. rakkaudestamme Merenkurkun luontoon ja siitä, miten yhteinen matkusteleminen ja uusien teiden löytäminen on meille Pekan kanssa tärkeää.

Oli kaunis ja aurinkoinen sää. Vettä oli satanut useita päiviä putkeen ennen juhlapäivää ja satoi muutaman päivän sen jälkeenkin. Oli elämämme onnellisin päivä. Saimme viettää sen läheisten ihmisten ja rakastamamme luonnon keskellä.

Siitäkin syystä Sommarön linnakealueella on minulle suuri merkitys, että vartiotuvan laavulla ja nuotiolla olen jättänyt pitkiä jäähyväisiä rakkaimmalle ystävälleni Timpalle, joka oli myös tärkein opastajani Merenkurkun luontokohteisiin ja linnustoon. Hänen sairautensa loppuvaiheessa tämä nuotiopaikka oli ainut, jonne hän jaksoi vielä autosta kävellä. Kävimme noiden sairastelun vuosien aikana nuotiopaikalla kahden-kolmen viikon välein usein aivan kahdestaan. Joskus mukana oli muitakin: useimmin Anders ja mieheni Pekka.

Tuolla nuotiopaikalla käydyt keskustelut eivät unohdu mielestäni koskaan. Timpan kuoleman jälkeen olemme siirtyneet linnakkeella käydessämme toiselle nuotiopaikalle merenrantaan. Kersantti-laavukin siirrettiin toiseen kohtaan vartiotuvan pihakentällä.

En usko, että kovin helposti lopetan käyntejäni noissa sieluni ja sydämeni maisemissa. Kun katson auringonlaskua Sommarögrundetin, Östergrynnanin ja Enstenin taakse, kuulen usein korvissani rakkauden valan: "Kunnes kuolema meidät erottaa..."

***

Tätä tänne kotisivulle kirjoittaessani on kaunis ja tuulinen päivä. Minulla olisi kova hinku päästä taas iltanuotiolle katselemaan pimenevää merta. Nyt kuitenkin laitan tähän musiikkia meidän häistämme.

Gabriellas sång Kay Pollakin elokuvasta Så som i himmelen https://www.youtube.com/watch?v=ridUqEFixQ0 Helen Sjöholm laulaa.

Maat metsät hiljenneinä https://www.youtube.com/watch?v=rpaWLlgKndo Siinä lähinnä ensimmäinen säkeistö oli osa häävirttämme. Tässä Martti Talvelan laulamassa versiossa ei ole mukana laulamiamme toista ja kolmatta säkeistöä. Ne löytyvät linkistä http://evl.fi/Virsikirja.nsf/30a7d6618ce6ab81c2256ca80040e996/029af32854edbd71c2256daf006a58cc?OpenDocument&Highlight=0,Maat,mets%C3%A4t  Tätä virttä voisi kutsua perhevirreksemme. Myös molempien omien lasteni kastevirtenä se on toiminut.

Tyttäreni valitsi meille laulamakseen häälauluksi Jevgeni Jevtusenkon sanoittaman Ei Puolikasta. Tässä se on tunnetuimpana Kristiina Halkolan versiona https://www.youtube.com/watch?v=ZBNQvzyMWKg Paulani lauloi muuten tämän saman laulun omissakin häissään.

Celtic Woman esittää tällä kertaa usein tänne linkittämäni Amazing Grace-biisiin. https://www.youtube.com/watch?v=HsCp5LG_zNE Tämä laulu on nyt otettu virsikirjaamme mukaan virreksi numero 932 ja löytyy oheisesta linkistä. http://evl.fi/Virsikirja.nsf/d43296c5d54e5d8dc2256de400546d8a/c2c714c230e4cc5fc2257f8b0053affa?OpenDocument

Hääjuhlaamme liittyen laitan vielä kaksi linkkiä YouTubeen

Hectorin Yhtenä iltana https://www.youtube.com/watch?v=FTP6AekGxqM

Aulikki Oksasen laulu Vilukukka https://www.youtube.com/watch?v=Ym78Q7HbaM8 Se oli lausuttuna mukana Runonkulkijoiden meille laatimassa runoesityksessä.

***

Laulujen lopuksi haluan omistaa juuri keskuudestamme poistuneelle Geelille yhden laulun: The Doors People are Strange https://www.youtube.com/watch?v=awi14wDTxNw&index=6&list=PLe52M8z8EbA9hv-sYL8dcJmng_HBvtDvq

Kun kuuntelen sitä, näen Geelin tanssimassa kädet melkein kattoon osuen Hietalahden villan legendaarisissa ensimmäisissä Ilon ja riemun juhlissa. Hyvää matkaa uusille pyöräilymaisemille, Geeli! Kerro terveiset Timpalle ja Jannelle!

 

***

On loppurunojen aika.

Tasapuolisuuden vuoksi menemme niiden kanssa toiseen rakkaaseen maisemaani.

Ne ovat muistoja neljännesvuosisadan takaa.

Hyvää alkavaa lokakuuta!

 

***

 

Kosminen mystiikan sointi

surumielisessä

poronkellojen kilkatuksessa.

 

Jossain on Hän,

joka karkaisi metallin

hiestä ja noesta

kiiltävin hartein.

 

Jossain on Hän,

joka valoi savimuotin

mystisten kokemusten muotoutua,

muotin kellojen valmistukseen.

 

Jossain on Hän,

jonka kyynelistä höyryää

sumu tunturinummille.

 

***

 

Ojennan sinulle

visakoivun pahkasta tehtyä kuksaani.

Katso, kuinka se on täynnä hunajaa.

Lorauta sekaan rommiasi

niin voimme nautiskella

iloisen, vapaan rakkauden maljan.

 

Tule tähän lähelleni.

Istu takkatulen ääreen.

Kerron vain sinun korvillesi

tarkoitetut kuiskaukset.

Annan vain sinun ihollesi

kuuluvat kosketukset.

 

Lorauta rommia

rakkauden maljaan.

Aamun ensimmäisiin

varovaisiin valonpilkahduksiin

on tuhat vuotta.

 

***

 

Tien päässä seison korkealla.

Ihmettelen, kuinka

jalkani astuivat luontevasti.

Näen kaukaiset laaksot ja merenrannat.

Sielläkin tie kulki.

 

Kun tulen risteykseen,

jalkani minua ohjatkoot!

 

***

 

Revontulten violetti

ja ruskan kultainen hohto.

Aamukuura ruohikolla,

jääriite hiekkatien koloissa.

 

Tämä elämän kirpeänsuolainen kosketus,

murheellisten kohtaloiden maan

lempeä alakulo

tulee minuun jäädäkseen.

 

Niin hitaasti käy palaaminen

muovikorttien ja bussipysäkkien

maailmaan.

 

***

 

Kohta olen poissa

eikä minusta jää merkkiäkään

tähän maisemaan!

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.