Tarinoita Merenkurkusta I
Merenkurkun maailmanperintöalue viettää tänä vuonna kymmenvuotisjuhliaan. www.merenkurkku.fi Olen ottanut ahkerasti osaa juhlan viettoon. Olen osallistunut retkille, ollut Majakka-lehden haastateltavana, kirjoittanut, kuvannut, käynyt pääjuhlassa ja valmistanut RunoSoinnun kanssa juhlavuoteen runo- ja musiikkiteoksen Maannousun maisemassa. Sen esitimme viime sunnuntaina Mikkelinsaarilla Kummelskärin luontoaseman tornissa. Lauantaina se esitetään teatteri Pegasoksen 20 vuotisjuhlassa. RunoSointu on Tarja Huntuksen, Kirsti Rautamon ja minun muodostama ryhmä. Toisen runokoosteeen nimeltään Merenkurkku rakkaani olemme esittäneet ex tempore Vahteran Raimon kanssa Utöllä ja ensiviikolla hiukan virallisemmin Arbetets vännerillä.
Juhlavuoteen on kuulunut myös kirjoituskilpailu, johon osallistuin minäkin. Tällä kertaa kolme tarinaani eivät miellyttäneet tuomaristoa. Sijoitustani en tiedä, mutta ei se ollut ainakaan kolmen parhaan joukossa. Silti ajattelin nyt laitella ne yksi kerrallaan tänne kotisivulleni syksyn kuluessa.
Ensimmäinen tulee tässä:
Finngrundet - ensirakkauteni Merenkurkkuun
Kun muutin Vaasaan noin 30 vuotta sitten, en aavistanut, että tämä kohoava maa ja sitä ympäröivä meri veisivät sydämeni. Vuosia olin kiinni kaupungissa ja kaikki merkittävimmät luontokokemukseni hain Lapista, vanhalta kotiseudultani.
Muistan elävästi ensikosketukseni Merenkurkun luontoon. Peukalopotissa järjestettiin Pidot. Menimme ystäväni kanssa nauttimaan teoksen osasta "Illallinen". Siellä Hurmerinnan Kristiina kertoi minulle, että eräillä hänen ystävillään on yön yli varaus Finngrundetin saarelle. Koska nämä eivät jostain syystä voineet käyttää varaustaan, päätimme ystäväni kanssa tarttua tilaisuuteen ja lähteä uusiin seikkailuihin.
Oli huvilakauden päätösilta ja Raippaluodon sillalle ajeltuamme näimme tulet saarten rannoilla ja ilotulitusraketit nousivat taivaalle sillan molemmin puolin. Muistimme Tove Janssonin kirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja lausuimme yhteen ääneen siltaa ylittäessämme:
"Kas hemuleitten puisto valaistuna hohti
ja raketteja siellä ammuttiin,
kun kansaa puitten alla karkeloi
ja pelit pelasi ja soitto soi!"
Lindemanin Anki oli vastassa Klobskatassa pienellä veneellään ja vei meidät saareen. Hän komensi minut veneen kokkaan myrskylyhdyn kanssa vahtimaan vedenalaisia kiviä. Rantautuessamme ensimmäinen kohtaamani näky saarella oli kivi, joka oli maalattu kultaiseksi silmäksi.
Pienen iltapalan jälkeen pääsimme Ankin lämmittämään yrttisaunaan. Saunoimme ja uimme jo hiukan viileässä meressä. Samalla saimme ihailla pilvenlonkia, joiden reunat niiden takana kumottava täysikuu maalasi hopeisiksi ihmemaan kartoiksi. Hämmästelimme kaikkea luonnon kauneutta ja kömmimme rantasaunan tupaan.
Olin tuskin ehtinyt todeta, että täydellisestä yöstä puuttuivat enää elosalamat, kun ne jo räiskähtelivät taivaalla. Niiden leikkiä oli hienoa seurata pimeydessä sängyn ympärille viritetyn hyttysverkon ja ruudukkoikkunan läpi. Ystäväni lauloi tunnelmaa täydentämään pari upeaa ooppera-aariaa ja Jacques Brellin laulua.
Aamulla vasta näimme kaiken sen esteettisen, jota Anki oli saareen viritellyt. Ulkovessankin edessä oli kaunis humalakuja!
Saimme nyt nauttia emäntämme loihtimasta aamiaisesta. Koska olimme jo Peukalopotissa oppineet, että kukkia saa syödä, jos ne on lautaselle aseteltu, nautiskelimme myös kauniit orvokit. Aterioinnin lomassa Anki kertoi tarinoita Merenkurkusta. Mieleenpainuvin oli tarina hyljeneidosta. Saimme ensioppimme maankohoamisen vaikutuksista Merenkurkun luontoon. Kolme Finngrundetin saartakin olivat kasvaneet yhteen Ankin elämän aikana.
Kun olimme kiertäneet pienen lenkin saaren sisäosissa ja löytäneet minulle sopivan mietiskelykiven, jolle palata toisilla kerroilla, oli aika lähteä paluumatkalle. Sitä ennen totesin Ankille, että tästä alkoi pitkäkestoinen rakkaussuhde saareen ja ystävyyssuhde sen ihanaan emäntään.
Se kaikki toteutuikin. Vietin erilaisissa seurueissa lukemattomia öitä ja tapahtumarikkaita päiviä tuolla satujeni saarella. Veinpä sinne vaikeasti kehitysvammaiset oppilaanikin päiväksi viihtymään. Noista reissuista olisi monta tarinaa kerrottavana. Erityisen lämpöisesti muistan Ankin koiran, joka kuunteli jykevä pää kallellaan, kun lauloin sille Saariston koiria tai Myrskyluodon Maijaa itseäni kitaralla säestäen.
Retkeni Finngrundetiin päättyivät vasta Ankin sairastuttua ja saaren sulkeuduttua matkustavaisilta. Mutta nyt siis palasimme veneellä Klobbskataan ja vasta päivänvalossa tajusin tulleeni kotiin: Lapin maisema löytyi lähempää kuin arvasinkaan.
Olin rakastunut!
***
Luonnossa liikkuessa näkee aina jotain mainitsemisen arvoista. Kesken tämän kirjoittamisenkin kävimme maailmaperintöalueella kävelemässä ja näimme mm. merikotkan, harmaahaikaran ja kymmeniä erilaisia sudenkorentoja.
Pari viikkoa taakse päin kohtasimme Finnhaminan polun varressa merikotkan. Se antoi rauhassa kuvata itseään. Meitä oli kolme ihmistä kuvaamassa sitä eikä se pelännyt meitä. Kun kotona huomasin kuvista sen selässä sateliittilähettimen, menin katsomaan netistä, minkä niminen tuo yksilö mahtaa olla. Minkään kotkan lentokartoista ei näyttänyt löytyvän tuota yksilöä. Siksi otin yhteyttä paikallisiin merikotka-aktivisteihin ja alkoihan asia aueta. Selvisi myös, miksi Karl-Gustav -niminen kotka ei ollut pelännyt ihmisiä.
Yksi kuvista selityksineen löytyy tuosta: https://www.facebook.com/500645440063365/photos/pb.500645440063365.-2207520000.1473425563./933346103459961/?type=3&theater ja toinen tuosta: http://www.suomenluonto.fi/kuvakilpailu/kuvat/merenkurkun-kuningas-karl-gustav/
***
Huomenna tulee kuluneeksi tasan 30 vuotta siitä, kun tulin äidiksi. Taival on ollut yhtä monipuolinen ja paikoin karu ja kivikkoinen kuin merenkurkun luonto. Mutta yhä kauniimpia maisemia on eteemme avautunut. Haluan tässä julkisesti onnitella tytärtäni Paulaa ja kiittää kasvun vuosista seuraavien kolmen musiikkilinkin myötä:
Ihme ja kumma - Eeva-Leena Sariola ja Tapiolan kuorolaiset, 1986 https://www.youtube.com/watch?v=dJfP8ASWY5o
Edith Piaf - L'hymne à l'amour https://www.youtube.com/watch?v=QvHph2zrMrA ja
Seija Simola - Kesytetty https://www.youtube.com/watch?v=f7ou-QiZ5x8
***
Pari muuta laulua yhteiseksi iloksi ja viihtymykseksi seuraa tässä:
https://www.youtube.com/watch?v=kG1ZZpYRwao linkin takaa löytyy Kari Laaksoharjun maailmanperintölaulu, johon nuotit ja sanat ovat täällä http://www.merenkurkku.fi/assets/Website/World-Heritage-Song-Finnish.pdf
Arvo Pärtin Spiegel im Spiegel antakoon kauneutta ajatustesi lennolle https://www.youtube.com/watch?v=nS0FPVOU5e0
Viimeiseksi kuuntelemme Kristiina Kuusiston tulkinnan Piazzollan biisistä El Cielo en las manosV8 03 10 14 https://www.youtube.com/watch?v=9RiXoOVqBVc Siihen liittyy mielestäni myös tämän kertainen runoni.
***
Ensi kerralla tai myöhemmin kerron toisen tarinan Merenkurkusta, mutta nyt on loppurunon aika:
Enelin ylväs tanssi
autiudessa
karhean kätesi herkkä
höyhenen hipaisu
tähdet:
meren yllä
sykkivät sydämenlyönnit
liekin polte tytön sormissa
Niin repii, raastaa
lempeästi sielun
musiikki
