Retriiteissä hiljaisuus puhuu

Suihkulähde

Kevättervehdys!

Kevätpäiväntasaus on ohitettu ja viikonloppuna siirrytään kesäaikaan. Ulkona on kyllä hyvin talvisen näköistä. Viikon päästä on pääsiäinen...

Olen pikkuhiljaa mietiskellyt, mistä tällä kertaa kirjoittaisin, mutta lopulta aiheen valinta oli selvä. Kirjoitan hiljaisuuden viljelystä.

Kuluneen viikon alussa minua ja pastori Eva Thölixiä haastateltiin retriiteistä Lännen median lehtiin. Juttu ilmestyy ensi tiistaina. Keskiviikkoiltana saimme viettää hiljaisuuden iltaa eli miniretriittiä historiallisessa Mustasaaren kirkossa ja tänään olen lähdössä viikonlopuksi pitämään retriittiä Alskathemin leirikeskukseen Evan ja Tiina Keinäsen kanssa.

Ensimmäinen kokemus minulla retriitistä oli noin kymmenen vuotta sitten samassa paikassa. Silloin retriittiin oli tullut kiireinen viime hetken peruutus joltain osallistujalta. Ystäväni, pastori Eija Kasari soitti minulle ja sanoi: "Jos olisin lääkäri, määräisin sinut tuon uupumuksesi vuoksi sairauslomalle. Olen kuitenkin pappi ja kehotan sinua lähtemään parin tunnin päästä viikonlopuksi retriitin hiljaisuuteen." Lähdin. Olin niin uupunut, että en edes jaksanut istua rukoushetkien ja virikepuheiden aikana, vaan makasin kappelin perällä ja yhteistilan sohvalla. Muut ajat tuijotin tuleen tai nukuin huoneessani. Retriitin viimeiseen rukoushetkeen jaksoin sentään nousta istumaan.

Retriitin hiljaisuus hoiti minua niin hyvin, että tajusin löytäneeni jotain arvokasta. Siitä lähti matkani hiljaisuuden viljelyyn. Sittemmin olen osallistunut vuosittain 1-3 viikonloppuretriittiin. Osa niistä on ollut perinteisiä retriittejä, mutta mukaan on mahtunut myös laulu ja tanssiretriittejä. Kävin retriittiohjaajan koulutuksen, josta valmistuin kaksi vuotta sitten tammikuussa. Olen ollut järjestämässä muutamia viikonloppuretriittejä, hiljaisuuden iltoja ja yhden hiljaisuuden päivän Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Retriittiohjaajan itsensäkin pitäisi päästä välillä retriittivieraaksi ja siksipä odotan siihen sopivaa tilaisuutta. Ehkäpä joskus vielä pääsen pidempäänkin ns. ignatiaaniseen retriittiin.

Pitkän alustuksen jälkeen kerron vähän retriitistä.

Kristillisen retriitin historiaa

Kristillisen retriitin asetussanoiksi sanotaan Markuksen evankeliumin kuudennessa luvussa olevaa Jeesuksen kehotusta opetuslapsille: "Lähtekää kanssani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää."

Erämaaisät ja äidit vetäytyivät 300-luvulta lähtien ihmisyhteisöistä ja menivät erämaan hiljaisuuteen mietiskelemään. Sekä Roomalaiskatolisessa kirkossa että Ortodoksikirkossa hiljaisuutta on viljelty muuallakin kuin luostareissa vuosisatojen ajan.

Suomen luterilaiseen kirkkoon hiljaisuuden viljely rantautui Ruotsista 1970-luvulla. Anna-Maija Raittila ja Seppo Häyrynen toivat retriitin ajatuksia. Niiden yhtenä innoittajana toimi myös ranskalainen Taizé -yhteisö. 1990-luvulta lähtien retriittitoimina on vain kasvanut ja saanut monia uusia muotoja.

Hiljaisuuden Ystävät ry:ssä toiminnanjohtajana pitkään toiminut Sirkka-Liisa Raunio kertoi minulle erästä lehtijuttua varten seuraavaa: "Retriitit tulivat Suomeen yksi kerrallaan, vähitellen. Joku yksittäinen jo 60-luvulla, muutama lisää 70-luvulla ja enemmän sitten 80 -luvulla. 90-luku taisi olla retriitin kulta-aikaa ja sama jatkui 2000-luvulle. 1986 perustettiin Hiljaisuuden Ystävät ry (HYS) vahvistamaan ja edustamaan hiljaisuuden retriittejä Suomessa. Aluksi yhdistys määritteli tehtävikseen mm. edistää ja tehdä tunnetuksi hiljaisuutta ja hiljaisuuden retriittiä. Tällä hetkellä yhdistyksen kouluttamia retriitinohjaajia on n. 1000. "

http://www.hiljaisuudenystavat.fi/

Mitä se retriitti sitten on?

Lainaan tähän Majakka -lehteen kirjoittamaani kuvausta:

Saavut kiireen ja hälinän keskeltä leirikeskukseen. Sinulle on varattu aivan oma huone, jossa odottaa alttari kuvineen, kukkineen ja kynttilöineen. Ikkunan takana avautuu kaunis luonto. Kappelissa pidetään rukoushetkiä ja vietetään ehtoollista. Takan ääressä saat kuunnella ohjaajan virikepuhetta ja kenties osallistua toiminnallisempaankin tuokioon.

Sinulla on aikaa kuunnella hiljaisuutta ympärilläsi ja omaa sisäistä puhettasi, joka peittyy usein yleisen hälyn ja kiireen alle. Sinulla on aikaa selailla ohjaajien mukanaan tuomia kirjoja. Sinulla on aikaa istua ruokapöydässä ja maistella tietoisesti jokaista suupalaa. Sinulla on aikaa kulkea metsäpolkua tai viivähtää istumassa veden partaalla. Hiljaisuus kietoo turvalliset kätensä ympärillesi. Kenties kuulet itse Isä Jumalan puhetta, sinä onnellinen! Saat myös mahdollisuuden katkaista hiljaisuuden laulaessasi yhdessä muiden kanssa tai halutessasi käydä keskustelemassa papin tai retriittiohjaajan kanssa.

Retriitti tarkoittaa vetäytymistä, syrjään asettautumista. Siinä on kysymys vaikenemisesta ja sanoista luopumisesta eli hiljaisuuden vaalimisesta. "Hiljaisuus piileksii sinussa itsessäsi. Sinä olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä itse olet sen kasvupohja, ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua, kuin hauraana tuoksuvaa tainta… Hiljaisuus sisälläsi alkaa kertoa sinulle, kuka olet.", kirjoittaa Anna-Maija Raittila Hiljaisuuden kirjassaan.

Lainaus päättyy.

Retriitti on mielestäni avautumista sisään ja ulos päin. Se on sosiaalista hiljaisuutta ja aikaa tehdä inventaariota elämästä. Se on kaikkien aistien juhlaa. Se on lepoa arjen keskellä. On ihastuttavaa mennä valmiiseen ruokapöytään ja silläkin tavoin vetäytyä velvollisuuksista. Retriitti on sanalla sanoen syrjään vetäytymistä paikkaan, joka on irrallaan arkisesta ympäristöstämme ja velvollisuuksistamme. Retriitti on hyvin elävä sisäinen ja yhteisöllinen kokemus. Retriitti on ekumeeninen tapahtuma, jossa ei jäsenkirjoja kysellä. Siellä ollaan nimettöminä ja vailla titteleitä. Retriitti on läsnäoloa omassa elämässä.

Meidän retriiteissämme voi värittää kristillisin symbolein tehtyjä mandaloita, voi ottaa huoneeseensa tai metsään mukaan mietiskelykuvan (minun ottamiani valokuvia laminoituina) tai vaeltaa "virsipolulla". Sen rakennan virsirunoista ja raamatunkohdista lähiympäristöön. Kussakin tekstissä on mukana ottamani valokuva, joka tukee tekstimietiskelyä. Joskus virikepuheessa on toiminnallinen osuus kuten maalaamista, kirjoittamista tms.

Milloin retriitti sopii ja milloin taas ei?

Moni miettii, osaisiko olla hiljaa. Retriitti ei ole pelkkää hiljaisuutta. Siellä on mukana normaalit elämän äänet. Se on vain puhumattomuutta, jonka katkaisevat yhteiset rukoushetket, joissa saa laulaa. Kuten aiemmin on mainittu, retriiteissä on aina keskustelumahdollisuus ohjaajan tai papin kanssa. Retriiteissä, joihin itse olen osallistunut retriittivieraana tai ohjaajana ei vielä kertaakaan kukaan ole lähtenyt kesken pois. Kun retriittihiljaisuus päättyy, keskustelu viriää hyvin hitaasti. Hiljaisuus ja tietoinen läsnäolo jatkuvat myös kotona. Retriitin jälkeinen viikko on ainakin minulle hidasta laskeutumista arkeen.

Retriittiin voi tulla melkein milloin vaan. Kuitenkin, jos on akuutin kriisin keskellä tai hyvin ahdistunut, ei ole sopivin hetki retriitille. Silloin tarvitsee aktiivisemmin keskustelua.

Yksin elävät sanovat, että sitä hiljaisuutta ja omaehtoista retriittiähän on päivästä toiseen muutenkin. Retriitti sopii näillekin ihmisille. Retriitin hiljaisuus on erilaista. Se yhteisöllistä arjesta vetäytymistä. Virikepuheet, kirjallisuus ja rukoushetket sekä visuaalinen ympäristö luovat erilaisen ilmapiirin.

Kannattaa tulla kokeilemaan. Omasta seurakunnasta tai Hiljaisuuden Ystävien sivuilta löytää mahdollisuuksia hiljaisuuden viettoon.

Musiikkia

Nyt ryhdyn pakkaamaan tavaroita retriittiä varten, mutta sitä ennen laitan tähän muutaman musiikkilinkin ja kuukauden runon.

Tässä kohti on taas tarpeen antaa hengellisyysvaroitus: musiikki on aiheeseen liittyen pääosin hengellistä.

Pekka Ruuskan Vartiossa https://www.youtube.com/watch?v=xs_osPGmEig Suvi-Orvokin laulamana

Concordia Choir - Ave Verum Corpus https://www.youtube.com/watch?v=1Qxrru15jfo

Sama taivas, sama maa https://www.youtube.com/watch?v=wx-FIDVBWVc

Väsyneet maan - Manna https://www.youtube.com/watch?v=D6CB2uIoczQ

Leonard Cohen - Amen https://www.youtube.com/watch?v=MsYd08wQGiI

Pekka Simojoki - Lähde https://www.youtube.com/watch?v=z_Ox_G-DlE8

 

Kuukauden runo

Tässä on yksi retriitissä edesmenneelle ystävälleni kirjoittamani runo kuukauden runona. Ehkä se jonain päivänä saa sävelenkin.

 

Nuottiavaimen reiästä

näen toiseen maailmaan.

Hopeaverhon läpi

hetken katsoa mä saan.

 

Sointuna tuttu kätesi

tulee minua kohtaamaan,

nuottiavaimen reiästä

kun katson toiseen maailmaan.

 

Melodian huntuna

hopeaverho heilahtaa,

rytmin tuntuna

sydämenlyönteihin katoaa.

 

Sointuna tuttu kätesi

ojentuu käteni kohtaamaan,

nuottiavaimen reiästä

kun katson toiseen maailmaan.

 

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.