Mökkeilyä ja hyggeilyä

Kohti valoa

Syyskuu on jo puolessa välissä. Kesän riemut alkavat mielessä haalistua ja päivetyskin iholla. Jokavuotiseen tapaan minulla kesä loppuu vasta uimakauden päättyessä tai viimeistään silloin, kun heinäkuun alussa kirkkaanpunaisiksi maalatut varpaankynnet kasvattavat itsestään lakan pois.

En voi mennä vannomaan, ettenkö vielä pulahtaisi mereen, mutta luultavasti viimeiseksi kerraksi jäi sunnuntainen "Aamentyttöjen" saunaillassa uimaan juokseminen. Uintia voisin jatkaa pidemmällekin, mutta nyt flunssanpoikanen ja odotettavissa oleva reissu pitävät minut asian suhteen varpaillaan.

Toivottavasti vaihtelevasäinen kesä on ollut sinulle antoisa ja olet saanut kerättyä voimiasi alkavan pimenevän syksyn varalle. Syyspäivän tasaus on tänä vuonna ensi sunnuntaina 21.8. klo 21.19 Suomen aikaa.

Huolimatta maailman huolestuttavasta tilasta haluan edelleen uskoa hyvään. Jaan sinulle artikkelikuvani, joka on otettu Vassorin pienen hautausmaan portilta pois päin. Sen myötä haluan sinulle ja itselleni muistuttaa, että jossain on aina valoa, vaikka joutuisimme kulkemaan synkän metsän läpi.

Tätä kirjoittaessani kävin harrastamassa pahettani takaportailla ja näin tervapääskyjen ehkä viimeisen lennon puiston yllä. Odottelen kapustarinnan näkemistä seuraavassa kerrottavalla matkallamme.

Mökkeilyä

Syyspäivän tasauksen aikaan, jos Luoja suo, on meillä mieheni kanssa ilo olla Porjuksessa, Ruotsin Saamenmaalla juuri tunturiretkeltä palanneina. Silloin meillä on jo mielessä lähtö eteen päin kohti Kaamasmukkaa Karesuvannon, Hetan, Kautokeinon ja Karigasniemen kautta.

Niin: lähdemme taas jokasyksyiselle matkallemme Saamenmaalle Ruotsiin, Norjaan ja Suomeen. Odotan pitkiä tunturiselänteiden ylityksiä, niitä kapustarintoja, piekanoita ja meditatiivista olotilaa. Odotan myös uusia runopäästöjä, jos ovat tullakseen.

Jossain vaiheessa laskimme mieheni kanssa, olisiko meillä varaa ostaa oma mökkipaikka. Totesimme, että lainat ym. kulut olisivat niin suuret, että pystymme samalla rahalla koko loppu elämämme vuokraamaan mökin jostain päin 3-4 kertaa vuosittain viikon mittaiset ajat. Vaikka tulee polttoainekuluja jne., olemme silti voiton puolella. Samalla saamme tutustua aina uusiin ympäristöihin ja harrastaa tiebongarin elämää.

Olemme ikuisesti kovin kiitollisia ystäville ja sukulaisille, jotka ovat toistuvasti kutsuneet meidät omille mökeilleen. Olemme pitäneet huolen, että viemme runsain mitoin ruokaa ja juomaa sekä muuta tarpeellista mukanamme. Olemme saaneet näitä kutsuja järvien ja lampien rannoille, meren rannoille, saariin tai saaristoihin. Mökki-iltoina maailmaa on parannettu oikein urakalla.

Minulle mökkireissujen veneilyt ovat tosi mieluisaa antia.

Siis kiitos!

Olemme siitäkin onnellisessa asemassa, että meillä on mahdollista käydä ympäri vuoden ammattiyhdistykseni saunamökillä muutaman minuutin ajomatkan päässä kotoa. Mökki sijaitsee meren rannassa, jossa on upeat auringonlaskut ja Vaasan parhaat revontulinäkymät.

Hyggeilyä

Menemme tosiaan kohti pimeneviä iltoja. On syksy ja hyggeilyn aika. On tosi mukavaa lukea kirjoja ja luoda erilaisia neuleita. Langoista saa väriterapiaa. Neulominen on todella terapeuttista.

Hyggeilyyn kuuluu tietysti välillä musiikin kuuntelu kynttilän valossa. Joskus on vaan hyvä istuskella hiljaa ja tuijottaa kynttilän liekkiin. Mitä maailmoja siellä onkaan näkyvissä!

Oikein haudutettu tee tekee hyggeilystä entistä nautinnollisempaa.

Iän myötä hitaus, rauha ja hiljaisuus ovat tulleet ainakin minulle todella tärkeiksi. Luulen, että tämä kaikki on tuttua meistä monille.

Sosiaalisia kontakteja en hae somesta. En edes ole siellä. WhatsApp on ainoa someen viittaava juttu elämässäni. Sosiaaliset kontaktit ovat parhaimpia livenä. Erilaiset harrastukset ja ohjauskeikat antavat tähän loistavan mahdollisuuden.

Ajoittain olen mukana jossain taiteellisessa proggiksessa. Nytkin on suunnitteilla jotain... Näissä projekteissa on esityksen valmistelu usein antoisampaa kuin itse esiintyminen.

Nyt siis alkaa hyggeilyn vuodenaika. Hyvää sellaista kaikille!

Ja jos rauhoittuminen ulkosalla kiinnostaa, tästä löydät hyviä nuotiopaikkoja: Laavu.org - Laavut ja kodat kartalla

Kirjavinkkejä

Tuomas Marjamäki: On tapahtunut jotakin hyvää - Juicen ja Sarin yhteinen elämä. Dodendo 1925

Wille Riekkinen. Valo ja pimeys. Teos 2025

Elina Hirvonen: Katri Helena - Laulaja. Johnny Kniga 2023

Ann Napolitano: Rakas Edward. WSOY 2025

Mietelmiä

Mitä on runoilija? Onneton ihminen, joka kätkee sydämensä syviä suruja, mutta jonka huulet ovat siten muodostuneet, että huokaus ja tuskanhuuto muuttuvat ihanaksi soitoksi.

Sören Kirkegaard

Rakkaus on aina rakkaus. Kuningatar ei rakasta jalommin kuin kerjäläisnainenkaan eikä filosogi jalommin kuin talonpoika.

G. E. Lessing

Kansan tie onneen käy vapauden kautta vastuunalaisuuden ohjaamana. Se, mihin jokin kansa tai yhteiskunta pakotetaan, s.o. mitä ei tehdä vapaasta tahdosta, johtaa ainoastaan onnettomuuteen, teeskentelyyn ja laittomuuksiin.

Henrik Ibsen

Syystä voidaan kaikkia maailmanparantajia kehoittaa tutkimaan luonnonkansoja.

Heinrich Schurtz

Tulossa

Hiljaisuuden retriitti - Vaasan suomalainen seurakunta

Tämä retriitti piti alkujaan järjestää ensimmäisenä adventtina, mutta täällä on piispantarkastus silloin. Retriitti sijoittuu siis itsenäisyyspäivän aikaan, mutta ehkä tekee hyvää viettää toisenlainen juhlapäivä retriitin keskellä. Täysihoitohinta on 105€ ja se laskutetaan retriitin jälkeen. Retriittiin otetaan 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen alkaa 6.10. klo 9. Yllä olevan linkin taakse tulee tuonnempana ilmoittautumislinkki.

(Hyggeily-)musiikkia

Niin kaunis on Saamenmaa Souvarit

Riisinjyvä J. Karjalainen Tämä ei nyt ole väliotsikon mukainen, mutta halusin kuitenkin laittaa tämän entisen DJ:n kokemuksella.

Illan varjoon himmeään Badding Tämän omistan ystävälleni Lauralle Italiaan

Rakkauslaulu Johanna Kurkela

Sinuun minä jään Vesala

Eva Cassidy - Autumn Leaves

Eva Cassidy - Over The Rainbow

Both Sides Now - YouTube Joni Mitchell

Diamonds And Rust Joan Baez

JOAN BAEZ & BOB DYLAN & PAUL SIMON - Sound Of Silence (live)

Audrey Hepburn - Moon River

Elämänpuu - Pimeässä laaksossa (Virallinen lyriikkavideo) - Tommi Kalenius / Jari Kekäle - YouTube Hengellisyysvaroitus!

Cavatina from the Deer Hunter - YouTube

Lang Lang - Saint-Saëns: Carnival of the Animals: Aquarium Olen kerran kuullut tämän kerran livenä ja kokemus järisytti. Kiitos Valtteri ja Loviisa Tuomisto

Yoed Nir | Astor Piazzolla: Ave Maria

Arvo Pärt : Silentium - YouTube Arvo Pärt 90 v!

Muuta mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa

Konsulttitoimisto Ståhl & Kuustonen | Yle Areena

Yle Areena | Sarjat. Podcastit. Suorat. PMMP keikalla : Ei enää ikinä

Matti Kuusela ja Anni Kytömäki: Vain lintuja rakastanut | Valkeakosken kaupunginteatteri

Seitsemän veljestä | Jyväskylä.fi

Piaf | Vaasan kaupunginteatteri | Vaasa

Ainakin joitain näistä teatteriesityksistä on aivan pakko päästä näkemään...

Tanssia

Fred Astaire. Put it on the Ritz.

Singin' in the Rain (Full Song/Dance - '52) - Gene Kelly - Musical Romantic Comedies - 1950s Movies

Runo

Toivo

Meren aalloilla

luokseni ui höyhen

Untuvakehdossa

keinahtelee pisara

Kämmenelläni se heijastaa taivaan

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.