Ikaria, sydämeni saari
Edellisessä kirjoituksessani kerroin meneväni vihdoin tutustumaan Ikariaan, saareen, josta firmani on saanut nimensä. Minulla oli kone mukana ja ajatuksena oli kirjoitella jo sieltä kuulumisia. Kuitenkin kävi niin, että majapaikassani en saanut nettitikkuani toimimaan. Ehkä niin oli parempi. Käytin senkin ajan nauttimalla uusista näkymistä ja ajatuksiata, aktiviteeteista ja levosta. Ikarialta palattuani olin vielä metsäkurssilla Kuusamossa viikon verran. Kurssin herättämistä ajatuksista kerron tuonnempana, mutta nyt Ikarian kuulumisiin.
Matkustimme ystäväni Paulan kanssa reppureissulaisen tyylillä. Sillä tavoin saimme monenlaisia seikkailuja. Ikarialla tapasin naisen, joka on myynyt turisteille koruja ja huiveja jo kahdenkymmenen vuoden ajan, mutta me olimme ensimmäiset suomalaiset, joihin hän törmäsi. Tuttavapiiristäni tiedän ainoastaan kaksi ihmistä, jotka ovat käyneet Ikarialla ennen meitä.
Odotukset olivat korkealla, eivätkä ne pettäneet. Saari oli hyvin vihreä ja kasvistoltaan runsas. Ihmetystä herätti se, että näimme vajaan kahden viikon aikana vain kolme lintua. Meri oli yllättävän viileä ja vain harvoja kalastajia sattui silmiin. Moottoriveneilijöitä ei näkynyt.
Asuimme matkamme aikana Armenistiksessa, joka on kylä saaren pohjoisrannalla. Neljän kilometrin päässä Nasissa oli mielenkiintoinen ranta, jossa hipit asustivat osin kallion koloihin rakennetuissa majoissaan. Rannalla oli varoituksia uimisesta. Se olikin aiheellista, koska merenkäynti ja pohjavirtaukset olivat voimakkaita. Itse uskaltauduin vain seisomaan kyljittäin tyrskyjä vasten. Rakastan luonnonvoimia ja kuvasin kallioiden yli lyöviä tyrskyjä niin ahkerasti, että poltin nahkani. Nasin retken jälkeinen päivä kului toogaillen omassa huoneessa.
Majapaikkamme oli loistavalla paikalla: rauhalliseen paikallisten käyttämään poukamaan oli vain joitakin rappusia. Parvekkeeltamme saimme ihailla merta ja uimarantaa. Alakerrasta leijaili ihania ruuan tuoksuja. Isäntinämme toimivat Vasilis ja poikansa Harry. Molemmat puhuivat hyvää englantia. Meistä pidettiin erittäin hyvää huolta. Kun kävimme mieleenpainuvassa kyläjuhlassa Profeetta Iliaksen haudalla eräänä iltana, Vasilis oli kolmen aikaan yöllä vastassa meitä. Hän oli valvonut odottamassa, että suomalaiset vieraat ovat turvallisesti kotona.
Missään ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita tai väkivaltaa. Yhtään humaltunutta ihmistä ei saarella näkynyt. Tämä kaikki kuullostaa uskomattomalta näinä turvattomina aikoina, mutta näin se vain oli.
Tavoitteenani matkalle oli lepo ja uudet ajatukset. Tavoite toteutui loistavasti. Saimme myös tutustua saaren uskomattomaan historiaan. Tietysti myös myytti Ikaroksesta eli saarella voimakkaana. Erikoista saaren kulttuurissa on sen kansanmusiikki. Viulu on pääsoitin toisin kuin muualla Kreikassa. Tango elää voimallisesti paikallisessa musiikissa. Totta kai ostin monta levyllistä ikarialaista kansanmusiikkia. http://www.youtube.com/watch?v=5fyC0i7M9qs&feature=related
Tässä on pikaisesti päällimmäisiä ajatuksia matkalta. Luultavasti palaan vielä tarkemmin muutamiin asioihin tuolta muistorikkaalta lomalta.
Ikarialla ihmiset elävät todistetusti pitkäikäisiksi: http://www.youtube.com/watch?v=r__a7ZfztCo&feature=related Ikaria on yksi maailan kuudesta ns. Blue Zone-alueesta. Tuntuu, että jo parin viikon piipahdus saarella pidensi ikääni ja sai mielen metiseksi. Jo toisena päivänämme saarella totesimme, että tänne tullaan aivan varmasti uudelleen. Lentäväksi lauseeksi reissullamme muodostui:"Kerranhan vaan täällä ollaan ensikertaa!"
Ikaria synnytti runoja. Tässä niistä eräs:
Ikarian synty
Minä olin Ikaros.
Palavin siivin putosin sinuun
ja meistä kasvoi
timjami, sypressi,
olivipuu, viini ja tanssi.
