Fragmentteja näkemisestä

Aloin pohdiskella näkemistä, näkymistä ja katsomista, kun otin käteeni Dalai-laman, Desmond Tutun ja Douglas Abramsin Ilon kirjan, jonka alaotsikkona on Ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvästä elämästä. En ole päässyt ensimmäistä kuuttakymmentä sivua pidemmälle, mutta nyt jo olen saanut mielen rakennuspuita yllin kyllin. Odotan rauhaisalla kiihkolla loppukirjaan perehtymistä.

Tällä kertaa ryhdyn jakamaan hyvinkin hajanaisia mietteitä näkemisen aihepiiristä.

Me toteudumme rakkauden kautta. Pienen lapsen myönteinen minäkuva saa alkusyntynsä vanhempien rakastavassa katseessa. Vauva tulee nähdyksi, hyväksytyksi ja olevaiseksi sen kautta. Me kaikki elämme vuorovaikutuksessa. Minäkuvamme rakentuu, vahvistuu tai rapautuu sen mukaan, millaiseksi vuorovaikutusilmasto ympärillämme muodostuu. Aikuinenkin tarvitsee nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Tämä selittää myös sen, miksi kaiken maailman Big Brotherit ja sielunrevittelyyn keskittyviin tosi-tv -ohjelmiin löytyy aina halukkaita. Välikausitakki -niminen poppoo teki asiasta hienon biisin jo 1978 https://www.youtube.com/watch?v=Efdn8AzOACo

Meillä on kahdet silmät. Toisilla havainnoimme maailmaa ja välitämme tunteitamme sekä ajatuksiamme sanattomasti. Wikipedia kirjoittaa näkemisestä seuraavaa: Näkeminen on kyky tulkita ympäristöä sen heijastamasta näkyvästä valosta, jonka näköaisti välittää aivoihin. Tulkinnan seurauksena syntyy näköhavainto. Näköhavainnon syntyyn osallistuvat myös muisti ja kehon muut aistit.

Sisäisillä silmillä on toisenlainen tarkoitus. Niillä katselemme pohdiskellen omia vaikutteitamme, ajatuksiamme ja tuntemuksiamme. Niillä voimme nähdä menneeseen, tulevaan ja olevaan. Niiden eteen nousee näkyjä toisenlaisista maailmoista ja mistä vaan. Sisäisten silmiemme avulla tulkitsemme myös sanattomia viestejä toisten katseissa. Pohdiskelu näkyy myös omassa katseessamme ja sen suunnissa. Sanonta katsoa sisään päin on kaikille tuttu. Havainnoija huomaa, että silmämme eivät näe ympäristöä tarkasti. Pohdiskellessamme katseemme saattaa kiinnittyä kaukaisuuteen.

Masentuneena tai uupuneena näkökulma kapeutuu. Alamme katsella varpaan kärkiä tai tuijotella kattoon. Ei edes jaksa kohdata toisten katseita. Kiireessäkin pitää tuijottaa jalkoihin, että ei kompastele kivikoissa. "Vain maassa makaamalla voi nähdä taivaan korkeuteen!" kirjoitin joskus. Pysähtyminen (mieluiten luonnossa) antaa katseelle ja ajatuksille tilaa vaeltaa. Pysähtymällä pääsee sinuiksi itsensä kanssa ja sielu saa kehon kiinni.

Silmät ovat sielun peili, sanotaan. Mitä sisäisten silmiemme näkökentässä siintelee, heijastuu myös katseestamme. Rakkaus, viha, ilo, välinpitämättömyys, himo, tuska, ahdistus, suru, myötätunto jne. Sisäisten silmien maailmaan kuuluvat käsitteet maailmankatsomus, näkökulma ja näkemys.

Näkökulmalla on konkreettisempikin merkitys. Meidän on kotonamme on yhdeksänruutuiset ikkunat. Kun katson samaa maisemaa eri ruutujen kautta, näen sen melko tavalla erilaisena. Miikka Ruokanen kirjoittaa kirjassaan Ydinkohdat. Johdatus kristinuskon ymmärtämiseen.  (WSOY, 1990) neliruutuisesta ikkunasta. Yksi ruutu on uskonnon ikkuna, toinen tieteen, kolmas taiteen ja neljäs muistaakseni arkikokemuksen ruutu. Ikkunan läpi katsomme samaa maailmaa, mutta näkökulma on aina hiukan toinen. Minua tämä ajatus kiehtoo suunnattomasti vuodesta toiseen. Kirjan lukemisesta on todella kauan aikaa ja muistan teoksesta vain tämän.

Rakastetussa de Saint-Exupéryn Pikkuprinssissä on laajalti tunnettu ja siteerattu lause: ”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.”

Anna Rastaan väitöskirjassa 2007, Tampereen yliopisto on artikkeli Katseilla merkityt. Silminnähden erilaiset. Lasten ja nuorten kokemuksia rodullistavista katseista. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67726/978-951-44-6964-0.pdf Koko väitöskirja on mielenkiintoinen, mutta juuri tuo artikkeli herätteli ja ravisteli minua aikanaan.

Minulle Raamatun yksi kiehtovimmista kohdista on 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 13 jae 12 : "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee."

Vielä yksi sanonta tässä kohtaa tulee mieleeni: Katsoa maailmaa/ihmistä/ilmiötä vaaleanpunaisten lasien läpi. Minun mieheni väittää, että yhteisten vuosien jälkeenkin minulla on vaaleanpunaiset lasit silmilläni häntä katsoessani. Ehkä on niinkin, mutta niitä laseja en haluakaan ottaa silmiltäni. Rakkauden läpi katsominen tekee itsellekin hyvää.

Meidän mainiossa digikamerakerhossamme on tänä syksynä tehty kaksi kertaa harjoitus, jossa annettiin selkeästi rajattu kuvauskohde ja kerhossa sitten puitiin näitä kuvia mm. sommittelun kannalta. Toisella kertaa kuvasimme Vaasan rautatieasemaa ja toisella kertaa Sisäsatamaa. Oli todella mielenkiintoista nähdä, miten monenlaisia katsojia ja kuvaajia meissä on. Kuvista löytyi yllättäviäkin näkökulmia ja yksityiskohtia, joihin ei ole aiemmin tullut kiinnitettyä huomiota. Tämän artikkelin kuva on rautatieasemalla kuvaamani yksityiskohta. Se on minusta aika filosofinen.

Tällaisin miettein jatkan kohti lyheneviä syyspäiviä. Valo luonnossa vähenee, mutta pimeydenkin keskellä näemme paljon. Synkimmässäkin yössä tähdet loistavat pilvien takana.

 

Musiikkia

Anna Eriksson - Kun katsoit minuun https://www.youtube.com/watch?v=3w2DgOxWGAg&start_radio=1&list=RD3w2DgOxWGAg#t=5

Petri & Pettersson Brass Maalaismaisema https://www.youtube.com/watch?v=einHaCCWGMY

Katri Helena - Katson sineen taivaan https://www.youtube.com/watch?v=zbNwtuxOhNw

Irina - Näe Minut Tässä https://www.youtube.com/watch?v=UqNz4kKYQ6s Tämä on valitettavan monessa ihmissuhteessa ajankohtainen biisi.

Ainbusk - Älska mig for den jag är https://www.youtube.com/watch?v=DZvJpvXqHJM Sanat ovat tässäkin tärkeimmät, mutta kuvat saavat hykertelemään...

The Piano (1993) Soundtrack by Michael Nyman https://www.youtube.com/watch?v=Xo9G9C6KvCE

Chopin - Nocturne NO.20 in C-Sharp minor OP.Posth https://www.youtube.com/watch?v=_hyAOYMUVDs

Beethoven - Silence  https://www.youtube.com/watch?v=YFD2PPAqNbw Tämän valitsin sisäisten silmien lepuuttamiseen

ja tämän runomietiskelyä varten Mercedes Sosa sings Misa Criolla  https://www.youtube.com/watch?v=gqVYE9RrpFU

Siis voit lukea alla olevan tuoreen runoni tästä ja laittaa toiseen ikkunaan tuon Kreolimessun soimaan, jos siltä tuntuu.

Runo syntyi Alskatin leirikeskuksessa viikonlopun mittaisen meditatiivisen/pyhän tanssin kurssin aikana. Kurssilla opettajana toimi Barbara Möri Sveitsistä.

 

 

Kuukauden runo

Yhteys

 

Aalto, aurinko

sulka ja hiekka

ja rauha välillämme

on ensin sisällämme.

 

Maa kantaa kaiken harteillaan:

sen tuulen, joka

liikuttaa kukkaa,

sen tulen, joka

lämmittää veden

ja rauha välillämme

on ensin sisällämme.

 

Oi, aurinko olet siskoni,

oi, kuu minun veljeni.

Oi, vesi olet äitini

ja puu minun isäni.

Ja rauha välillämme

on ensin sisällämme.

 

***

 

Hiekka, multa, kivi ja

savi,

maan antimet,

tuhka ja tuuli.

Ja se rauha välillämme

on ensin sisällämme

ja rakkaus välillämme

on ensin sisällämme.

 

p.s. Runoa tänne tallentaessani tuuletusluukusta lensi sisään talitiainen. Pekka tuli hakemaan minua ja kameraa. Runsas viikko sitten samanlaisessa tilanteessa minulla ei ollut kamera valmiina.

 

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.