Adventin ajatuksia

Kattokupoli

 

Terveiset Södra Vallgrundista!

Olemme taas kotimiehinä ystävämme tunnelmallisessa talossa. Isäntä on ajamassa joulunalusajan koiravaljakoita Lapissa ja meillä on jo tutuksi tullut tapa huolehtia täällä päässä asioista. Pekka hoitaa koiria ja minä puuhastelen omiani: lämmitän taloa, kirjoittelen, valokuvaan, luen ja katselen ikkunasta elämää lintulaudalla.

Tänään vein runokirjojani Sommaröhalleniin myyntiin. Tuli aivan sellainen olo, että nyt olen jo aivan vähän vallgrundilainen. Kirjaani voi tilata osoitteesta

http://www.vaylakirjat.fi/kirja-arkisto/mirjam-silven-sydameni-joiku/ ja joitakin on minulta vielä itseltänikin ostettavissa.

Nyt laitettaan hirvenlihasoppa tulelle. Saa siellä muhia tuntitolkulla hellan ja tuvan lämmössä.

Kohta jo ilta alkaa pimentyä ja juoksutan kynttilöitä pihalyhtyihin. Niiden valossa on mukavaa katsella tähtitaivasta, jos on pilvetöntä. Viimeyönä tähtitaivas oli upea supersumuisen päivän päätteeksi. Tähtitaivas ja upea hiljaisuus on täällä parasta tähän vuodenaikaan. Huolet jäävät kaupunkiin ja on mahdollisuus nauttia tuosta hiljaisuudestakin täysin rinnoin. Jouluvalmisteluilla ei ehdi niin paljon stressata, kun on täällä poissa kotoa.

On adventin rauha!

Keskiviikkoiltana olin Vaasan ortodoksikirkossa kuuntelemassa yhtä lempikuoroistani: Vocalensemble Rösteriä. Ensin en millään meinannut jaksaa lähteä, mutta sitten viimehetkillä päätin yrittää mukaan. Sainkin viimeisen lipun ovelta. Kannatti mennä. Musiikki ja ympäristö (artikkelikuva) loivat yhdessä upean elämyksen.

Minulla oli muistivihko ja kynä mukana. Sanat alkoivat välittömästi virrata paperille. Haluan ne jakaa kanssanne. Tämä alla oleva kooste korvatkoon runon, joka tavallisesti on artikkelin lopussa.

Kunkin runon alussa on kerrottu, mihin kuoroteokseen se on kirjoitettu ja lopussa on aina linkki teokseen. Valitettavasti eivät ole Rösterin äänityksiä.

Kohti joulua Pyhän Äidin ja Kristuslapsen kanssa

Zoltan Kodaly
Ave Maria

Maria,
tervehdin sinua
kattokupoliin nousevien
äänien takaa.
Pyhä Äiti,
huulillani tapailen laulun sanoja.

Ole kanssani.
Ole maailmalle
äidin syli.
Koko maailmalle.

https://www.youtube.com/watch?v=RldXvTgo5bI

James MacMillan
O radiant dawn

Ikonien edessä
tyhjät tuohusten paikat.
Maailma pimeä ja tyhjä.

Missä armo ja rakkaus?

Näytä minulle tie
tai edes
metsään kätkeytyvän
polun pää.

Ota kädestä.
Vie lähteelle.

Peuranvasan lailla
horjuen kuljen.

Ketunleipävuode odottaa.

Tuohuksen sytytän
mieleni pimeään huoneeseen.

https://www.youtube.com/watch?v=kaoEqNe6Wzs

Samuel Scheidt
Puer natus

Kuivaa vuoritietä
kuljen
matkasauvanani toivo,
kylkipussissani lahjat,
jotka minulle annoit.

https://www.youtube.com/watch?v=yjXyujEh5Kw

Ola Gjeilo
Second eve

Annathan armosi
valon loistaa
maahan asti
tiheiden kuusien alle,
tilhien, kuukkelien
pyrähdysten kuuluviin,
puolukkamättäisille kiville,
mustikanvarpujen tasolle.

Jäkälätkin laulavat
armosi alla.

*

Pyhä Äiti,
korissasi viini ja leipä.

Tule kanssani
sammalten tuoksuun,
armon pisaroiden valoon.

Variksenmarjaseppele
otsalleni painettuna
uinun armon verkoissa
kestävissä.

Kätesi otsallani,
Pyhä Äiti,
lempeästi viilentää!

https://www.youtube.com/watch?v=bVpFeJ8mmYI

The english carrol book
A gallery carol

Jäkälöitynyt myllynkivi
kantaa lyhtyä otsallaan.
Kynttilä loistaa tähtien alla.

Herra on tullut!

https://www.youtube.com/watch?v=A9fdIeX5-TA

Francis Poulenc
O magnum mysterium

Kirkkaana virtaa
lähteen vesi
puroon
kivien yli hyppelehtivään,

sammalkodissaan
kulkee.

Jumalan rakkaus,
kirkas vesi
sädehtii
taivaan kattokruunujen alla.

https://www.youtube.com/watch?v=VShyqHcWjPY

Howard Helvey
O lux beatissima

Revontuliverhossa
leikin,
heijastan tähdet
pyhää kauneutta
tiukuen.

Hetken katson
edeltä menneiden
juhlapöytään,
Jumalan jalkojen juureen.

Olen yhtä kaikkeuden
kanssa.
Kirkas,
rakastava.

Hengitän kauneutta
ikuista
ehjää
yhteistä,
Rakkauden tytär!

https://www.youtube.com/watch?v=SoPcp4uReVI

Will Todd
My lord has come

Pieni säde
ikuisuudesta
Lapsen silmissä

ja

perhoset leikkivät
varpaiden
vaaleanpunaisissa
vuoristoissa

kääröjensä poimuilla
lepää autuus.

Sama lämpö minussa,
joka perhosten siipiä
värähdyttää
silmien loisteessa.

https://www.youtube.com/watch?v=zpnD5qiVzJ0

Trad. / Arr. Jonathan Rathbone
Gabriel’s message

Neidon luokse
enkeli astui

ja

historia muuttui
valossa virtaavaksi.

Nuoren äidin
elämä
on minunkin
vanhenevan naisen
elämä.

Uskallanko, uskonko?

Ja silti sen teen.

https://www.youtube.com/watch?v=cGa_DbLI4kQ

Sergei Rahcmaninov
Bogoroditse Devo

Ilta lähestyy,
yö hiipii

ja

silti pimeässä
laaksossa rauha
kuutamon kämmenen
alla.

Nojaan pääni
kiven kylkeen
pehmeään
lämpöön.

https://www.youtube.com/watch?v=InMhSNBlIg8

Eriks Esenvalds
Stars

Elän rakkaudessa
kauneudessa
rauhassa.

Ikuisuus hohtaa.
Sinun kanssasi kuljen.

https://www.youtube.com/watch?v=KWdjF2K2bZA

Muuta musiikkia

Chisu - Yksinäisen keijun tarina https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE

Kim Larsen & Kjukken - This Is My Life https://www.youtube.com/watch?v=55v3rvnjOIE

Haloo Helsinki! - Joulun kanssas jaan ft. Cantores Minores https://www.youtube.com/watch?v=vRB_be8jCxU

Merry Christmas From the Crooners (full album) https://www.youtube.com/watch?v=uIdf_4dU6wU Tässä on monenlaista. Lempparini alkaa kohdasta 26:07 Christmast in New Orleans. Louis Armstrong!

Lopuksi vielä Rösterin konsertti 2015 Vaasan kirkossa https://www.youtube.com/watch?v=TYo9r7ECIOU

Kirjavinkit

Miia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. Otava 2018.

Seppo Saraspää: Kaulahopeiden taru. Karisto 2019.

Oikein hyvää joulun odotusta eli adventtiaikaa!

p.s. Opin juuri pari uutta sanaa. Kiihtelys tarkoittaa 40 oravannahkaa. Tikkuri on 1/4 kiihtelystä eli 10 oravannahkaa. Kiihtelysvaarassa on pyydetty paljon oravia ja Tikkurila on saanut nimensä siitä, että se aikoinaan oli tunnettu turkiskauppapaikka.

p.p.s. Flashmob Helsingin rautatieasemalla 8.7!  https://www.youtube.com/watch?v=y46RUVWVrB0 Laivaston soittokunta. Jos joku tietää, mikä biisi, voisi vinkata minulle, kiitos!

p.p.p.s. Jäi vaivaamaan tuo Laivaston soittokunnan biisi. Otin yhteyttä suoraan soittokuntaan ja sai seuraavat tiedot Tiedottaja, Ylipursimies Pirkkaselta: "Flashmob-videon kappale on nimeltään Vidda. Sävetäjä on norjalainen trumpetisti Ole Edvard Antonsen. Trumpettisolistina flashmobissamme soitti Toni Isokivi ja marssirummussa Aki Riihimäki." Vidda muuten tarkoittaa tundraa. Ilmankos biisi koskettikin! Samoin koskettaa säveltäjän itsensä soittaman biisin video. Tulee ikävä tunturiin ja Norjaan.

https://www.youtube.com/watch?v=t_fYBp_qgm0

  • Alussa oli sana
    ja hiljaisuus.
    Tuuli kulki kallionkoloissa,
    ravisteli pajua,
    soitti vaahtopäillä kaislikkoa,
    salamat tanssivat pilvissä
    ja maaemo sylki kuumaa laavaa ja rikkiä.

    Sana muovasi luonnonsävelistä olennon,
    jota ihmiseksi kutsutaan.
    Hän sai vereensä kaislojen suhinan,
    soluihinsa meren aaltojen valssin,
    sydämeensä salaman tulen ja ukkosen jylyn,
    luihinsa ja lihaksiinsa kallion laulun.

    Ihminen oli kauneinta musiikkia
    ja täydellisin soitin.
    Hänen sielunsa loi oman laulun.
    Joskus se oli tumma,
    joskus täynnä kuultavaa iloa ja rauhaa.
    Joskus ihmisen sävel särkyi,
    eikä hän enää saanut kosketusta muihin ihmisiin.

    Jos ihminen kadotti musiikin itsessään,
    ei häntä enää ollut.