Tie vie

By admin
|
26.8.2026
|
Yleinen

Tie vie

Rakas mieheni on tämän kuluvan kuukauden lomalla. Siksi meillä on ollut aikaa reissata ympäriinsä. Kaksi pääreissua on tullut tehtyä, joiden aikana olemme kulkeneet nyt 11 maakunnan alueella. Artikkelikuvana on näkymä Hailuodon uudelta kahden sillan ja pengerteiden reitiltä, joka on muutama viikko sitten (29.6.) korvannut vanhan jo tutuksi tulleen lauttayhteyden.

Ensimmäinen matkamme suuntautui pääosin Pirkanmaalle, josta teimme puikkauksia maakuntarajojen yli. Tuon matkan aikana rukoilin kelluen maailmanrauhaa 7 eri järvessä. Kävimme useissa kahviloissa ja taidenäyttelyissä. Suurimman vaikutuksen teki ensin mainituista Kangasalan Ilkossa toimiva Kahvila Tyyne (entuudestaan tuttu) ja jälkimmäisistä puolestaan Anish Kapoorin näyttely Joenniemen kartanossa Mäntässä.

Kiinnostavaa oli löytää 1968 lakkautetun Vihasjärven koulun yläkerrasta vanha Suomenmaan kartta vuodelta 1903. Siitä ilmenee selvästi maankohoamisen vaikutukset Merenkurkun saaristossa. Vallgrund on ollut tuolloin vielä erillinen oma saarensa. Vaasan virallinen nimi oli tuolloin Nikolainkaupunki.

Ensimmäisellä matkallamme ehdin käydä rouva tyttäreni kanssa Ratinassa Eppujen keikalla. Melkoinen nostalgiamatka! Onkiniemen vanhassa 14 m korkeassa Turbiinihallissa vietimme seuraavan illan oikein taiteellisessa seurassa. Runoja, musiikkia ja kuvataiteita tuli nautittua yllin kyllin.

Minulle oli hyvin merkityksellistä lausua Lauri Viidan Alfhildia Pispalan kupeessa. Lupauduin esittämään muutaman runon verran Viitaa, kun eräs tunnettu näyttelijä ei päässytkään paikalle. Tuolla runolla on minulle henkilökohtaisempikin merkitys, jota tässä en lähde avaamaan.

Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.

Alfhild, hän joka synnytti minut,
on joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.

Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa,
isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa -
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai. -
Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
äitini vuoteen valmistaa
ja linnut, linnut helää --.

- Oi kuinka on ihana elää
ja tuutia lastenlapsiaan
ja kertoa kauniita uniaan!
Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
oi lapseni, rakastakaa!

Lauri Viita, Alfhild
Kokoelmasta Betonimylläri, 1947

Tänä vuonna tulee kuluneeksi Viidan syntymästä 110 vuotta ja viime vuonna hänen kuolemastaan 60 vuotta. Lauri Viita on näistä syistä ollut esillä eri runotapahtumissa. Eeva Kilpi on ollut toinen kesän runoilijoista hänen kesäisen kuolemansa johdosta.

Kotona ehdittiin olla vajaa 3 vuorokautta ennen idemmäksi suuntautunutta matkaamme. Reissun päätarkoitus oli osallistua jokavuotiseen Kallavesisymposiumiin Suvasvedellä. Tänä vuonna aiheena oli meteoriittikraatterit. Meillä täällä Vaasassa ja Mustasaaressa on Söderfjärdenin kraateri ja Suvasvedellä Kukkarinselällä peräti kaksi. Kävimme symposiumin aikana etsimässä kaikuluotaimen avulla toisen - Kukkarinselän pohjassa sijaitsevan pohjoisemman kraaterin keskusta. Tämä kyseinen kraatteri löytyi vuonna 1995 ja eteläisempi vuonna 2000. Söderfjärdenin kraatteri todennettiin vuonna 1978.

Lintulan luostarissa kävimme myös symposiumin aikana (, kun leikimme Napapiirin sankareita etsimällä kaalilaatikkoon puolukkahilloa. Siinä vaihtui maakuntakin, ennen kuin hilloa löytyi.) Luostarialueella koin suurta rauhaa. Samalla toteutui pitkäaikainen haaveeni päästä sinne. Luostarin kalmisto oli todella kaunis paikka.

Symposiumin jälkeen lähdimme Kuhmoon. Yövyimme Hotelli Kalevalassa. Tarkoitus oli ensin jatkaa pariksi päiväksi ajamaan aivan itärajaa pitkin Hattuvaaraan, koska se tiestö on vielä meiltä tiebongareilta ajamatta. Päädyimme kuitenkin jatkamaan Kuhmosta Hailuotoon, joka on yksi mansikkapaikoistamme. Kannatti mennä: saimme ostettua valokuvataulun Marjaniemen kalamajoista talvimyrskyllä. Sitä taulua olin jo viime vuonna hinkunut. Kotiin oli tosi mukavaa palata ja mennä tutun saaren rantaan uimaan mereen. Paluumatkalla kuitenkin kävimme Oulusa tapaamassa rakasta pidemmän elämänkokemuksen ystävää.

Vasta kotona huomasin hauskan nimileikin: Kävimme näillä reissuillamme Kuhmoisissa, Kuhmalahdella ja Kuhmossa.

Onnellista on

että on niin terve, että jaksaa reissata uusien maisemien ja kokemusten perässä
että on ystäviä, joiden kanssa voi jakaa elämäänsä
että saa kohdata uusia kiinnostavia ihmisiä
että on taidetta ja muuta kulttuuria joka ravitsee sielua ja mieltä
että saa keskustella itseään viisaampien ja kokeneempien ihmisten kanssa ja viettää aikaa kaikenikäisten, myös aivan pienten kanssa
että on ihana mies, jonka kanssa jakaa reissuja
että pienelläkin rahalla pääsee kiertelemään
että on reissuihin sopiva auto, jolla ei jää kinttupoluillakaan helposti matkan varrelle
että tänä vuonna ei sinilevä ole estänyt uintiretkiä
että Suomesta löytyy tuhansia luonnonvesiä, joihin pulahtaa
että meillä on sopiva ilmasto ainakin hetken vielä (Murehduttaa elonkehän puolesta.)
että voi nauttia hyvästä ruuasta ja viinistä
että sanaristikoita ja sudokuja täyttämällä pää pysyy ainakin vielä joltisessa iskussa
että neuletöistä saa iloa ja väriterapiaa
että jälkeläiset tuovat iloa elämään
että kalenterissa on odottamassa paljon mielenkiintoista
että elämän perustarpeet ovat tyydytettyjä
että eläkkeellä saa itse päättää ajankäytöstään
että saa auttaa muita
että meillä on useita erilaisia vuodenaikoja
että jo kuukauden kuluttua pääsemme Saamenmaalle!

Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?

Kirjavinkit

Paavi Franciscus: Toivo: muistelmat. Docendo 2026

Tommy Orange: Ei enää mitään. Aula & co 2020

Eeva Kilpi: Tähdet ovat alkaneet näkyä -Eeva Kilven muistikirjat. WSOY 2021

Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas. Poesia 2026. 2. laajennettu painos.

Anna-Maija Raittila: Ruiskukkaehtoo. WSOY 1948 tai ainakin siltä vuodelta on minun kappaleeni

Lassi Nummi: Requiem. Otava 2005

Mietelmät Eeva Kilven muistikirjoista

Kunpa voisi kuollessaan ajatella: minä näin maapallon ja se oli ihmeellinen.

Pitäisi olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori.

... haaste, johon meidän tulisi paneutua kaikin voimin - että jättäisimme jälkeemme paremman maapallon, elämisen arvoisen elämänmahdollisuuden kaikille niille jälkipolville ja lajeille jotka toivon mukaan jatkavat täällä elämää sen jälkeen, kun me olemme poistuneet.

Suurimpia arvoituksia ovat ihmiselle ne joita hän rakastaa.

Totuuksia on monta ja ne vaihtavat luonnettaan kaiken aikaa. Totuudet joutuvat ristivalaistukseen, ne vanhenevat ja suhteutuvat, ja ymmärrys muuttaa niitä jälkikäteen.