Syvyys
Kevät on täällä. Linnut ovat kiirehtineet iloksemme ja tuuli hiljaa henkäilee. Odotan kovasti kesää ja silmieni iloksi uusia maisemia. Jokunen viikko sitten olin taas pitämässä retriittiä ystäväni kanssa. Tällä kertaa aiheena oli syvyys. En malta olla laittamatta tänne muokattua versiota virikepuheestani. Se on haahuilevaa pohdintaa syvyydestä. Tekstin hajanaisuuden suonet anteeksi.
Syvyys
”Kun katsoin syvyyteen, syvyys katsoi takaisin minuun ja juoksi kirkuen karkuun”. Jostain nappasin tämänkin lauseen, joka ei oikein minulle aukea, mutta ehkä siinä on kuitenkin jotain viisautta. Syvällisyyteen pyrkiessä ei kannata kiirehtiä. Syvyyteen pääsee vain hiljaisuuden kautta. Alempana tässä artikkelissa on lempikirjailijani Joel Haahtelan mietteitä, joissa piilee syviä ajatuksia siitä, että positiiviseen syvyyteen voi päästä vahingossa, eksymällä.
Kun vetäytyy kiireestä ja antaa aikaa ajatuksille, kun meditoi / mietiskelee / rukoilee - mitä sanaa kukin tästä käyttääkään - voi löytää arvokkaita asioita.
Mitä syvyys on? Ensimmäisenä mieleeni tulee katsoa asiaa sanakirjasta.
"Syvyys tarkoittaa etäisyyttä pinnasta pohjaan tai pinnasta syvyyssuunnassa. Se voi viitata myös korkeuteen tai paksuuteen ulottuvuutena. Etymologisesti sanan ”syvyys” juontaa juurensa muinaisskandinaviseen sanaan ”dypt”. Suomen kielessä ”syvyys” on myös useita muita merkityksiä kuten luonnon syvyys, tunteiden syvyydet ja maapallon syvyys.
Syvyys voi viitata myös ihmisen tietoisuuden syvyyksiin ja merkityksiin, erityisesti kristillisessä kulttuurissa, jossa syvyys liittyy Jumalan rakkauteen ja luomiseen. Syvyys voi olla myös ympärillinen merkitys, kuten ’vedensyvyys’ tai kylvösyvyys ja se voi viitata erilaisiin luonteen tilaisuuksiin. (!?)
Syvyys voi olla myös tila tai etäisyys muihin olosuhteisiin."
Käytän usein ilmausta 'taivaan syvyys.'
Kirjoitin kauan sitten seuraavan afosismin: Vain maassa makaamalla voi katsella taivaan syvyyteen. Samassa yhteydessä pohdin myös, kuinka vaikeassa maastossa kulkiessa ei ehdi katsella ympärilleen vaan tuijottaa jalkojaan ettei kompastuisi. Ajatukset syntyivät Pallastunturin Vatikurussa eräänä syksynä, jolloin oli vielä peukalonpään kokoisia mustikoita kurun reunoilla.
Edith Södergran kirjoittaa masentuneessa runossaan Elämä: mm.
Elämä on ahdas kehä, jonka vankeja olemme,
näkymätön piiri, jonka yli emme koskaan astu,
elämä on läheinen onni, joka kulkee ohitsemme,
tuhannet askelet, joita emme kykene astumaan.
Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.
Elämä on viitata lyhyet hyvästit ja mennä kotiin ja nukkua...
Elämä on olla muukalainen itselleen
ja uusi maa jokaiselle muulle, joka tulee.
Tässä näkyy yksi syvyyden muodoista: masennuksen tai ahdistuksen syvyys. Sieltä pois ponnistaminen on kuin nousisi vanhan kaivon sammaloituneita seiniä pitkin ylös aurinkoon. Ilman apua se ei onnistu. Täytyy myös pohtia sitä, mikä johti kaivon pohjalle joutumiseen.
Myös kaivosta poisauttaja voi livetä autettavien mukana syvyyteen. Suosittelen lämpimästi tämän problematiikan tutkailuun edesmenneen Martti Lindqvistin kirjaa Auttajan varjo - Pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava 1990. Se näytti muuten olevan uutena painoksena verkkokaupoissa saatavilla. Tämä kertoo kirjan olevan edelleen ajnkohtainen.
Syvyyteen liittyvät sanat kuten syvä, syvällinen, syvällisyys, syvällisyydet ja syventyminen kertovat syvyyden eri puolista.
Kontemplaatio on sanatonta (syvää) läsnäoloa Dolce far niente! Ei minkään tekemistä. Liisa Väisäsen sanoin: "Sanaton läsnäolo, 'ei minkään tekeminen' on välttämätöntä luomiselle, mielikuvituksen kehittämiselle. Ne ovat ihmisen korkeimpia tiloja. Lapsesta saakka koettu pitkästyminen pieninä annoksina ei voi olla kuin hyväksi ihmiselle." Kirjasta Verkkaisuuden filosofia. Kirjapaja 2013.
Edelleen: "Kontemplaatio on pysähtymistä, keskittymistä ja avointa halua milloin minkäkin asian edessä ja kanssa. Kontemplointi on pysähtymistä. Ennen kuin pystyy saavuttamaan kontemplaation pitää ymmärtää, mitä on hidastaminen."
Hiljentäessä voi kokea puhtaan kokemisen hetkiä. Seuraavassa kerron yhdestä sellaisesta. Tapahtuma sijoittuu Ristiinaan noin 30 vuotta sitten:
Vesi kurkottaa sormensa kallioiden väliin. Lautalla katson: rannoilla lyhdyt ja soihtujen tuli. Tähtiä ylhäällä. Tähtiä alhaalla tyynessä, tummassa vedessä. Tuolla tuikahtaa yksi jo miljoonia vuosia sitten sammunut. Sen tähtipölyä kannamme soluissamme. Ja trumpetti läheisellä tiellä syttyy soimaan. La Strada puhtain sävelin kimmahtaa kallioista, vedestä, tähdistä.
Tällaisia hetkiä kantaa sielussaan läpi elämän. Eino Leinon runo Vuorilla kulkevat suuret tuulet vie minut myös yhteen sielunmaisemistani eli syvälle itseeni:
Vuorilla kulkevat suuret tuulet,
vuorilla lehdet ne lepattaa.
Vuorilla tuulee, vaikka jo hiljaa
nukkuu laakso ja metsä ja maa.
Vuorilla lentävät suuret linnut,
vuorilla kotkat ne kaartelee.
Vuorilla valvotaan, vaikka ammoin
nukkui laakso jo lauluineen.
Vuorilla valvovat suuret surut,
vuorilla sankarit sotaa käy.
Vuorilla taistellaan, vaikka laakson
pirteissä ei tulen pilkettä näy.
Ismo Alanko lainaa Leonard Cohenia uusimman levynsä kappaleessa Peto (Valo tulvii sisään) :
Valo tulvii sisään mun halkeamistani. Valo tulvii sisään. Mä olen vähän rikki. Valo tulvii sisään piruparan puutarhaan.
Tämä on mielestäni kuva syventymisestä. Kun meditoidessa pääsee kontemplatiiviseen tilaan, se on kuin pimeyden läpi kulkemista. Valo alkaa tulvia mielen halkeamista. Löydämme jotain syvää yhteyttä armoon ja rakkauteen. Lepäämme tuon rakkauden sylissä. Meitä lohdutetaan ja kannatellaan. Näitä tuntemuksia on hyvin vaikeaa sanoittaa.
Syventyneeseen tilaan pääsen usein myös toistuvan liikkeen avulla kuten pyhässä tanssissa tai toistuvan resitoinnin tai hyräilyn kautta.
Syvästä kontemplaatiosta on hyvä tulla rauhassa pois.
Syvässä mietiskelyssä ja kontemplatiivisessa rukouksessa olemme kuin kaukaisella pienellä saarella.
Tove Jansson kertoo saaresta:
Se, mikä tekee tuollaisen pienen saaren niin haluttavaksi, voi johtua ehkä siitä, että se on ehdottoman rajattu kokonaisuus, oma pienoismaailmansa, alue, jonka voi hallita katseellaan ja muistaa pienintä yksityiskohtaa myöten. Siellä ei tarvita siltoja eikä aitoja. Meri sekä suojaa saarta että eristää sen. Mutta samalla meri on avoinna oleva mahdollisuus ulkomaailmaan, jos sitä haluaa. Oikeastaan aika ylpeä tapa elää, antaa yksinäisyyden olla ylellisyyttä. Kun saaren valtias kiertää rantojaan, hän piirtää ympärilleen kehän, jonka ulkopuolella kiertää valtavana kehänä horisontti. Hänestä voi tulla helposti keskipiste, ellei pidä varaansa. Voi myös tapahtua niin, että ihminen joka elää pitkään alastomalla karulla luodolla, tajuaa ettei hänellä ole sen kummempaa merkitystä. Jos mikään opettaa ihmistä nöyräksi, niin elämä meren ympäröimänä. Joka päivä maisema uudistuu. Se on maailma, jossa kaikki on muuttuvaa: meri, valo, rantaviiva. Ja ehkä juuri siksi täällä lähellä meren alituista vaihtuvuutta, voi saada uusia ajatuksia ja nähdä asioita uudella tavalla. Mikään ei ole päätettyä tai varmaa ihan niin kuin Tuutikki sanoo Muumipeikolle Taikatalvi – kirjassa. Hän sanoo:” Kaikki on hyvin epävarmaa ja se juuri on niin rauhoittavaa!”
Aina ei ole tarpeenkaan päästä näin syvään rukoukseen tai mietiskelyyn, omalle yksityiselle mietteiden saarelle, omaan Klovharuun. Pienikin hiljentyminen ja hidastaminen antaa kasvupuita hektisen maailmanajan keskellä. Taiteen ääressä ainakin minä voin pysähtyä ja hidastaa hengitystä eli syventyä vaan olemaan. Jo pelkkä (toisteinen) meditaatiosana / rukoushuokaus auttaa kohti syvenevää. Joskus huokaus on vain yhden sanan mittainen. Sekin riittää irrottamaan arjestamme.
Illalla,
kun pimeys laskeutuu,
sytytän kynttilän.
Laitan onneni musiikin
soimaan.
Puhdistan sieluni ja ruumiini.
Lepään rakkauden kämmenellä.
M.S.
Kirjavinkit
Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen: Kirjeitä läsnäolosta. SKS Kirjat 2026
Liisa Väisänen: Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjapaja 2013
Wille Riekkinen ja J.J. Sirkka (kuvat): Erävesien lumoissa. Teos 2026
Harri Hinkka (kuvat) ja Juha Torvinen: Aika Normaalia / juhlaversio: tarinoita Eppu Normaalista. Docendo 2025
Kateřina Tučková: Viimeiset jumalattaret. Kairaamo 2025
Iida Aikio: Muoviaurinko / muitalus čálgama birra. Kosmos 2026
Phan Quê Mai Nguyên: Missä tuhka kukkii. Sitruuna 2024
Lasse Rantanen & Hannu Tarmio: Etelän vieraat pohjoisen sielua etsimässä. NEMO 2009 (Useiden kirjailijoiden tekstiä.)
Åsne Seierstad: Afgaanit. Gummerus 2023
Jouko Talonen: Kun herätysliike hajosi... Vanhoillislestadiolaisuuden hajaannus ja Rauhan Sanan ryhmän synty 1932-1935. Väyläkirjat 2025
Mietteitä Joel Haahtela: Adèlen kysymys. Otava 2019
On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä.
... on ihmeitä, jotka tapahtuvat nopeasti, ja on ihmeitä, jotka tapahtuvat hitaasti. Ihmiset odottavat mieluusti nopeita ihmeitä, mutta hitaita ihmeitä he eivät edes huomaa. Ja maailma on kuitenkin täynnä hitaita ihmeitä. Usein johdatuksen näkee vasta jälkikäteen.
... ajattelen, että meissä kaikissa on lommo valmiina. Lommo ei koskaan oikene, mutta meidän tehtävämme on löytää paikka, jossa sen kanssa voi elää. Ja kerätä ympärillemme ihmiset, jotka eivät välitä sen olemassaolosta, tuomitse meitä.
Jos ihminen korjataan väkisin hyväksi, hän lakkaa valitsemasta vapaasti ja olemasta samalla ihminen.
Ihminen on Jumalan kuva, mutta maailma on sumentanut kuvan. Meidän on kamppailtava takaisin siksi mikä olemme, riisuttava muiden pukemat vaatteet ja luovuttava kuvitelmista.
Enkelten sydämet palavat taivaalla.
Mutta maailmassa on valoa. On ihmisiä, jotka suojelevat tuota valoa koko elämänsä, Se palaa himmeänä heidän sisällään. Eivätkä he pidä valoa vain itsellään, vaan jakavat valon muille, ja hitaasti se leviää ihmisestä ihmiseen, talosta taloon, kaupungista kaupunkiin.
Tulossa
Runon ja suven päivänä eli Eino Leinon päivänä 6.7 Kauhajoella Alpon savannilla esitämme musiikki- ja runokoosteen Kosketuksia Rautamon Kirstin ja Ojalaisen Jarin kanssa. Siitä lisää myöhemmin. Alpon savanni | Veistospuisto lakeuksilla -Taidetta romusta
Musiikkia
Kaksi ensimmäistä sopii hyvin kontemplointiin:
Arvo Pärt, Cantus in memoriam Benjamin Britten
Gabriel Faure's Requiem Op. 48 Complete (Best Recording)
Katie Melua - Shy Boy (Official Video) (HD Remaster)
The Rolling Stones - Paint It, Black (Official Lyric Video)
Sillanrakentaja CMX
Syvyys Paavoharju
Juice Leskinen - Syvänmerensukeltaja
Muuta katseltavaa ja kuunneltavaa
Elokuva Orenda | Yle Areena Tässä on jotain tosi syvällistä. Sen katsominen leffateatterissa oli minulle yksi viimevuosien puhtaan kokemisen hetkistä. Tässä sen tekijät kertovat: Pirkko Saisio ja Pirjo Honkasalo yhdistivät voimansa Orenda-elokuvassa | Ylen aamu | Yle Areena
Konsulttitoimisto Ståhl & Kuustonen | Yle Areena 3. kausi
Runo
Harmonian
vesipisarat
kovertavat
mieleni kiveä.
Tuhat ja tuhat vuotta
vain hetki
ja kivessä sielunmentävä kolo.
Hopeaverhoon pukeudun.
